5.1.2025 22:24 Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tiia Talonen ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue juhli Baltic Sea Cupin voittoa. Kuva: Viron koripalloliitto/Tõnis Tõnström
18-vuotiaiden tyttöjen ottelussa Suomi voitti Ruotsin selkein loppunumeroin 94-59 (59-19). Sudenpennut nousi ripeästi kuskin paikalle ja jo ensimmäisellä puoliajalla ero repesi 40 pisteeseen, minkä tuntumassa se pysyi loppuun asti.
– Jos eilen oli käynnistymisvaikeuksia, niin tänään oltiin erinomaisia ensimmäiset 20 minuuttia. Olimme joka ikisessä ottelutapahtumassa niskan päällä ja pelasimme ylivoimaisesti parasta korista Baltic-vaiheen osalta, Suomen päävalmentaja Janne Hänninen aloitti.
– Toisella puoliajalla emme pystyneet ihan siihen intensiteettiin ja vastustaja sai vähän otetta pelaamisesta, mutta erittäin ryhdikkäästi tytöt hoitivat homman tämän päivän osalta.
Suomi sai jälleen onnistumisia koko 12 pelaajan laajalta rotaatioltaan, mutta erityisesti loistivat Anna Gardziella (18/5) ja Nea Schreck (7/4/5 syöttöä/6 riistoa), joka oli parhaimmillaan juuri ensimmäisellä puoliajalla.
Ruotsin pistekärki oli 13 pistettä heittänyt Hedda Håkanson.
Suomi voitti turnauksessa jokaisen kolmesta ottelustaan piste-eron ollessa +114.
– Keskityimme Baltic-leireillä koko kentän pelaamiseen ja se näkyi. Näillä ikäryhmillä on tosi vahva perusta. Halusimme vielä lisätä, että olisimme vielä aktiivisempia ja rohkeampia koko kentällä. Arvokkaita yhteisiä kokemuksia ja yhteisen luottamuksen rakentamista, kun kaksi ikäluokkaa yhdistyivät. Innolla kaikki odotamme tulevaa kesää.
Suomelta Tiia Talonen valittiin joukkueen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi taas valittiin Anna Gardziella.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai toisen voittonsa turnauksessa, kun Ruotsi kaatui niukasti 70-67 (38-36).
Ruotsi ehti johtaa 9 pisteellä ensimmäisellä puoliajalla, mutta Sudenpennut sai kirittyä itsensä johtoon puoliaikaan mennessä. Ruotsi sai vielä oman kirinsä tullen rinnalle ja jopa hetkeksi ohitse, mutta lopulta Suomi sai voiton nimiinsä.
– Tänään oli vuorossa sellainen ottelun alku, jossa Ruotsi oli selkeästi parempi ja meinasi juosta meiltä jalat alta. Onneksi paransimme ja pääsimme peliin mukaan. Vaihtelevien vaiheiden jälkeen saimme lopussa pidettyä meillä sen johdon, Suomen päävalmentaja Juha-Pekka Männistö kommentoi.
– Ruotsi oli erilainen vastustaja kuin Latvia ja Viro. He laittoivat meihin hyvin painetta. Jouduimme sopeutumaan erilaiseen pelityyliin, mikä on arvokasta oppia meille joukkueena, Männistö lisäsi.
Ruotsi sortui Suomen paineessa 41 menetykseen, joiden aiheuttajana kunnostautui erityisesti Mona Kettunen (2/4), jolle kertyi 9 riistoa.
Suomelta kaksinumeroiset pistelukemat heittivät Michelle Peter (12/10/4 riistoa), Ida Riihijärvi (11/3), Matilda Suokas (10/0) ja Maija Honkonen (10/11/5 syöttöä). Ruotsin ykkönen oli Elsa Westerlund (10/1/5 riistoa).
Suomi sijoittui turnauksessa toiseksi kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla.
– Erittäin hyvä turnaus meille, paljon hyvää oppia. Hyviä kansainvälisiä kokemuksia ja tästä on hyvä jatkaa seuraaville leireille ja kohti kesää.
Maija Honkonen valittiin Suomen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
16-vuotiaiden poikien maaottelussa Suomi päihitti Ruotsin selkein loppunumeroin 88-45 (48-23). Suomelle kyseessä oli turnauksen ensimmäinen voitto.
Sudenpentujen johtoasema venyi liki 20 pisteeseen jo ensimmäisellä jaksolla, minkä jälkeen johto kasvoi tasaisesti kohti huippulukemaansa eli loppunumeroita.
Suomi vei levypallot 59-36 ja haki peräti 23 hyökkäyslevypalloa.
– Kahden huonon pelin jälkeen tietysti hienoa lopettaa turnaus voittoon. Erityisesti tässä pelissä ilahduttavaa oli, että saimme kolmannen hyvän aloituksen peliin ja tällä kertaa se kantoi loppuun asti, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.
– Hyvää vahvaa ja tasaista esitystä läpi ottelun. Onnistuimme pitämään Ruotsin pienissä pisteissä ja saamaan paljon stoppejen jälkeisiä nopeita hyökkäyksiä. Verrattuna kahteen ensimmäiseen peliin, oli kiva, että tänään kaukoheitotkin upposivat. Kymmenen kolmen pisteen koria helpottaa pelin voittamista.
Aikaisempaan kahteen otteluun verrattuna Suomi muutti peluutustaan ja haki vahvoja minuutteja vaihtopenkiltä. Valtter Varila vastasi huutoon säkittäen 31 pistettä kuudentena miehenä. Varilan tilastosarakkeeseen pisteiden lisäksi kertyi neljä levypalloa, kolme syöttöä ja viisi riistoa.
Muut Suomen pistemiehet olivat Tomas Loponen (12/9/5 syöttöä) ja Antti Turtiainen (12/5). Ruotsilta kukaan ei heittänyt kaksinumeroisia pistelukemia.
Piste-eron myötä toiseksi sijoittuneen Suomen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Tomas Loponen.
18-vuotiaiden poikien maaottelussa Ruotsi veti pidemmän korren Suomesta loppunumeroin 80-89 (36-48).
Ruotsi sai johtoaseman toisella jaksolla ja onnistui pitämään sen loppusummeriin asti. Sudenpennut pääsi vielä päätösjaksolla 7 pisteeseen pariin otteeseen, muttei sen lähemmäksi.
– Mututuntumalla meillä oli vaikeuksia käynnistyä ja bensa vähissä eilisestä. Sen takia varsinkin toisella neljänneksellä tipuimme meidän temposta täysin. Toki koko turnauksen ajan ongelmamme oli se, ettemme saaneet helppoja koreja, mikä olisi ruokkinut energiaa itsestään. Tänäänkin helpot korit puuttuivat, mutta onneksi vapaaheitot menivät koriin huomattavasti aikaisempaa paremmin, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov kommentoi.
Suomi heitti pelitilanneheittonsa 26/78 (33%), mutta vapaaheitot osuivat mallikkaasti 19/22 (86%). Ruotsi taas osui kolmosensa 9/17 (52%).
Suomelta kaksinumeroiset pistelukemat säkittivät Reino Saivosalmi (16/2), Eelis Korhonen (13/2/7 syöttöä/4 riistoa) ja Ville-Pekka Eskelinen (11/8). Ruotsin pistekärki oli 16 pistettä heittänyt Noel Karlsson Rask.
Suomi sijoittui kolmella tappiolla viimeiseksi.
– Isossa kuvassa haluan kiittää jokaista mukana ollutta joukkueenjäsentä – sekä leirillä että tässä turnauksessa – heittäytymisestä. Tavoitteemme oli löytää kansainvälinen pelitempo ja koko kentän pelaaminen molempiin suuntiin. Parhaimmillaan tämä toi hienoja tilanteita ja kovaa tempoa. Ja sitten, kuten tänään, kun energiat ei olleet ylhäällä, pelaaminen näytti pompottamiselta ja kaksinkamppailut hävittiin.
– Ja kuten sanottu niin lopulta tämä on kamppailua helpoista koreista. Me pääsimme hyville paikoilla, mutta viimeistely oli huonoa. Uskon, että kun pelaajat ottavat tämän asian reppuun mukaan, oli tämä turnaus erittäin opettava.
Suomen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Eelis Korhonen.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.
Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.
Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat lähteneet tänään matkalle kohti Tallinnaa, jossa pelataan jokavuotinen Baltic Sea Basketball Cup. Suomen lisäksi 3.-5.1.2025 Audentesin urheilukoululla pelattavassa turnauksessa ovat Latvia, Viro ja Ruotsi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.