2.10.2012 Tapiolan Hongan miesten I divisioonajoukkue on hankkinut joukkueeseensa toisen amerikkalaisvahvistuksen. Kokenut, 31-vuotias, viime kaudella ToPo-paidassa SM-pronssia voittanut laituri Ronnie Clark liittyy Hongan vahvuuteen.
Suomessa aiemmin FoKoPoa ja ToPoa edustanut Ronnie Clark (vas.) on Tapiolan Hongan tuore vahvistus. Kuva: Tytti Nuoramo.
Pitkän ammattilaisuran tehnyt 195-senttinen Clark on kovan luokan vahvistus Hongan joukkueelle. Ammattilaisurallaan Suomen kenttien lisäksi hän on pelannut Espanjassa, Ukrainassa, Puolassa, Latviassa ja Irlannissa.
Kaudella 2007-08 Clark oli nostamassa Forssan Koripojat Korisliigaan ja teki tuolla kaudella ottelukohtaiset keskiarvot 23,5 pistettä ja 10,3 levypalloa. Kaudella 2010-11 Clark teki Espanjan kovatasoisessa kakkosliigassa LEB Goldissa Palencian riveissä 12,4 pistettä ottelua kohden ja vuotta aiemmin Puolan liigassa Energa Czarni Slupskin riveissä 10,5 pistettä.
- Olen enemmän kuin tyytyväinen sopimukseen. Viime kaudella olimme hetken aikaa samassa organisaatiossa (ToPo), joten mies on tuttu ja hyväksi havaittu. Ronnie on todellinen ammattilainen, joka tuo joukkueeseemme korinteko- ja levypallovoimaa sekä johtajuutta. Hän sopii monipuolisena ja älykkäänä pelaajana erinomaisesti joukkuekonseptiimme. Miehen tilastot kahdesta huippukovasta sarjasta, Puolan liigasta ja ennen kaikkea Espanjan kakkossarjasta, kertovat koripallofaneille jo aika paljon, arvioi Hongan tuore päävalmentaja, miesten maajoukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen.
Ronnie Clarkin tulon myötä Hongan joukkue on kasassa ja valmiina perjantaina alkavaan I divisioonakauteen. Honka aloittaa divaritaistonsa Torpan Poikia vastaan Töölön Kisahallissa klo 18:30 alkavalla paikallisottelulla.
Aiemmin Honka on julkaissut Eric Brennanin, Daniel Dolencin, Niko Höglundin, Tuomas Iisalon, Jouko Järvisen, Valtter Kortelaisen, Miikka Mikkosen, Kalle Naapin, Ville Puotilan, Ilkka Sirolan, Teemu Sulosen, Leo Tarjanteen, Anselmi Vanjoen, Viljami Vanjoen Ville Wuorenjuuren sopimukset.
Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.
Torstaina käynnistyvän miesten I divisioona B:n ja ensi viikolla starttaavien miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan kaikki ottelut näkyvät suorana KorisTV-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla. Palvelu mahdollistaa katsojille joko kausikortin tai yksittäisten otteluiden ostamisen.
I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alussa. Miesten I divisioona B käynnistyy 3.10. ja I divisioona A ja naisten I divisioona käynnistyvät seuraavalla viikolla.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.
Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.
Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.
Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa pelataan yhdeksän joukkueen kolminkertainen sarja.
Koriskauden 2022-23 parhaat on valittu. Nuorten sarjojen sekä Seurapalveluyksikön palkittavat ovat vastaanottaneet palkinnot henkilökohtaisesti seurojen tapahtumissa kevään ja kesän aikana. Löydät listan kaikista palkituista sivun alaosasta.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.