Korisliiga-finaalit tasoissa: Seagulls tiukassa väännössä höyhenen verran parempi

15.5.2024 20:48 Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.

Kuva: Jani Virolainen / BC Nokia

BC Nokia avasi finaalit kahdella perättäisellä voitolla mutta on joutunut sen jälkeen kärsimään kaksi perättäistä tappiota. Helsinki Seagulls tasoitti finaalit tänään 2–2:een äärimmäisen tiukalla vierasvoitolla. Ottelu päättyi lukemiin 72–75.

Nokia oli vahvasti niskan päällä vielä viimeiselläkin neljänneksellä, mutta Seagulls nousi toiseksi viimeisellä minuutilla edelle Okko Järven kolmen pisteen korilla. Pelin sinetöi lopulta Lassi Nikkarisen viime sekuntien pallonriisto. Järvi tilastoi ottelussa 13 pistettä ja kahdeksan levypalloa, ja Nikkariselle merkittiin kuusi pistettä ja kuusi syöttöä. Kentän kovin pistemies oli kuitenkin joukkuetoveri Shavon Coleman 26:lla.

Päävalmentaja Vesa Vertio eritteli ratkaisun avaimia Ruudun haastattelussa:

– Saimme hyökkäyspäätä auki toisella puoliajalla, ja se tietysti toi intoa puolustuspäähänkin. Tiedän, että joukkueeni on sen verran kokenut, ettei se 0–2- tai 1–2-tilanteesta hätkähdä vaan on valmis pelaamaan aina seuraavassa ottelussa, oli tilanne mikä tahansa.

Nokian parhaimmistoa puolestaan olivat Patrick Tapé 15 pisteellä ja kymmenellä levypallolla sekä 17 pistettä pussittanut Kahron Ross.

Finaalipelit jatkuvat lauantaina 18. toukokuuta Helsingissä.

Ottelutilastot

 
12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

Näytä lisää vastaavia