Kotin ja Rannikon pelikunnot kysymysmerkkejä, Suomi 13 pelaajalla Latviaan

12.8.2010 22:08 Suomen koripallomaajoukkue matkustaa perjantaina Latviaan 13 pelaajan vahvuisella miehistöllä. Kakkosvitjallaan riemukkaan yllätysvoiton Israelista napanneen Suomen pelaajista Tuukka Kotin ja Teemu Rannikon pelikunnot ovat kysymysmerkkejä lauantaisessa EM-karsintaottelussa Latviaa vastaan. Petri Heinonen on nostettu Riikaan matkaavaan kokoonpanoon.

Suomen tähtitakamiehen Teemu Rannikon pelaaminen lauantaina on epätodennäköistä.

Sekä Rannikon että Tuukka Kotin (kuvassa) tilannetta seurataan päivä kerrallaan.

Israel-pelin loppuhetkillä ja kenties Latviaa vastaan sivussa oleva Rannikon, Kotin, Petteri Koposen (kuvassa), Hanno Möttölän ja Samuel Haanpään muodostama viisikko teki viime vuoden EM-lisäkarsinnoissa yli 76 prosenttia Suomen pisteistä. Kuvat: Tomi Kaminen & Ville Vuorinen.

Sekä Kotti että Rannikko joutuivat jättämään keskiviikkoisen Israel-ottelun kesken Espoossa. Molemmat maajoukkuetähdet loukkasivat pelin tiimellyksessä jalkojaan. Torstaina suoritetuissa tutkimuksissa vammat osoittautuivat pelättyä lievemmiksi.

- Tuukan (Kotti) suhteen mahdollisuudet ovat paremmat. Teemun (Rannikko) kohdalla pelaaminen on epätodennäköistä, kommentoi Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann.

Sekä Kotin että Rannikon toipumista seurataan päivä kerrallaan. Ottelupöytäkirjaan Dettmann saa merkitä lauantaiseen Latvia-peliin 12 pelaajaa.

Loukkaantumissumastaan huolimatta Suomi ylsi riemastuttavaan voittoon keskiviikkona. Käytännössä ilman aloitusviisikkoaan pelannut Suomi nöyryytti Israelin Euroliiga- ja NBA-tähtiä venymällä junioripitoisella miehistöllään 84-83-voittoon kotiyleisön riemuksi.

Jo ennen Kotin ja Rannikon loukkaantumisia Suomen maajoukkuevahvuudesta olivat toipilaina polvitähystyksessä käynyt Samuel Haanpää, pohkeen lihasvammasta kärsivä kapteeni Hanno Möttölä sekä hienon kauden Italian pääsarjassa pelannut Petteri Koponen, joka kuntouttaa jalkaansa rasitusmurtuman jäljiltä.

Maajoukkueen harjoitusvahvuuteen alun perin kutsutuista pelaajista myös takamies Juha Sten ja laituri Juho Nenonen lukeutuvat vielä toipilasosastoon.

Viime vuoden EM-lisäkarsinnoissa Italiaa ja Ranskaa vastaan Koponen tehtaili keskimäärin 16,0, Rannikko 15,3, Möttölä 14,0, Haanpää 8,8 ja Kotti 6,8 pistettä. Viisikon yhteenlaskettu pistemäärä vastasi EM-lisäkarsinnassa 76,3 prosenttia Suomen tekemistä pisteistä otteluissa, joissa suomalaisten onnistui kertaalleen kukistaa niin Ranska kuin Italiakin.

Kutsun Latviaan saanut Uudenkaupungin Korihaiden 207-senttinen ja 21-vuotias Petri Heinonen teki debyyttinsä miesten maajoukkueessa tänä kesänä, heinäkuussa Portugalia vastaan.

Suomen kokoonpano Latviaa vastaan

#

Etunimi

Sukunimi

Pituus

Syntynyt

Seurajoukkue

4

Mikko

Koivisto

194

18.04.1987

free agent

5

Antti

Nikkilä

210

25.08.1978

free agent

6

Kimmo

Muurinen

202

23.02.1981

Frankfurt Skyliners (GER)

7

Shawn

Huff

198

05.05.1984

Kavala/Panorama (GRE)

8

Gerald Jr.

Lee

208

23.11.1987

free agent

10

Tuukka

Kotti

205

18.03.1981

free agent

12

Tuomas

Iisalo

195

29.07.1982

Espoon Honka

14

Petri

Virtanen

183

18.09.1980

Joensuun Kataja

15

Teemu

Rannikko

189

09.09.1980

Cimberio Varese (ITA)

20

Antti

Kanervo

192

12.04.1989

Joensuun Kataja

21

Petri

Heinonen

207

12.09.1988

UU-Korihait

22

Vesa

Mäkäläinen

200

03.09.1986

Plannja Luleå (SWE)

23

Sasu

Salin

192

11.06.1991

Espoon Honka

Päävalmentaja

Henrik

Dettmann

Valmentaja

Pekka

Salminen

Valmentaja

Jukka

Toijala

Fysioterapeutti

Seppo

Pehkonen

Lääkäri

Aleksi

Kallioniemi

Huoltaja

Mikko

Pehkonen

Videokoordinaattori

Lassi

Tuovi

Joukkueenjohtaja

Mika

Mäkelä

Katso myös seuraavat

 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

Näytä lisää vastaavia