EM-kotikisat 2025

Tampereella pelataan syyskesällä 2025 koripallon EM-kisoja ensimmäistä kertaa 58 vuoteen. Susijengi on valinnut kyseisen vuoden EM-kotikisojen oman alkulohkonsa isäntäkaupungiksi Tampereen ja kotiluolakseen aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan upouuden Nokia Arenan.

Suomella on tuoreessa muistissa vuoden 2017 EM-kilpailut, joiden alkulohkoista järjestettiin menestyksekkäästi Helsingissä.

- Järjestimme Helsingissä ikimuistoiset koripallojuhlat muutama vuosi sitten ja nyt on ilo saada samanlainen historiallinen mahdollisuus myös Tampereelle, tulevien EM-kisojen Suomen kisaorganisaation pääsihteeri Ari Tammivaara kiittelee.

- Tampere on osoittanut vuosien aikana olevansa Suomen johtava kaupunki ensiluokkaisten viihdetapahtumien järjestämisessä. Myös erinomaiset kulkuyhteydet muualle Suomeen auttavat kisaorganisaatiota järjestämään tulevista kisoista todellisen koko Suomen korisjuhlan, jatkaa Tammivaara.

Vuoden 2025 EM-kisojen Tampereen alkulohko pelataan upouudella Nokia Arenalla, joka on aiemmin toiminut mm. jääkiekon MM-kisojen näyttämönä. Susijengi teki ensiesiintymisensä Tampereen palloilu- ja viihdepyhäkössä viime elokuussa, jolloin se päihitti MM-karsintaottelussa Israelin 11 554 katsojan edessä.

Kisakaupungin valinnalla on historiallinen pohja, sillä Suomen isännöidessä ensimmäisiä koripallon EM-kisojaan syksyllä 1967, oli Tampere Helsingin ohessa toinen isäntäkaupungeista.

- Olemme jo pitkään tehneet Koripalloliiton kanssa yhteistyötä ja siksi hienon EM-tapahtuman isäntäkaupunkina toimiminen lämmittää sielua ja mieltä. Edellisestä EM-koitoksesta Tampereella onkin jo yli puoli vuosisataa vierähtänyt, joten odotukset ovat korkealla tapahtuman suhteen. Nokia Arenan koripallokattila näytti jo viime syksynä Israel-pelissä oman sykkeensä ja hyvällä yhteistyöllä haluamme jakaa sitä tunnetta ja henkeä niin paikallisille asukkaille kuin isolle määrälle kisavieraitakin, iloitsee Tampereen kaupungin tapahtumajohtaja Perttu Pesä.   

- Moderni, hyvät palvelut omaava Nokia Arena on suomalaisittain ylpeydenaihe, joka vetää vertoja mille tahansa kansainväliselle palloilunäyttämölle. Totesimme viime elokuussa sen puitteet ensiluokkaisiksi ja on hienoa päästä kirjoittamaan taas yksi luku Susijengin menestystarinaan siellä, Ari Tammivaara kiittää.

Vuoden 2025 EM-kisojen alkulohkokaupungeiksi on Tampereen lisäksi valittu Riika (Latvia), Limassol (Kypros) ja marraskuussa julkistettava kaupunki Puolassa. Turnaus huipentuu Riiassa pelattaviin pudotus- ja mitalipeleihin.

Susijengi sijoittui viime syksynä Prahassa ja Berliinissä pelatuissa EM-kisoissa seitsemänneksi. Sijoitus oli Suomen miesten maajoukkueen kaikkien aikojen toiseksi paras.