Peli-Karhut hakee päätoimista harrastepäällikköä

3.6.2021 07:45 Kotkalainen Peli-Karhut hakee päätoimista harrastepäällikköä määräaikaiseen työsuhteeseen. Hänen tehtävänsä on perustaa uusia harjoitusryhmiä sekä ylläpitää ja kehittää niiden toimintaa.

Olemme saaneet palkkaukseen seuratoiminnan kehittämistuen Opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Tuki koskee kautta 2021–22 ja ehdollisesti seuraavaa kautta.

Tavoite on, että harrastepäällikön johdolla pystymme kasvattamaan koripallon harrastajien määrää Peli-Karhuissa. Näin harrastepäällikön työstä voitaisiin tehdä vakituinen.

Kotkalainen Peli-Karhut ry on yksi 2000-luvun menestyneimmistä koripalloseuroista Suomessa. Edustusjoukkue on pelannut naisten korisliigaa yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta, muun muassa kolme viimeisintä. Suomen ensimmäinen WNBA-pelaaja Awak Kuier on PeKan kasvatti.

Peli-Karhut keskittyy tyttöjen ja naisten koripalloon. Juniorimäärät ovat kasvaneet viime vuosina lähes 20 prosenttia vuodessa lukuun ottamatta koronan aiheuttamaa häiriötilaa. Kotkassa ja lähialueilla on kysyntää edelleen lisätä koripalloilun tarjontaa 6–17-vuotiaille tytöille. Tähän kysyntään haluamme vastata harrastepäällikön johdolla.

Harrastepäällikön työtehtävät:
– Uusien alueellisten harrasteryhmien käynnistäminen 5–9-vuotiaille sekä harrasteryhmien käynnistäminen vanhemmille tyttöjunioreille.
– Harrastajien, valmentajien ja toimijoiden rekrytointi ja sitouttaminen ryhmiin.
– Ryhmien toiminnan ja harjoitusten suunnittelu ja toteuttaminen.
– Ryhmien toimintaa tukevien tapahtumien, turnausten ja leirien järjestäminen.
– Osallistuminen harrasteryhmien varainhankintaan.
– Muut sovittavat työtehtävät valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan.

Harrastepäälliköltä edellytetään:
– Kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.
– Soveltuvaa koulutusta.
– Innostunutta asennetta.
– Yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja.
– Joustavuutta työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin.

Eduksi katsotaan:
– Koripalloliiton valmentajakoulutus.
– Liikunta-alan koulutus ja kielitaito.
– Kokemus seuratoiminnasta ja juniorivalmennuksesta.
– Muu koripallon lajitausta.

Tehtävä alkaa 1. elokuuta 2021 tai sopimuksen mukaan. Hakemukset palkkatoiveineen sähköpostilla 20.6.2021 mennessä osoitteeseen koripallo@pelikarhut.fi Lisätietoja tehtävästä antaa Peli-Karhujen koripallojaoston puheenjohtaja Pasi Pirkkalainen, puh. 040-7550916, koripallo@pelikarhut.fi.

 
2.2.2024 16:49 Seurauutinen

Hippo 3x3-korisrieha liikutti yli 100 lasta Lahdessa

Lahti Basketball Junioreiden ja OP Hämeen järjestämä Lahden ensimmäinen Hippo 3x3-korisrieha houkutti yli 100 lasta kokemaan liikunnan riemua. Matalan kynnyksen maksuttomassa tapahtumassa lapset tutustuivat korikseen leikkimielisiä rasteja kiertämällä.

26.1.2023 08:37 Seurauutinen

Easter Tournament 2023 - ilmoittaudu tuomariksi!

Easter Tournament järjestetään Lahdessa tulevana pääsiäisenä 7.-9.4.2023. Turnaukseen on ilmoittautunut jo yli 160 joukkuetta Suomesta ja ulkomailta ja odotamme yli 200 joukkuetta Lahteen viettämään koriksen täyteistä pääsiäistä!

16.11.2022 10:54 Seurauutinen

Easter Tournament Lahti 7.-9.4.2023 ilmoittautuminen on avattu!

Easter Tournament 2023 koristurnauksen ilmoittautuminen on avattu! Turnaus pelataan ensi keväänä pääsiäisen aikaan 7.-9.4.2023 ja puitteet Lahdessa ovat mitä parhaimmat!

5.10.2022 16:48 Seurauutinen

Tuomariksi Kouvot- turnaukseen

Kouvot -turnaus järjestetään taas 18.-20.11.2022 Kouvolassa. Tämän vuoden turnaus on järjestyksessään jo 30. Kouvot juniorit hakee nyt tuomareita turnaukseen.

25.3.2021 15:35 Kaakkoinen alue

Hanno Möttölä Shooting Camp 21.-23.6.2021

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Hanno Möttölä Shooting Camp on suunnattu korkeaan koriin harjoitteleville tyttö- ja poikapelaajille. Heinolassa sijaitseva YMCA Training Center, Dr. Dish- heittokone ja päävalmentaja Hanno Möttölä yhdessä muiden valmentajien kanssa mahdollistavat loistavat puitteet heittotaidon kehittämiseen

18.4.2020 11:31 Kaakkoinen alue

Teemu Turunen on Namika Lappeenrannan uusi päävalmentaja

Teemu Turunen on Namika Lappeenrannan uusi päävalmentaja.

13.3.2020 11:50 Kaakkoinen alue

Easter Tournament Lahti 2020 turnaus peruttu

Lahti Basketball Junioreiden 10.-12.4.2020 pelattavaksi suunniteltu Easter Tournament 2020 juniori- ja harrastekoripalloturnaus on peruttu varotoimenpiteenä koronaviruksen COVID-19 takia

17.1.2020 09:03 Kaakkoinen alue

Easter Tournament 2020 - ilmoittaudu tuomariksi

Easter Tournament järjestetään Lahdessa jo 26. kerran tulevana pääsiäisenä 10.-12.4.2020. Turnaukseen odotetaan yli 200 joukkuetta ja tuomaritehtäviä löytyykin oikein urakalla!

19.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkemin try out lauantaina 25.5. Lahdessa

Lahti Basketball Juniorit järjestää try out -tapahtuman launataina 25.5.2024 kello 12-15 Lahden Suurhallilla.

18.4.2024 09:01 Seurauutinen

Seurauutisia #86: Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa seuroille 3,8 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Seuratuen avulla edistetään ja toteutetaan tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille erityisesti matalan kynnyksen toiminnan kautta.

Näytä lisää vastaavia