28.6.2021 10:04 Susijengi lentää tiistaina Tokioon ja Tokiosta loppuviikolla edelleen Okinawan pääkaupunkiin Nahaan, missä joukkue ottaa Japanin koripalloliiton kutsumana osaa Tokion olympialaisia edeltävään neljän maan kutsuturnaukseen. Turnauksessa Susijengi ottaa mittaa kisaisäntä Japanista sekä syksyn 2022 EM-kisajoukkueista Belgiasta ja Unkarista.
Edon Maxhuni johtaa Susijengin peliä Okinawassa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Suomen miesten koripallomaajoukkueen edellisestä Japanin vierailusta on ehtinyt vierähtää hetki, sillä edellisen kerran Suomi esiintyi Japanin maaperällä Fukuissa pelatussa maaottelussa kesäkuussa 1986, jonka Japani vei nimiinsä 63–58.
Sitä edellisen kerran Suomi otti mittaa Japanista Tokion olympialaisissa lokakuussa 1964 ottelussa, joka päättyi Japanin 54–45-voittoon.
- Olemme äärimmäisen kiitollisia ja otettuja tästä harvinaislaatuisesta tilaisuudesta, päävalmentaja Henrik Dettmann tiivistää joukkueen tunnot Japanin matkan aattona.
Susijengi lentää tiistaina Tokioon ja pysyy viisi päivää hotellissa karanteeniolosuhteissa, jonka jälkeen joukkueen tie vie kohti Nahaa.
Susijengi avaa turnauksensa keskiviikkona 7.7. ottelulla EM-karsinnoissa edukseen esiintynyttä Belgiaa vastaan. Perjantaina 9.7. vastassa on toisiin perättäisiin EM-kisoihinsa selvinnyt Unkari ja sunnuntaina 11.7. turnaus huipentuu, kun NBA-tähdellään Rui Hachimuralla vahvistettu kisaisäntä Japani ottaa Susijengistä mittaa.
- Kilpailu on urheilun tärkein ja kehittävin elementti, josta emme ole viimeisen puolitoistavuoden aikana päässeet joukkueena tarpeeksi nauttimaan. Tarjolla on runsaasti kallisarvoista kokemuspääomaa, Dettmann kiittää.
Susijengin toissa viikon Tshekin kokoonpanosta Tokion kautta Okinawaan matkustavat Lassi Nikkarinen, Tuukka Jaakkola, Ville Tahvanainen, Mikael Jantunen, Elias Valtonen, Edon Maxhuni, Shawn Hopkins ja Remu Raitanen.
Tshekin matkassa sivussa olleista pelaajista Japanin matkaan lyöttäytyvät seurajoukkuekautensa Euroopassa päättäneet Henri Kantonen, Alexander Madsen, Daniel Dolenc ja Yhdysvaltain yliopistouransa päättymisen jälkeen Euroopan seuramarkkinoita kartoittava sentteri Hannes Pöllä.
Ensimmäistä esiintymistään miesten maajoukkuepaidassa Nahan turnauksessa odottavat Tennesseen yliopiston helsinkiläislähtöinen iso laituri Olivier Nkamhoua, ensi kaudeksi Belgiaan siirtyvä Korisliigan hallitseva MVP Okko Järvi sekä seniorikauteensa Illinoisin yliopistossa valmistautuva 198-senttinen laitahyökkääjä Jacob Grandison, joka on suomalaisittain täysin uusi tuttavuus.
- Ryhmämme on korintekotaitoinen, urheilullinen, monipuolinen ja hyvin nuori. Lähes koko pelaajistomme on vielä verrattain uutta ja monista näistä pelaajista tulee olemaan meille iloa vielä vuosikausiksi, Dettmann arvioi.
- Okinawan turnaus on taas yksi mahdollisuus harjoitella taitavien yksilöpelaajiemme positiivisten ominaisuuksien kääntämistä ehjäksi joukkuetekemiseksi.
Nahan turnauksen ensimmäisessä ottelussa paukkuu merkittävä rajapyykki, kun Suomen miesten maajoukkue pelaa 1000. maaottelunsa kautta historian. Maajoukkueen tähän asti pelaamasta 999 maaottelusta 471 on päättynyt Suomen voittoon, 527 tappioon ja yksi ottelu tasapeliin.
Susijengiä vuosina 1992–97 ja uudelleen 2004 lähtien valmentanut Henrik Dettmann siirtyy puolestaan Nahan turnauksen päättävässä Japani-ottelussa uudelle sataluvulle. Dettmann on viihtynyt Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä tähän asti 297 ottelun verran, joista 146 on päättynyt Suomen voittoon ja 151 tappioon.
Susijengin 1000. maaottelua juhlitaan elokuun alussa pelattavissa kotimaaotteluissa, joista tiedotetaan lisää lähipäivien aikana.
Kaikki kellonajat paikallista aikaa. Suomen aikavyöhyke on kuusi tuntia Japanin aikavyöhykettä jäljessä. Otteluiden mahdollisesta televisioinneista ja tulosseurannasta uutisoidaan myöhemmin.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
3 |
Lassi NIKKARINEN |
187 |
1997 |
Helsinki Seagulls |
8 |
Tuukka JAAKKOLA |
209 |
1999 |
Cal Poly (NCAA) |
14 |
Henri KANTONEN |
198 |
1997 |
free agent |
17 |
Ville TAHVANAINEN |
193 |
2000 |
Bradley (NCAA) |
18 |
Mikael JANTUNEN |
205 |
2000 |
free agent |
19 |
Elias VALTONEN |
200 |
1999 |
Basquet Manresa (ESP) |
20 |
Alexander MADSEN |
208 |
1995 |
VEF Riga* |
21 |
Edon MAXHUNI |
188 |
1998 |
free agent |
22 |
Jacob GRANDISON |
198 |
1998 |
Illinois (NCAA) |
29 |
Hannes PÖLLÄ |
211 |
1998 |
free agent |
32 |
Shawn HOPKINS |
195 |
1995 |
Tampereen Pyrintö |
33 |
Olivier NKAMHOUA |
203 |
2000 |
Tennessee (NCAA) |
42 |
Daniel DOLENC |
205 |
1993 |
free agent |
44 |
Remu RAITANEN |
206 |
1997 |
KTP-Basket, Kotka |
45 |
Okko JÄRVI |
193 |
1996 |
Phoenix Brussels (BEL) |
* = optiovuosi
Susijengin kumppani Autosalpa toimii tulevana kesänä Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.
Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).
Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.
Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).
Susijengin kapteeni ja helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 33, jatkaa nousuaan Suomen miesten kaikkien aikojen maaottelutilastoissa. Salin kohosi helmikuun maaotteluikkunan aikana pelatuissa otteluissa jaetulle 13. sijalle ja heitetyissä pisteissä 14. sijalle.
Tavaramerkikseen muodostuneella tavalla Susijengi kampesi vaikeimman kautta voittoon EM-karsintojen maanantaisessa päätöksessä Kööpenhaminan kupeessa. Tanska vei matsia kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Susijengi piti päätösjaksolla tanskalaiset seitsemässä pisteessä ja kirmasi Olivier Nkamhouan ja Elias Valtosen johdattamana 77–83 (47–41) -vierasvoittoon.
Susijengi ja Tanska ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä maanantai-illan viimeiseen EM-karsintaotteluun. Perjantaisesta Serbia-ottelusta Susijengi on tehnyt kaksi muutosta nostamalla pöytäkirjaan Hannes Pöllän ja Aatu Kivimäen.
Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.
Tanska menetti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan perjantaina kärsittyään täpärän tappion Georgialle. Helppoa iltapuhdetta Susijengille ei maanantai-iltana ole kuitenkaan luvassa. Susijengin valmentaja Teemu Rannikko nostaa ratkaiseviin asemiin Iffe Lundbergin ja Shavon Shieldsin korintekovalmiuden sekä Tanskan halun päättää karsinnat voittoon vuosi sitten Espoossa kärsimänsä tappio tuoreessa muistissaan.
Elias Valtonen, 25, on viimeisen parin vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa paitsi Susijengin puolustuspään liimana, myös Espanjan ACB-liigassa. Vaikka Valtosen ja Susijengin suuryllätys EM-rankingin kärkijoukkue Serbiaa vastaan kuivui perjantaina kasaan viime minuuteilla, Euran Veivin kasvatti uskoo eilisen toimineen erinomaisena valmistavana harjoituksena paitsi maanantain Tanska-otteluun, myös ensi kesään.