Susijengi ja Georgia nimetty sunnuntain EM-karsintaotteluun, Adler tekee debyyttinsä

23.11.2024 19:14 Susijengi ja Georgia ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä sunnuntai-iltapäivänä Suomen aikaa Tbilisissä pelattavaan EM-karsintaotteluun. Susijengissä nähdään sunnuntaina miesten maaotteludebyytti, kun Salon Vilppaassa erinomaisen syyskauden pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 17, pelaa ensimmäisen A-maaottelunsa.

Samu Adler debytoi Susijengissä sunnuntai-iltapäivällä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengin miehistöön tulee kaksi muutosta torstain otteluun verrattuna. Huippukautta Paris Basketballin kanssa pelaava Mikael Jantunen korvaa kokoonpanossa Daniel Dolencin ja Samu Adler puolestaan kapteeni Sasu Salinin.

Adlerista tulee sunnuntaina kolmas alle 18-vuotias miesten maajoukkuedebyytinsä tekevä pelaaja 2000-luvulla 17 vuoden, kolmen kuukauden ja 14 päivän ikäisenä. Edelliset 17-vuotiaat miesten maaotteludebytantit ovat Miro Little (17 vuotta, kahdeksan kuukautta, viisi päivää) ja Miikka Muurinen (17 vuotta, kolme kuukautta, 21 päivää).

Susijengi ja Georgia kohtaavat sunnuntaina 24.11. klo 17.30 Suomen aikaa. Ottelulähetys käynnistyy JIM-kanavalla klo 17.00 ja Ruutu+ -palvelussa klo 16.00.

Susijengi sunnuntaina 24.11.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

13

Olivier NKAMHOUA

203

2000

Niners Chemnitz (GER)

15

Thomas TUMBA

196

2001

CB Morón (ESP)

16

Perttu BLOMGREN

195

2001

KK Bosna (BIH)

18

Mikael JANTUNEN

204

2000

Paris Basketball (FRA)

19

Elias VALTONEN

200

1999

CB Granada (ESP)

20

Alexander MADSEN

208

1995

Hiopos Lleida (ESP)

21

Edon MAXHUNI

188

1998

SIG Strasbourg (FRA)

22

Samu ADLER

195

2007

Salon Vilpas

30

Andre GUSTAVSON

196

1999

Karhu Basket, Kauhajoki

35

Ilari SEPPÄLÄ

188

1993

ZTE-Duna (HUN)

41

Topias PALMI

196

1994

Tampereen Pyrintö

44

Remu RAITANEN

206

1997

BC Prievidza (SVK)

  • Päävalmentaja Lassi TUOVI
  • Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
  • Valmentaja Danny JANSSON
  • Valmentaja Teemu RANNIKKO

Georgia sunnuntaina 24.11.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

2

Luka LIKLIKADZE

194

2003

BC Tkibuli Orbi (GEO)

4

Rati ANDRONIKASHVILI

193

2001

VEF Riga (LAT)

6

Kakhaber JINTCHARADZE

197

2003

Al-Rayyan (QAT)

7

Beka BURJANADZE

201

1994

CB Coruña (ESP)

9

Giorgi SHERMADINI

216

1989

Lenovo Tenerife (ESP)

10

Duda SANADZE

196

1992

Anorthios (CYP)

12

George KORSANTIA

203

1998

BC Kutaisi (GEO)

15

Aleksandre PHEVADZE

202

1998

BC TSU (GEO)

23

Tornike SHENGELIA

207

1991

Virtus Bologna (ITA)

27

Luka MAZIASHVILI

190

2000

Amra Gagra (GEO)

30

Mate KHATIASHVILI

192

2008

Baskonia B (ESP)

44

Kamar BALDWIN

185

1997

Saski Baskonia (ESP)

  • Päävalmentaja Aleksandar DZIKIC
  • Valmentaja Anatoli BOISA

Henkilöt

 
25.2.2025 11:23 Susijengi

Sasu Salin nousussa maaottelujen ja maaottelupisteiden kaikkien aikojen listalla

Susijengin kapteeni ja helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 33, jatkaa nousuaan Suomen miesten kaikkien aikojen maaottelutilastoissa. Salin kohosi helmikuun maaotteluikkunan aikana pelatuissa otteluissa jaetulle 13. sijalle ja heitetyissä pisteissä 14. sijalle.

24.2.2025 23:37 Susijengi

Susijengi väsytti Tanskan päätösjaksolla, nousi kirivoittoon EM-karsintahuipennuksessa

Tavaramerkikseen muodostuneella tavalla Susijengi kampesi vaikeimman kautta voittoon EM-karsintojen maanantaisessa päätöksessä Kööpenhaminan kupeessa. Tanska vei matsia kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Susijengi piti päätösjaksolla tanskalaiset seitsemässä pisteessä ja kirmasi Olivier Nkamhouan ja Elias Valtosen johdattamana 77–83 (47–41) -vierasvoittoon.

24.2.2025 13:15 Susijengi

Susijengi ja Tanska nimesivät tusinansa maanantain otteluun - ottelu suorana Jimillä klo 21

Susijengi ja Tanska ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä maanantai-illan viimeiseen EM-karsintaotteluun. Perjantaisesta Serbia-ottelusta Susijengi on tehnyt kaksi muutosta nostamalla pöytäkirjaan Hannes Pöllän ja Aatu Kivimäen.

24.2.2025 12:15 Susijengi

Aatu Kivimäki: ”Pistetään pallo ja pelaajat liikkeelle”

Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.

23.2.2025 15:19 Susijengi

Huippuluokan korintekijäkaksikko ja revanssimieli – Tanskassa riittää pureskeltavaa Susijengille

Tanska menetti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan perjantaina kärsittyään täpärän tappion Georgialle. Helppoa iltapuhdetta Susijengille ei maanantai-iltana ole kuitenkaan luvassa. Susijengin valmentaja Teemu Rannikko nostaa ratkaiseviin asemiin Iffe Lundbergin ja Shavon Shieldsin korintekovalmiuden sekä Tanskan halun päättää karsinnat voittoon vuosi sitten Espoossa kärsimänsä tappio tuoreessa muistissaan.

22.2.2025 12:46 Susijengi

Elias Valtonen: ”Vielä tähdätään siihen yhteen ehjään 40-minuuttiseen”

Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.

21.2.2025 21:48 Susijengi

Lähellä, mutta niin kaukana – Serbia karkasi Susijengin leuoista loppuhetkillä

Espoo Metro Areenan loppuunmyyty 6146 hengen kotikatsomo oli lähellä todistaa ensimmäistä suomalaisvoittoa Serbiaa vastaan sitten kesän 2008. Peli-iloa uhkunut Edon Maxhuni syttyi liekkeihin päätösjaksolla ja johti omansa kahdeksan pisteen takaa johtoon, mutta Aleksa Avramovicin ja Filip Petrusevin johtama Serbia jatkoi voittoputkeaan 95-105 (57-51) -vierasvoitolla.

20.2.2025 21:23 Susijengi

Susijengi ja Serbia vahvistivat kokoonpanonsa perjantain otteluun, Aalto tekee maaotteludebyyttinsä

Susijengi ja Serbia ovat nimenneet kahdentoista miehen kokoonpanonsa perjantai-illan EM-karsintaotteluun Espoo Metro Areenalla. Uudenkaupungin Korihaita Korisliigassa edustava Mikael Aalto, 30, tekee maaotteludebyyttinsä ja Salon Vilppaan sensaatio Samu Adler, 17, pelaa ensimmäisen miesten kotimaaottelunsa.

20.2.2025 15:00 Susijengi

Euroopan rankingin kärkijoukkue Serbia Susijengin koetinkivenä perjantaina

FIBA:n tuoreessa maailmanrankingissa Euroopan kärkeen sijoitettu, hallitseva MM-hopea- ja olympiapronssimitalisti Serbia on Susijengille tuttuakin tutumpi vastustaja. EM-karsintalohkoa tappiottomana johtaman Serbian vahvuudet ovat kaikkien tiedossa, joten perjantaina Susijengin tavoitteena ovatkin ehjä 40-minuuttinen, vieraiden aggressiivisuuteen vastaaminen ja pelitempon hallinta.

19.2.2025 10:26 Susijengi

Ilari Seppälä 50. maaottelun kynnyksellä: ”Yritän välttää takarajojen laittamista itselleni”

Susijengin kokeneeseen osastoon kuuluva Ilari Seppälä, 31, teki susidebyyttinsä verrattain myöhäisessä iässä, mutta on 2020-luvun edetessä vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa pelinrakentajana ja ”isojen pelien miehenä”. Viidenkymmenen pelatun A-maaottelun haamurajan kynnykselle päässyt Seppälä keskittyy tällä hetkellä mahdollisuuteen pelata terveenä ja toivoo voivansa olla joukkueen käytettävissä pitkään.

Näytä lisää vastaavia