13.8.2010 16:56 Miesten maajoukkueen keskiviikon Israel-taisteluvoiton vahvimpiin pelaajiin kuulunut Tuomas Iisalo, 28, ylistää ryhmänsä venymiskykyä hankalan loukkaantumistilanteen keskellä. Iisalo uskoo, että lauantaina Latviassa nähdään taisteleva ja periksiantamaton Suomen maajoukkue.
Suomella on ollut ensimmäisellä kahdella EM-karsintaviikolla murheita loukkaantumisten muodossa. Lähtökohdat Israel-otteluun olivat vaikeat, sillä Hanno Möttölän ja Petteri Koposen lisäksi joukkueen sairaslistalaisten joukkoon lisättiin Samuel Haanpään nimi. Vanhaa klisettä mukaillen, ennen Israel-ottelun alkua ainoat Suomen voittomahdollisuuksiin uskoneet ihmiset tuntuivat löytyvän kotijoukkueen vaihtopenkiltä.
- Kieltämättä lähtökohdat olivat hankalat, mutta tavallaan se helpotti asetelmaa, miettii keskiviikon voiton takuumiehiin kuulunut Tuomas Iisalo.
- Kun on selkä seinää vasten, ei voi ottaa enää astua taaksepäin. Ainoa vaihtoehtomme oli se, että jokainen kentälle tuleva pelaaja laittaa kaikkensa peliin.
Ottelun tiimellyksessä Suomen luottopelaajien lista väheni kuin päähenkilöt Agatha Christien murhadekkarissa, kun Teemu Rannikko joutui jäämään pohjevaivojen vuoksi vaihtopenkille ja Tuukka Kotti väänsi nilkkansa pallontavoittelutilanteessa.
Päävalmentaja Henrik Dettmann kierrättikin Israelin hämmennykseksi vaihtorulettia, jonka kuluessa muutamien minuuttien ottelukeskiarvoon tottuneet vaihtopelaajat saivat kertaheitolla suuren vastuun kannettavakseen.
- Maajoukkueessa ihan jokainen pelaaja on jossain vaiheessa uraansa pelannut isossa roolissa omassa seurajoukkueessaan. Lähtöpiste oli se, että meillä on korisottelu voitettavanamme, ja jos uskomme, että heitot menevät sisään, ne menevät sisään, kaavoitti Iisalo Israel-voiton taustoja.
Ensimmäisen kerran maajoukkueen kokoonpanossa heinäkuussa 2006 esiintynyt Loviisan Koripallohokin kasvatti Iisalo pelasi keskiviikkona ehkä parhaan ottelunsa Suomi-paidassa. Iisalo heitti 12 pisteestään jo 10 puoliaikaan mennessä muiden suomalaispelaajien yhä tuskaillessa hyökkäyspelinsä kanssa, ja ottelun edetessä Iisalo jatkoi vahvaa työtään niin pelinrakentajan tontilla kuin Yotam Halperinin ja Tal Bursteininkin varjona.
- Ei siinä mitään salaisuutta ole. Kun valmentaja antaa vastuuta, pelaajan on osoitettava olevansa vastuun arvoinen, Iisalo linjaa.
- Israel ei myöskään hirveästi peluuttanut perinteisiä pelinrakentajiaan eli Yogev Ohayonia ja Yuval Naimya. Heidän muut takamiehensä eivät ole yhtä kovia laittamaan painetta palloon. Se antoi minulle, Petelle (Virtanen), Anterolle (Kanervo) ja Sasulle (Salin) tilaa operoida ja liikuttaa palloa.
Yleisen linjan vastaisesti Iisalo ei ollut yllättynyt joukkueen nuoremman kaartin esiinnoususta. Iisalo kertoo odottaneensa maajoukkuedebytantti Sasu Salinilta sekä kesän ensimmäisen maaottelunsa pelanneelta Vesa Mäkäläiseltä vahvaa esitystä.
- Huvittavinta on se, etten epäillyt hetkeäkään sitä, että Sasu pelaa aivan huikean matsin. Sasun itseluottamus on aivan poikkeuksellinen. On kiva seurata vierestä, minkälainen menestystarina hänestä vielä kehkeytyy, kehui Iisalo maajoukkueen kuopusta.
- Vesku (Mäkäläinen) toi puolestaan huikean energian kentälle ja tartutti sen yleisöönkin. Vesa pysyi liimattuna Israelin pallonkäsittelijöiden edessä ja sai Omri Casspin näyttämään aika turhautuneelta.
Latvia-ottelun aattona Suomen kokoonpanossa on vielä epäselvyyttä. Poissa ovat varmuudella toipilasosaston Koponen, Möttölä, Haanpää, Juha Sten ja Juho Nenonen, jonka lisäksi Rannikon ja Kotin tilannetta tarkkaillaan. Iisalo kuitenkin vakuuttaa, että Suomi lähtee lauantain otteluun voitto mielessään ja parantamaan asemiaan EM-karsintalohkonsa sarjataulukossa.
- Turha murehtia etukäteen siitä, minkälainen kokoonpano on. Me näytimme Israelia vastaan, että aggressiivinen pelitapa ja luottamus itseä, joukkuetovereita ja pelisysteemiä kohtaan riittää.
Susiladies pelasi helmikuun maajoukkueikkunassa kaksi EM-karsintaottelua, joista loppusaldo oli kaksi tappiota, kun Romania nappasi voiton Töölön Kisahallissa ja hallitseva EM-hopeamitalisti Ranska vei Suomea kotikentällään. Susiladiesin konkari Vilma Kesänen tiivistää haastattelussa EM-karsintaikkunan.
Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.
Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.
Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen, Naarassusien, EM-karsintaurakka vuoden 2017 naisten EM-kisoihin päättyi eilen Luulajassa murskatappioon Ruotsille. Naarassusien luottosentterin Sofia Pelanderin, 24, mukaan keskiviikkoinen tappio oli kurja lopetus muuten onnistuneelle kymmenen päivän maajoukkueleirille.
EM-karsintoja pelaavan Suomen naisten maajoukkueen Linda-Lotta Lehtoranta, 22, on ilahduttanut kotiyleisöä Saksan Bundesliigasta kerätyllä pelikovuudella ja jo Naisten Korisliiga -ajoilta tutulla puolustuspelillään. Lehtoranta ja Naarassudet pelaavat sunnuntaina Montenegroa vastaan vieraissa.
Suomen miesten maajoukkuetta mm. vuoden 1964 Tokion olympialaisissa sekä vuoden 1967 EM-kotikisoissa valmentanut Kalevi Tuominen, 85, on yli 40 vuoden ajan ollut miesten maajoukkuehistorian voittoisin päävalmentaja. Viikko sitten tiistaina valmentajalegenda seurasi hyvillään, kuinka ”Susijengin” tämän päivän päävalmentaja Henrik Dettmann kiilasi hänen rinnalleen voittotilastossa.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannin johtamat joukot saavuttivat toisen peräkkäisen EM-kisapaikkansa viime viikolla päättyneistä EM-karsinnoista. Lisäksi Dettmann nousi Kalevi ”Kallu” Tuomisen rinnalle Suomen kaikkien aikojen voitokkaimmaksi maajoukkuevalmentajaksi. Dettmannin, 54, katse on kuitenkin jo tulevaisuudessa ja kovenevissa tavoitteissa.
Forssan Koripoikien kasvatti ja tulevalla seurajoukkuekaudella Italian Serie A:n Cremonaa edustava Tuukka Kotti, 31, pelasi lauantaina Belgian Antwerpenissä uransa 150. miesten maaottelun. Vasta kahdeksantena pelaajana kautta aikain rajapyykin rikkonut Kotti toivoo tiistailta voitokasta päätöstä EM-karsintaurakalle ja suuntaa sitten katseensa kohti Slovenian EM-kisoja.
Ensimmäisen kerran Suomen susipaidan elokuussa 2006 ylleen vetänyt Gerald Lee junior, 24, pelasi uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina Tiranassa Susijengin päihittäessä Albanian. Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti suuntaa nyt katseensa keskiviikkoiltaan, jolloin Suomella on mahdollisuus varmistaa EM-kisapaikkansa huippuottelussa Puolaa vastaan.