31.8.2012 Korisliigassa pelaava UU-Korihait hankki toisen amerikkalaisvalinnan myötä vankkaa kokemusta ryhmäänsä. Korihaiden valmentajaksi siirtyneen Jarmo Laitisen moneen suuntaan venyviin verkkoihin tarttui 28-vuotias, 187-senttinen ja 98-kiloinen Daniel Horton.
Horton on kokenut ’comboguard’, joka pystyy yhtä hyvin toimimaan pelintekijänä sekä heittävän takamiehen roolissa.
Horton oli nuorisotähti pelaten aikanaan mm. Yhdysvaltojen 18-vuotiaiden maajoukkueessa 2002 ja 2003. Myös yliopistossa pallo pysyi miehen hyppysissä erinomaisesti. Horton oli ensimmäisenä opiskeluvuotena kovamaineisessa BIG 10 -konferenssissa niin vakuuttava, että hänet valittiin konferenssin tulokkaaksi sekä konferenssin kakkosviisikkoon.
Viimeisenä yliopistokautenaan (2005-06) arvostetussa Michiganin yliopistossa Horton takoi 17,6 pistettä ja jakeli 5,3 koriin johtanutta syöttöä.
Yliopistosta valmistumisen jälkeen Horton oli mm. Miami Heatin NBA-joukkueessa samaan aikaan Shaquille O’Nealin ja Dwyane Waden kanssa, mutta NBA-ura jäi yhden ottelun mittaiseksi.
Sittemmin Horton on pelannut Euroopassa Turkissa ja pääasiassa Ranskan pääsarjassa, jossa parhaalla kaudella syntyi tehot 14,6 pistettä ja 5,8 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Kesällä 2012 Horton pelasi Australian ABA-liigassa.
- Kaverin CV on loistava, tavoittelin kyseistä pelaajaa 4-5 vuotta sitten Pyrinnössä. Juttelin Hortonin aussikoutsin kanssa ja hän vakuutti miehen olleen kunnossa jo kesäkuussa. Kävin pitkän keskustelun myös pelaajan itsensä kanssa ja hän on erittäin motivoitunut tulemaan Suomeen pelaamaan, Laitinen kertoi Korihaiden tiedotteessa.
Aiemmin Korihait on solminut sopimukset ensi kaudesta Petri Heinosen, Mikko Jalosen, Mikael Herbertin, Villematti Kopion, Niko Malisen, Pyry Rainamaan sekä NBA-kokemusta omaavan Chris Taftin kanssa.
Tampereen Pyrintö otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas varmisti kotietunsa.
Kaudella 2024–2025 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Helsinki Seagullsin Kalib Boone.
Miesten Korisliigan neljässä ottelussa pisteitä jaettiin Kouvoille, Kataja Basketille, Helsinki Seagullsille ja Salon Vilppaalle.
BC Nokian playoff-paikka näyttää entistä todennäköisemmältä. Tänään joukkue kaatoi Kobrat roimalla piste-erolla.
Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.
Korisliigan kaksi pirkanmaalaisjoukkuetta ovat kumpikin kiinni viimeisissä playoff-paikoissa, vaikka toinen joutui tänään tyytymään tappioon.
Korihaiden 37-vuotias takamies Bojan Sarcevic pelasi viikonvaihteessa Kauhajoella 800. Korisliiga-ottelunsa.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa loistivat tänään maajoukkueesta palanneet pelaajat. Alemmassa jatkosarjassa ratkottiin pudotuspelipaikkojen kohtaloa.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Helsinki Seagulls ja Kataja Basket voittivat omat ottelunsa, kun taas alemmassa KTP-Basket pesi Tapiolan Hongan revanssikohtaamisessa.
Salon Vilpas on solminut jatkosopimuksia ensi kaudelle. Joukkueen kapteeni Mikko Koivisto (37) jatkaa Vilppaan paidassa vuoden mittaisella sopimuksella ja seura teki samalla kahden vuoden jatkosopimuksen oman kasvattinsa Tino Yli-Junnilan (20) kanssa.