Pantterit on naisten Suomen mestari

8.4.2006 Naisten koripallokausi huipentui kahden vahvan joukkueen finaalisarjaan. Viidenteen otteluun venyneen sarjan voittajaksi ja Suomen mestaruuteen pelasi itsensä Helsingin Pantterit vieraskentällä Äänekosken liikuntatalolla. Pantterit voitti ratkaisevan ottelun luvuin 53-65 (35-29).

Kotijoukkue aloitti ottelun hermostuneesti. Neljän minuutin pelin jälkeen Huima ei ollut saanut pelitilannekoria aikaiseksi, joten joukkueen päävalmentaja Mervi Nurmi otti suojattinsa aikalisälle. Viime ottelun sivussa ollut Maiju Pekkarinen tuli aikalisän päätteeksi kentälle ja vapautti huimattaret kolmosellaan.

Tästä eteenpäin ensimmäinen kymmenminuuttinen oli kuitenkin Panttereiden hallintaa. Hanna Rotisen ja Daphne Andren onnistumisten myötä Pantterit oli johdossa 21-12 jakson päättyessä.

Kovilla panoksilla pelanneiden joukkueiden otteista paistoi pelin tärkeys pallonmenetyksinä. Toisella jaksolla Panttereiden ote herpaantui ja useiden menetysten sekä ohi heittojen jälkeen Huima oli neljässä minuutissa tasoittanut pelin 35-35.

Julie Flanders vei Huiman ensimmäistä kertaa johtoon sitten tilanteen 1-0, kun toista puoliaikaa oli pelaamatta neljä minuuttia. Puoliaikaan mennessä kotijoukkue oli karannut kotiyleisön riemuksi 35-29 johtoon.

Huiman hahmot olivat totuttuun tapaan Kenya Robinson ja Sanna Jämsen, jotka molemmat heittivät kymmenen pistettä. Vierasjoukkueesta Hanna Rotinen heitti yhdeksän pistettä ja aloitukseen Saara Eskolaa tuuraamaan tullut Daphne Andre kahdeksan pistettä.

Kovat kolmoset kolmannella jaksolla 

Pantterit sai hengen päälle heti pukukopista parketille astuessaan. Daphne Andren ja Johanna Lautalan kolmosilla vierailijat tulivat tasoihin, kun kolmas jakso oli ehtinyt vanheta vain pari minuuttia.

Pantterit meni rinnalle ja ohitse Merike Andersonin kolmosella, kun kuusi minuuttia oli aikaa jäljellä ja taululla tilanne 35-38. Huima kerääntyi jälleen aikalisälle ja saikin rivinsä kuntoon.

Ottelussa pisteittä ollut Panttereiden Susanna Rinta teki avauspisteensä 1:44 ennen jakson päättymistä vieden helsinkiläiset 44-41 johtoon. Viimeiselle koko kauden huipentavalle jaksolle lähdettiin tiukasti Panttereiden johtaessa 50-45.

Viimeisellä neljänneksellä nähtiin erikoisuus, sillä Panttereiden kakkosvalmentaja Anne-Mari Nymander oli laittanut peliasun ylleen ja käväisi kentällä helsinkiläisten rotaation ollessa Venlakaisa Höltän ja Saara Eskolan poissa ollessa kapea.

Kakkosvalmentaja loi uskoa pantterilaumaan jujuttaen Robinsonin selkään syöttämällä pallon päätyrajasta takaisin itselleen ja tehden siitä kaksi pistettä vieden vieraat johtoon 52-47, kun kuusi minuuttia oli viimeistä ratkaisevaa finaalia jäljellä.

Panttereiden Johanna Lautala otti jälleen vastuuta ja heitti jälleen onnistuneen kolmosen pakottaen Huiman jälleen aikalisälle, kun ottelua oli vajaa kolme minuuttia jäljellä.

Huimalaisten aikalisän jälkeen liikuntatalon yleisö sai nähdä mestaruuden ratkaisun. Pantterit puolusti antaen kaikkensa ja piti kotijoukkueen pisteittä koko pelin lopun.

Susanna Rinnan riisto, Hanna Rotisen kova kori ja vapaaheitto sekä lopuksi Merike Andersonin ammattilaisen ylpeydellä tehdyt viimeiset neljä pistettä antoivat 10-0 jakson ja mestaruuden lukemin 65-53.

Näin Pantterit teki lähes mahdottoman. Ilman kahta runkopelaajaansa ottivat tuhatpäisen huimalaiskatsomon edessä viidennen Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3-2.

Puolustus ratkaisi

Panttereiden viidennen mestaruuden avaimeksi muodostui tiivis puolustaminen sekä onnistumiset paineen alla. Pantterit heitti vieraskentällä kaaren takaa onnistuen 44 prosentin tarkkuudella heitot 8/18 kotijoukkueen sutiessa kolmosensa 12 prosentin tarkkuudella heitot 3/25.

Huima hermoili pallon myös 17 kertaa vastustajille, tosin helsinkiläiset palauttivat sen 16 kertaa takaisin. Yllättävää oli jälleen kerran ottelun levypallot, jotka Huima voitti 47-36, mutta ei onnistunut tätä kääntämään edukseen.

Mestareiden sankareiksi nousivat kapteeni Hanna Rotinen tuplalukemillaan 12 pistettä 11 levypalloa. Virolaistakamies Merike Anderson 19 pisteellä, viidellä levypallolla ja kolmella syötöllä. Saara Eskolan aukkoa paikkasi loistavasti amerikkalaisvahvistus Daphne Andre 11 pistettä ja yhdeksän levypalloa.

Unohtaa ei voi myöskään kokeneen Johanna Lautalan taistelua, joka pelasi eniten Panttereista 38 minuuttia heittäen 13 pistettä, joista yhdeksän kolmosilla tärkeissä paikoissa onnistuen. Lautala haki lisäksi neljä riistoa. Susanna Rinnan ottelu oli vaikea, mutta lopussa ottelun suunnan kääntänyt riisto sekä neljä koriinjohtanutta syöttöä olivat tärkeitä onnistumisia tiukassa ottelussa.

Hopeajoukkue Huiman paras pelaaja oli tuplalukemiin päässyt Kenya Robinson 14 pistettä, 16 levypalloa, viisi riistoa ja kolme syöttöä. Sanna Jämsen heitti myös 14 pistettä. Lisäksi hän haki seitsemän levypalloa.

Usko omaan tekemiseen antoi palkinnon

Panttereiden kapteeni Hanna Rotinen on kokenut suomalaisilla kentillä jo paljon. Uran ensimmäinen mestaruus tuli hienosti Panttereiden kapteenina.

- Ihan mieletön fiilis. Aloitin kahdeksan vuotiaana pelaamisen ja tämä on ollut urani tavoite siitä asti. Ei voi sanoin kuvailla tätä tunnelmaa, hehkutti 28-vuotias Rotinen.

- Olimme valmiimpia pelaamaan. Molemmat joukkueet olivat toisella jaksolla väsyneitä ja jalka painoi kummallakin. Me vedimme apinanraivolla loppuun asti ja se kantoi hedelmää, kertasi Rotinen ratkaisun hetkiä.

Johanna Lautala sai juhlia viime Pantteri mestaruutta kainalosauvojen kanssa. Nyt laituri pääsi ensimmäistä kertaa uransa aikana pelaamaan isoja minuutteja finaalissa ja ratkaisemaan finaalisarjaa helsinkiläisille.

- Aivan mieletöntä. Uskoin koko ajan, että jos teemme niitä asioita kuin mitä pitääkin ja käytämme vahvuuksiamme, niin voitamme, sanoi Lautala todeten, että pelaamisessa oli rento ja hyvä fiilis. 

- Tämä oli ihan uusi peli ja tappiot tai loukkaantumiset eivät mitenkään painaneet mieltä. Nyt suuntaamme syömään ja sitten lauletaan bussimatka Helsinkiin, paljasti onnellinen Lautala, jonka tehtäväksi jää suomalaisten hitti biisien kääntäminen amerikkalaisvahvistus Daphne Andrelle.

- Kaikki tietää miten helppoa se on, tulee rattoisa kotimatka, nauroi Lautala.

Panttereiden päävalmentaja Ilpo Rantanen sai myös ensimmäisen kultaisen mitalin. Rantanen onnistui psyykkaamaan kovia kokeneen joukkueensa parhaimpaan iskuun juuri oikealla hetkellä.

- Ottelu oli hyvin vaihteleva. Meidän alku oli loistava, Huima taas jyräsi toisen jakson. Kolmas oli jälleen meidän ja viimeisellä jaksolla tahto ratkaisi, kommentoi Rantanen.

- Keskimäärin on mukavampi voittaa kuin hävitä. Varmasti kestää hetken ennen kuin tajuaa mitä on tapahtunut, jatkoi Rantanen, jolle kauden alussa näytettiin Kisahallin vitriinin tyhjää tilaa.

- Ei ole enää tyhjänä, sanoi Rantanen, joka korosti kokeneen joukkueen merkitystä mestaruustaistelussa.

Rantanen totesi, että kuusi kertaa finaaleissa ja neljä kultaa voittaneen joukkueen pelaajia kannattaa kuunnella ja pelaajalähtöinen valmennus toi toivotun tuloksen.

- Kyllä tämä mestaruus lähtee pelaajista. Olen iloinen, että saan samanvärisen mitalin. Usko omaan tekemiseen muista puheista välittämättä toi kiitokseksi tämän päätöksen kaudelle, Rantanen lisäsi.

 
1.2.2025 19:45 Naisten Korisliiga

HBA ja EBT kasvattivat eroaan muihin alemmassa jatkosarjassa - ToPo ja PeKa jatkoivat vahvasti

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Päivän voittajia olivat EBT HBA, ToPo ja Peli-Karhut.

29.1.2025 20:30 Naisten Korisliiga

Ylemmässä jatkosarjassa tiukkaa - alemmassa voitot BC Nokialle ja HBA Märskylle

Naisten Korisliigan jatkosarjat saatiin käyntiin. Ylemmässä voitot kirjattiin Kouvottarille ja Peli-Karhuille. Alemmassa jatkosarjassa voittajia olivat BC Nokia ja HBA Märsky.

24.1.2025 17:00 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Naisten Korisliigan jatkosarjat pyörähtävät käyntiin neljän ottelun kierroksella keskiviikkona 29. tammikuuta. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

22.1.2025 21:52 Naisten Korisliiga

ToPo sarjakärjessä ylempään jatkosarjaan

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Illan voittajia olivat ToPo, BC Nokia, Kouvottaret, Honka ja Peli-Karhut.

22.1.2025 10:50 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan runkosarja päättyy keskiviikkona

Tulevat ylemmän ja alemman jatkosarjan joukkueet ovat jo selvillä ennen keskiviikona 22. tammikuuta pelattavaa täyttä kierrosta.

18.1.2025 19:28 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigassa runkosarjan toiseksi viimeinen kierros - EBT jatkoi hyvää viikkoaan

Naisten Korisliigassa pelattiin täysi viiden ottelun kierros. Päivän voittajia olivat EBT, HBA, PeKa, Honka ja ToPo.

15.1.2025 20:37 Naisten Korisliiga

Hurja päätösjakso johdatti EBT:n voittoon Peli-Karhuista - Kouvottaret dominoi kotonaan

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Molemmissa otteluissa kotijoukkueet olivat vahvempia, kun voitot kirjattiin EBT:lle ja Kouvottarille.

11.1.2025 19:26 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueet vahvoilla - ToPo:n sarjajohto säilyi muuttumattomana

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Sarjapisteitä nappasivat Honka, PeKa ja ToPo.

10.1.2025 22:53 Naisten Korisliiga

HBA:lle viikon toinen voitto

Naisten Korisliigan perjantain myöhäisottelussa HBA-Märsky kaatoi kotonaan Pyrinnön. Voitto kirjattiin helsinkiläisille 77-72.

10.1.2025 12:40 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2025–26 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2025–26 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella joulukuun 15. päivään mennessä.

Näytä lisää vastaavia