Kataja ja Bisons juhlivat välieräpaikkaa

14.4.2012 Joensuun Kataja ja loimaalainen Nilan Bisons varmistivat pääsynsä Korisliigan välieriin kukistamalla Salon Vilppaan ja Lappeenrannan NMKY:n puolivälierien kolmansissa osaotteluissa kotikentillään. Kauhajoen Karhu haki kahden murskatappion jälkeen suurinumeroisen voiton ToPosta, ja Pyrintö pakotti KTP:n selkä seinää vasten.

Jeremy Pricen Kataja lähetti Salon Vilppaan kesälomille.

Martin Zenon Nilan Bisons puolestaan päätti LrNMKY:n kauden.

Kenneth Lowen Pyrintö haki toisen voiton KTP:sta.

Kelly Beidler löysi pelihuumorinsa Karhun murjoessa ToPoa. Kuvat: Tytti Nuoramo, Eveliina Toivola, Kai Kilappa & Matti O. Koskinen.

Viime keväänä SM-hopeaa saavuttanut Joensuun Kataja selvitti tiensä Korisliigan välieriin suoraan kolmella puolivälierävoitolla. Joensuulaiset päihittivät sarjan ratkaisseessa kolmannessa osaottelussa Salon Vilppaan kotonaan 85–68 (46–31).

 

Katajan tiivis puolustus ja vahva levypallopeli siivittivät kotijoukkueen viidessätoista minuutissa 40–16-johtoon. Vilpas sai aktiivisella puolustuspelillään vaikeutettua Katajan hyökkäyspelaamista ottelun edetessä, mutta ei saanut omassa hyökkäyksessään riittämiin onnistumisia. Vilppaan kiri toi parhaimmillaan 14 pisteen päähän.

 

– Ensimmäinen vartti oli meiltä erinomaista pelaamista, sitten jotenkin hyökkäyspää hajosi ja Vilpas tuli todella kovaa tauon jälkeen. Pystyimme kuitenkin yksilösuorituksilla pitämään eron riittävänä, summasi ottelun ratkaisun Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.

Katajan voiton takuumiehenä kunnostautui amerikkalaissentteri Jeremy Price (23/6), joka upotti kahdestatoista pelitilanneheitostaan yhtä lukuun ottamatta jokaisen. Jared Newson (16/5) puolestaan päätti Vilppaan kiriyritykset kolmannella jaksolla koviin koreihinsa. Viisi muuta joensuulaispelaajaa keräsivät 5-11 pisteen saaliit.

 

Edelleen ilman jalkavaivaisia John Fieldsiä ja Emmanuel Hollowayta pelannut Vilpas eli pitkälti Allen Durhamin (19/12), Jukka Katajan (13/4) ja hyvät pudotuspelit pelanneen Alex Vaenerbergin (11/1/4 syöttöä) suorituksilla.

 

Kataja varmisti voitollaan myös lähes viikon mittaisen tauon ennen ensimmäistä välieräottelua. Joukkue siirtyy välieräavauksessaan kotikentältään Joensuun Areenalta Mehtimäen Jäähalliin pudotuspelien viimeisten otteluiden ajaksi.

 

– Pääsimme tästä puolivälieräsarjasta odotettua helpommalla Hollowayn ja Fieldsin loukkaantumisten myötä, vaikka etenkin Alex Vaenerberg teki upeaa työtä Hollowayn tuuraajana. Edestakaisten matkojen johdosta tällä puolivälieräsarjalla olisi ollut edellytyksiä käydä todella raskaaksi, Toijala miettii.

 

– Huomenna vedämme happea, ja maanantaina lähdemme tutustumaan Jäähallin tiloihin. Olemme kaikki innoissamme mahdollisuudesta; tässä joukkueessa on monta maajoukkuepelejä pelannutta koripalloilijaa, ja he tietävät, minkälaisen tunnelman jäähalleihin voi saada. Mehtimäen halli on vielä tavanomaista tiiviimpi ja tuo katsojat todella lähelle.

 

Bisonsille historiallinen välieräpaikka

 

Lähes tuhatpäisen kotiyleisönsä edessä pelannut liiganousija Nilan Bisons onnistui Joensuun Katajan tavoin varmistamaan välieräpaikkansa suoraan kolmessa ottelussa. Kahden edeltävän osaottelun tavoin Lappeenrannan NMKY piinasi loimaalaisia loppuhetkille asti, mutta joutui päättämään kautensa 86–81 (45–50)-tappioon.

 

LrNMKY johti ottelua parhaimmillaan 13 pisteellä, kunnes Bisons sai koneensa käyntiin. Kolmannesta jaksosta alkaen Jeb Ivey tahditti perättäisillä kolmosillaan johtoaseman lopullisesti kotijoukkueelle. DeAndre Haynes toi LrNMKY:n vielä kolmosellaan pisteen päähän 52 sekuntia ennen loppua, mutta vieraat epäonnistuivat viimeisissä heittoyrityksissään, kun vastaavasti toisessa päässä Ivey ja Mikko Koivisto upottivat kylmän viileästi vapaaheittonsa säkkiin.

 

– Olen jo alkanut tottua siihen, että lähes jokainen ottelumme ratkeaa vasta viimeisellä minuutilla. Vaikka välillä tuntuu siltä, että pelaajat yrittävät järjestää minulle sydänkohtauksen, olen kuitenkin kiitollinen voitoista, nauroi Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson välieräpaikan varmistuttua.

 

– Jostain syystä emme olleet valmiita tähän otteluun ja puolustimme todella löysästi ensimmäisellä puoliajalla. Huomautin kopissa pelaajille, että emme tule voittamaan tällaisella pelillä, ja kolmannesta jaksosta alkaen ilmeemme muuttuikin täysin. Kaikki kunnia myös Lappeenrannan NMKY:lle, Lassi Tuovi sai joukkueensa pelaamaan erinomaista koripalloa ja jouduimme tekemään hurjasti töitä heidät päihittääksemme, Gibson jatkoi.

 

Loimaalaishyökkäys teki tuhojaan LrNMKY:n puolustusrivistöissä koko arsenaalillaan. Martin Zeno (22/10/6 syöttöä) johti näytöstä, mutta myös Jeb Ivey (17/1/3 syöttöä), Mikko Koivisto (16/2), Matti Nuutinen (15/4) ja Ryan McDade (11/6/5 syöttöä) osallistuivat talkoisiin hartiavoimin. Bisons pussitti kaikkiaan kymmenen kolmosta 47,6% tarkkuudella. LrNMKY jäi liikaa Tyler Tiedemanin (28/8) ja Lawrence Hammin (23/8) varaan.

 

Nilan Bisons jatkaa seurahistoriansa ensimmäisiä pudotuspelejä seuraavaksi välierissä, jotka käynnistyvät lauantaina 21. huhtikuuta Bisonsin kotikentällä.

 

– Seuraavat kaksi päivää vietämme täysin vapaata ja käymme ehkäpä joukkueena katsomassa jonkun muun joukkueen pelaavan. Sen jälkeen alamme valmistautua joukkueena tuleviin välieriin. Tämä oli historiallinen saavutus loimaalaiselle koripallolle, mutta emme tyydy tähän, Gibson vakuuttaa.

 

Pyrintö hyydytti KTP:n loppukirin

 

Tampereen Pyrinnön kotitaika kesti puolivälieräsarjassa kotkalaista KTP:ta vastaan. Torstaina Kotkassa tappion kärsinyt Pyrintö kukisti KTP:n 77–70 (43–31) ja siirtyi voiton päähän paikasta Korisliigan välierissä.

 

Pyrintö petasi voittonsa ottelun avauspuoliskon puolustuspelillään: KTP pyristeli tamperelaisjunan kyydissä tarkalla kaukoheittopelillään, mutta ei saanut juuri minkäänlaisia heittopaikkoja aikaiseksi lähialueilta.

 

Jukka Matinen, Bojan Sarcevic ja Juho Lehtoranta toivat onnistumisillaan KTP:n päätösjaksolla kolmesti kolmen pisteen päähän, mutta Antwine Williamsin ja Kenneth Lowen vapaaheitot pitivät hallitsevan mestarin pään pinnalla.

 

– Ensimmäisellä puoliajalla puolustuksemme intensiteetti oli erinomaista ja kauttaaltaan sellaista, mitä pudotuspeleissä pitää ollakin. Kun saimme kasvatettua eron 17 pisteeseen, jostain syystä aloimme kuitenkin passivoitua ja meidän passiivisuutemme näkyi yhä useammin vastustajan vapaina heittoina, arvioi ottelun käänteitä Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

– Loppua kohden puolustuspelaamisemme kuitenkin parani jälleen, ja kovat yksilöt onnistuivat omissa ratkaisuissaan. Kaiken kaikkiaan kivaa pelata jälleen tällaista intensiivistä playoffs-korista, jossa jokaisesta merkkausvirheestä rangaistaan, Poikola hymyili.

 

KTP onnistui Damon Williamsin (8/11) hyökkäystehojen pimittämisessä, mutta avauspuoliskolla kunnostautunut Antwine Williams (14/3/3 riistoa), loppuhetkillä tärkeitä koreja tehnyt Kenneth Lowe (15/7/4 syöttöä) sekä eleettömän varmasti pisteitä nostellut Antti Nikkilä (12/6) onnistuivat kotkalaisselustan murtamisessa.

 

KTP:n kolmen kärjen muodostivat kotkalaisten loppukirin arkkitehdit Jukka Matinen (15/3), Bojan Sarcevic (13/2/3 syöttöä/3 riistoa) ja Juho Lehtornata (12/6). Myös Timothy Blue (12/8/4 syöttöä) ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin, mutta upotti kahdestatoista vapaaheitostaan vain viisi.

 

Pyrintö johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 2-1. Joukkueella on mahdollisuus ratkaista neljäs perättäinen matkansa välieriin maanantaina, jolloin ottelusarja palaa Kotkaan.

 

– Koko minun päävalmentajaurani aikana pudotuspelisarjojen toiset ottelut vieraskentillä ovat jostain syystä olleet meille vaikeita, mutta neljänsissä peleissä olemme jo olleet hyviä. Edellinen vierailu Kotkaan oli pannukakku, uskomme siihen että seuraava tulee olemaan parempi, Poikola uumoilee.

 

Karhu murjoi ToPoa Kauhajoella

 

Kauhajoen Karhun seurahistorian ensimmäinen pudotuspelivoitto on tosiasia. Puolivälieräsarjan kaksi ensimmäistä ottelua murskalukemin ToPolle hävinnyt pohjanmaalaisjoukkue antoi helsinkiläisille isän kädestä kolmannessa osaottelussa, joka päättyi Karhun 85–57 (45–32)-voittoon.

 

Edelleen ilman Todd Hendleytä pelannut Karhu pussitti koreja läheltä ja kaukaa ja piinasi ToPon jatkuviin pallonmenetyksiin karaten avauspuoliskolla parhaimmillaan 30–12-johtoon. ToPo tuli vielä seitsemän pisteen päähän, mutta Clevin Hannahin perättäisten kolmosten jälkeen Karhu nelisti uudelle karkumatkalle, josta ToPo ei enää toipunut.

 

– Tänään meillä putosi heitto, vastustajalla ei taas alkuunkaan. Sen lisäksi puolustuksemme intensiteetti oli lähes koko ottelun ajan sitä, mitä se oli jo parhaimmillaan toissapäivänä Kisahallissa. Emme antaneet ToPolle yhtään vapaata tilaa, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara ilakoi.


Vaikka ToPo vei ottelun levypallot 28–44, ei Karhu jättänyt herhiläispuolustuksellaan ToPolle minkäänlaista saumaa tasapainoisen hyökkäyspelin rakentamiseksi. ToPon pelitilanneheitot lävistivät korisukan vain 31,1% tarkkuudella, jonka lisäksi helsinkiläisille kirjattiin peräti 22 pallonmenetystä. ToPolta yli kymmenen pisteen ylsivät vain Chase Griffin (13/6) ja Kimmo Muurinen (10/2).


Karhun showta johti jokaisella pelin osa-alueella kunnostautunut Kelly Beidler (21/9/3 syöttöä/3 riistoa/4 blokkia) kakkosmiehenään Clevin Hannah (18/1/8 syöttöä). Casey Reed (11/1/3 riistoa) korvasi hyvin Todd Hendleyn jättämän aukon korin alla ja kolme kolmosta upottanut Aleksi Huuskonen (10/0) nostatti riemua kotikatsomossa. Jussi Eskola (4/0) kunnostautui Justin Hawkinsin (4/4) pimentäjänä.

 

– Jokainen pelaaja kentällä täytti paikkansa. Kelly Beidlerin peli oli Helsingissä vielä pakotettua, mutta katsoimme hänen kanssaan ottelun jälkeen videolta korjausta vaativat tilanteet ja tänään hänen pelinsä oli vapautunutta. Edellisessä kahdessa ottelussa hän ei onnistunut kolmosissaan, mutta kun tänään viimein alkoi upota, parani hänen pelinsä muillakin osa-alueilla, Tammivaara selvensi.

 

Neljäs osaottelu pelataan Helsingissä maanantaina. ToPo johtaa sarjaa otteluvoitoin 1-2.

 

– Pallo on nyt ToPolla. Totta kai heidän on helpompi pelata kotikentällään kuin täällä Kauhajoella, mutta nyt heidän on pystyttävä vastaamaan meidän intensiteettiimme, Tammivaara jatkaa.

 

 

Lisätietoja: Korisliiga

 

 
27.10.2024 16:53 Korisliiga

Topias Palmi kentän kuningas Pyrinnön toisessa voitossa – haisteli triplatuplaa huikealla hyökkäysesityksellä

Tampereen Pyrintö puolusti kotikenttää onnistuneesti. Paikalliskasvatti pussitti 21 pistettä, keräsi 14 levypalloa ja jakoi kahdeksan merkinnän arvoista syöttöä.

26.10.2024 20:51 Korisliiga

Vilpas neljänteen voittoonsa 17-vuotiaan Samu Adlerin johdolla – Katajan Hannes Pöllältä rautainen esitys korirenkaan alla

Kataja Basket ja Kauhajoki jatkavat voitoillaan Korisliigan kärkisijoilla, kun taas Salon Vilpas otti pisteet Varsinais-Suomen derbystä. Tapiolan Honka puolestaan taivutti Korihait Mikael Aallon loistavasta peliesityksestä huolimatta.

25.10.2024 21:23 Korisliiga

BC Nokia mielettömän taistelun kautta voittoon – pistetili vihdoin auki

BC Nokia otti kauden avausvoittonsa Helsinki Seagullsista yhden korin turvin.

25.10.2024 12:43 Korisliiga

Biisoneiden pääkäskijä Mastomäki: ”Tuloksellisesti on mennyt hyvin, mutta kehityskohteita löytyy”

Bisons Loimaa liitää neljän ottelun voittoputkessa, kun sen puolustus on tylsyttänyt Korisliigan joukkueet Kymenlaaksosta ja Pirkanmaalta. Päävalmentaja Konsta Mastomäki nostaa esiin joukkueen vahvan kollektiivina toimimisen.

23.10.2024 20:37 Korisliiga

Kobrat selätti Korihait tasaisella työllä – korinalusjyrä Courtney Alexander loisti

Kotijoukkue pelasi Lapualla varmoin ottein päästämättä vieraita alkumetrien jälkeen rinnalle kertaakaan.

22.10.2024 21:07 Korisliiga

Kauhajoki epäsi KTP:ltä avauspisteet viimeisellä hyökkäyksellä – hallitsevan mestarinkin tappioputki jatkuu

Korisliiga-illan voittajia olivat Bisons Loimaa, Kouvot, Kauhajoki, Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.

19.10.2024 20:24 Korisliiga

Pyrintö vei paikalliskamppailun mestaria vastaan – Korisliigassa pelkkien kotivoittojen ilta

Tampereen Pyrintö, Kataja Basket, Salon Vilpas ja Kauhajoki keräsivät tänään tarjolla olleet Korisliigan sarjapisteet.

18.10.2024 21:38 Korisliiga

Bisons päihitti Kouvot kummassakin kenttäpäädyssä – Victor Iwuakor riisti, torjui, sulki ja skorasi

Bisons Loimaa otti vahvan vierasvoiton ja tarjoili Kouvoille kauden toisen tappion.

16.10.2024 20:42 Korisliiga

Kärkikamppailusta tuli yksipuolinen näytös – Seagulls taivutti Korihait kauden ensimmäiseen tappioon

Edes Mikael Aallon tuliset korilleajot eivät herättäneet Korihaita, kun Helsinki Seagulls vei mittelön ja Korisliigan paalupaikan kirkkaasti.

16.10.2024 09:40 Korisliiga

Korisliigan kärkiottelu Korihait-Seagulls vapaasti katsottavissa keskiviikkona ISTV:ssä

Ainoana joukkueena puhtaalla pelillä kauden aloittanut Uudenkaupungin Korihait saa keskiviikkona vieraakseen sarjakakkosen Helsinki Seagullsin.

Näytä lisää vastaavia