Koripallomuseo Forssaan?

14.10.2021 06:37 Forssan kaupunki ja Koripallomuseoyhdistys selvittävät Koripallomuseon syntyedellytyksiä Forssaan yhteistyössä Koripalloliiton ja Urheilumuseon kanssa. Hankkeelle avataan piennäyttely Forssan Citymarketiin.

Forssassa tehdyn valtuustoaloitteen perusteella kaupungin johto on sitoutunut selvittämään Koripallomuseon toimintaedellytykset. Ja jos edellytykset ovat olemassa, edistämään kaikin tavoin museon syntyä ja kehittymistä Forssassa. Nyt ministeriön tuella toteutetaan esiselvitys Koripallomuseon mahdollisuuksista toimia Forssassa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 12 000 € esiselvitystyöhön, jossa tutkitaan Koripallomuseon pysyvän toiminnan synnyttämistä Forssaan. Hankkeessa tarkastellaan taloudellisia edellytyksiä, mahdollisia sijainteja museolle ja yhteistyökumppanuuksia. Lisäksi hankkeen kautta selvitetään potentiaalisten muiden tahojen kiinnostus liittyä mukaan hankkeeseen. Näitä tahoja ovat mm. toiset urheilulajit, jotka haluaisivat museotoimintaa, sekä ylipäänsä muut museot ja kulttuuritoimijat.


Esiselvitystyöstä vastaa Koripallomuseoyhdistys ry yhteistyössä Forssan kaupungin, Koripalloliiton, Urheilumuseon ja kaikkien aiheesta kiinnostuneiden tahojen kanssa. Hankkeen vastuuhenkilönä on Koripallomuseoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Toivonen.

- Hanke on erityisen mielenkiintoinen, sillä nyt ollaan luomassa puhtaalta pöydältä jotain uutta ja päästään tarkastelemaan erilaisia vaihtoehtoja niin talouden, tilojen kuin verkostomuotojenkin suhteen. Esimerkiksi lentopallo on jo ilmaissut alustavan kiinnostuksensa olla selvitystyössä yhtenä toimijana mukana. Synergiahyöty useiden toimijoiden yhteenliittymästä olisi kustannustehokasta ja asiakkaille monipuolisempaa palveluntarjontaa., visioi Toivonen.

- Haluammekin kutsua mukaan korisihmisten lisäksi kaikki aiheesta kiinnostuneet tahot niin kuntalaisista kuin kaupunginjohdosta alkaen, aina toisiin urheilulajeihin, oppilaitoksiin ja museoihinkin, saakka. Tässä selvitystyössä on tärkeää kuulla erilaisia näkemyksiä ja ideoita, jotta voimme loppuraportissa nostaa esiin parhaaksi katsomamme vaihtoehdon, tai vaihtoehdot, jatkon kannalta.”, kannustaa vuoropuheluun hankevastaava Jari Toivonen.


Forssalla on hienoa, elävää ja taidolla tuotettua museotoimintaa. Forssan museo on uudistettuna upealla Kirjavan kankaan kaupunki -näyttelyllään valittu Vuoden museoksi vuonna 2014. Forssan museo oli ehdolla myös Euroopan vuoden museoksi vuonna 2015. Myös Luontomuseo laajalla yli 6000 näyttelyesineellään täydentää Forssan museovalikoimaa. Kaikissa museoissa on perusnäyttelyiden lisäksi aktiivista ja ajankohtaista näyttelytoimintaa. Forssan museoiden kirjoa laajentamaan ja luontevaksi jatkoksi sopisi hyvin myös urheilua ja liikuntaa esittelevä Koripallomuseo, jonka forssalaiset ottaisivat suurella ilolla vastaan ja omakseen.

- Koripallolla on aina ollut erityinen asema forssalaisille ja Forssan brändille. Kaupunki on ollut maankuulu koripallokaupunki jo sukupolvien ajan ja toimii tälläkin hetkellä usean koripalloseuran vireän toiminnan kotikaupunkina. Koripallolla on Forssassa oma erityinen asemansa myös paikallisille yrityksille, jotka ovat monin eri tavoin mukana seurojen toiminnassa sekä kannustamassa ja vaalimassa Forssan upeaa koripallokulttuuria., korostaa kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi lajin asemaa Forssassa.
 

Hankkeen käyntikortiksi ja kotipesäksi avataan lähiaikoina K-Citymarket Forssaan piennäyttely, jossa pääsee tutustumaan hankkeeseen ja jakamaan omia ajatuksiaan aiheesta. Näyttelyssä on esillä myös perinteikkään koripallokaupungin, Forssan, sekä maajoukkueiden menestystarinoita vuosikymmenten ajalta.

Koripalloliitto näkee tärkeänä Koripallomuseon toiminnan kehittämisen ja näyttelytoiminnan synnyttämisen lajikulttuuria tukemaan. Vesa Wallden on nimetty hankkeen yhteyshenkilöksi Koripalloliitosta.

- Kesko on Koripalloliiton pitkäaikainen yhteistyökumppani ja oli hienoa saada esiselvityshankkeelle tila juuri asiakasvirtojen ääreltä Citymarketista. Oma toiveeni on, että saamme Forssassa käynnistettyä aktiivisen vuoropuhelun hankkeen taustalle jättämättä mitään näkökulmaa huomiotta. Keskeistä on myös kuulla yritysmaailman edustajien ajatuksia, kuinka voimme vuorovaikutuksessa synnyttää Forssaan jotain uutta, joka tukee kaupungin kehittymistä ja luo vetovoimaisemman kohteen vierailla., kiteyttää Koripalloliiton yhteyspäällikkö Vesa Wallden.


Koripallomuseon verkkosivulla on avattu lomake, johon aiheesta kiinnostuneet voivat vastata jakaen ideoitaan museon toteutukselle.
 

Yhteystiedot:

Jari Toivonen
Hankevastaava
040 5708078
jari.toivonen@koripallomuseo.fi
www.koripallomuseo.fi

Vesa Wallden
Yhteyspäällikkö, Koripalloliitto
vesa.wallden@basket.fi

 
16.5.2023 13:59 Koripallomuseo

Suomen koripallon isähahmon Robert "Petteri" Petersenin syntymäpäivä 16.5

Petterin syntymäpäivään on liittynyt aina koripalloa. Tämäkään päivä ei tee poikkeusta. Töölön Kisahallissa pelataan miesten Korisliigan kuudes finaali Helsinki Seagullsien ja Kauhajoen Karhu Basketin välillä.

16.2.2023 09:00 Koripallomuseo

Uusin Ribari-lehden digiversio nyt luettavissa ilmaiseksi

Uusimmassa lehdessä juhlistetaan 70 vuotta täyttänyttä naisten maajoukkuetta. Mukana on muun muassa legenda Hilkka Hakolan haastattelu sekä Anja Suomalaisen muistelmia Amerikan vuosiltaan.

2.12.2022 14:55 Koripallomuseo

Kohti unelmien naiskorista -seminaaritallenne nähtävissä Youtubessa

Ennen Susiladiesin sunnuntaina 27.11. pelattua EM-karsintaottelua Liettuaa vastaan Urhea-hallissa järjestettiin Kohti unelmien naiskorista -seminaari. Koripallomuseon järjestämä seminaaritallenne on nyt nähtävissä Koripalloliiton Youtube-kanavalla.

26.11.2022 20:30 Koripallomuseo

Koriksen Hall of Fame täydentyi viidellä lajilegendalla

Koripallomuseon järjestämä Alumnigaala 2022 vietettiin lauantaina Hilton Kalastajatorpalla. Hienossa tapahtumassa Hall of Fame -kunniagalleria sai viisi uutta jäsentä.

3.11.2022 11:00 Koripallomuseo

Koripallon Alumnigaalaa juhlitaan 26.11. Hilton Kalastajatorpalla - ilmoittaudu mukaan

Alumnigaala kokoaa korisihmiset yhteiseen illanviettoon, jossa mm. julkistetaan Hall of Fame 2022. Tule viettämään ikimuistoinen ilta loistavassa seurassa upean korisaiheisen ohjelman ympärillä.

3.11.2022 11:00 Koripallomuseo

Kohti unelmien naiskorista -seminaari Urhea-hallissa 27.11. – ilmoittaudu nyt

Naisten maajoukkue viettää juhlavuotta, kun ensimmäisestä maaottelusta tuli kesällä kuluneeksi 70 vuotta. Nyt on aika kerätä ihmiset tärkeän asian äärelle, kun Koripallomuseo järjestää naiskorisseminaarin. Seminaarin jälkeen käynnistyy Susiladiesin EM-karsintaottelu Liettuaa vastaan.

19.8.2022 12:31 Koripallomuseo

Suomen Koripallomuseoyhdistys ry joutuu lomauttamaan toiminnanjohtajan

Suomen Koripallomuseoyhdistys ry:n hallitus on joutunut tekemään erittäin ikävän ja vaikean päätöksen toiminnanjohtajan lomauttamisesta taloudellisin perustein alkaen 15.8.2022. Lomautuksen on ilmoitettu jatkuvan toistaiseksi.

11.8.2022 09:10 Koripallomuseo

Alumnilisenssi on oiva tapa edistää suomalaista koriskulttuuria – Stay in the game!

Alumnilisenssi on matalan kynnyksen tapa tukea yhteisön toimintaa. 22 euroa kustantavan lisenssin tuotto tulee kokonaisuudessaan alumnitoiminnan ja mentoriohjelman kehittämisen hyväksi.

2.7.2022 11:43 Koripallomuseo

Koripallolehti Ribari 1/2022 on ilmestynyt ja ilmaiseksi luettavissa verkossa

Uusimmassa lehdessä mm. Leena Vestalan (nyk. Martin) haastattelu ja Lassi Tuovin ajatuksia niin valmentamisesta kuin elämästä, sekä Oppikoulucupien historiaa.

30.5.2022 12:39 Koripallomuseo

70 vuotta naiskorista Suomessa - tule mukaan tukemaan juhlavuoden kirjaprojektia!

Kirja toteutetaan sponsorien ja yksityislahjoittajien tuella. Koripallomuseon pienkeräykseen lahjoittamalla tuet kirjahankkeen toteutumista!

Näytä lisää vastaavia