4.7.2022 14:00 MM-karsintojen alkulohkon kärkisijan viidellä voitolla kuudesta ottelusta vienyt Susijengi vie elokuisen MM-jatkokarsinta-avauksen Israelia vastaan Tampereelle. Torstaina 25.8. pelattavan ottelun tapahtumapyhättönä toimii uutuuttaan kiiltelevä Nokia Arena, jonne mahtuu peräti 13 000 koripallon ystävää.
Susijengi lähtee elokuussa käynnistyvään MM-jatkokarsintaan kiehtovista lähtökohdista, kun se kaatoi täyden kotiyleisön edessä Ruotsin ja vieraskentällä Kroatian. Kuva: Ville Vuorinen
- Nokia Arena sai ikimuistoisen kasteen keväällä jääkiekon MM-kisoissa. Kun meille tarjoutui mahdollisuus kastaa Areena myös koripallolle, tartuimme oikopäätä tilaisuuteen, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kertoo.
- Nokia Arena on Suomen suurin ja nykyaikaisin palloiluhalli, jossa on ensiluokkaiset puitteet niin pelaajille kuin yleisöllekin. Susijengi on jälleen EM-kisojen kynnyksellä erinomaisessa nosteessa ja on ilo päästä levittämään tätä nostetta pääkaupunkiseudulta tänä kesänä myös Jyväskylään ja Tampereelle.
Susijengin debyyttiottelu Nokia Arenalla järjestetään siis MM-jatkokarsintojen ensimmäisellä kierroksella torstaina 25.8., jolloin Susijengin vieraaksi saapuu D-karsintalohkon toiseksi sijoittunut Israel.
Susijengi päätti MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen viiden ottelun voittoputkeen kaatamalla niin Kroatian kuin Sloveniankin kahdesti ja Ruotsin kerran. MM-jatkokarsinnoissa pelataan yhteensä kuusi ottelua elo-, marras- ja helmikuun ikkunoissa. Susijengiä vastaan jatkokarsintavaiheessa asettuvat Israel, Gordon Herbertin valmentama Saksa ja Jukka Toijalan valmentama Viro.
6.pelaaja -uutiskirjeen tilaajat saavat tuttuun tapaansa etuosto-oikeuden Susijengin otteluihin.
Lipunmyynti 6. pelaajille Tampereen Nokia Arenalla pelattavan Susijengi ja Israelin välisen MM-jatkokarsintaotteluun käynnistyy torstaina 7.7. klo 10 ja päättyy sunnuntaina 10.7.
Susijengin edellinen MM-karsintaottelu Ruotsia vastaan oli loppuunmyyty – käytä etu hyväksesi ja varmista paikkasi katsomossa, kun Susijengi jahtaa MM-kisapaikkaa Tampereen upeissa puitteissa.
Susijengi ja Israelin välisen ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy maanantaina 11.7. klo 10.
Liity 6. pelaajaksi tästä >>
Helmikuun EM-karsintaikkunansa Tanska-vierasvoittoon päättänyt Susijengi sijoitettiin tulevien EM-alkulohkoarvontojen neljänteen arvontakoriin. Ensi kesänä EM-kisojen B-alkulohkoa Tampereella isännöivä Susijengi on valinnut alkulohkon kumppanimaakseen kakkoskorin maista Liettuan. Lohkoarvonnat järjestetään Latvian Riiassa torstaina 27. maaliskuuta.
Helmikuun EM-karsintaikkunassa pitkän kuntoutuksen jälkeen kentille palannut Susijengi-laituri Jacob Grandison, 26, on allekirjoittanut loppukautta koskevan sopimuksen Kreikan historiallisimpiin seuroihin lukeutuvan PAOK Salonikin kanssa. PAOK tähtää Kreikan liigassa pudotuspelipaikkaan ja käynnistää FIBA Europe Cupin puolivälierät ensi keskiviikkona.
Susijengi säilytti asemansa maailman 20. ja Euroopan 13. sijalle rankattuna miesten koripallomaajoukkueena. Kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkaisi päivittyneen ranking-järjestyksensä helmikuun karsintaikkunan jälkeen.
Susijengin kumppani Autosalpa toimii tulevana kesänä Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.
Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).
Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.
Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).
Susijengin kapteeni ja helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 33, jatkaa nousuaan Suomen miesten kaikkien aikojen maaottelutilastoissa. Salin kohosi helmikuun maaotteluikkunan aikana pelatuissa otteluissa jaetulle 13. sijalle ja heitetyissä pisteissä 14. sijalle.
Tavaramerkikseen muodostuneella tavalla Susijengi kampesi vaikeimman kautta voittoon EM-karsintojen maanantaisessa päätöksessä Kööpenhaminan kupeessa. Tanska vei matsia kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Susijengi piti päätösjaksolla tanskalaiset seitsemässä pisteessä ja kirmasi Olivier Nkamhouan ja Elias Valtosen johdattamana 77–83 (47–41) -vierasvoittoon.
Susijengi ja Tanska ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä maanantai-illan viimeiseen EM-karsintaotteluun. Perjantaisesta Serbia-ottelusta Susijengi on tehnyt kaksi muutosta nostamalla pöytäkirjaan Hannes Pöllän ja Aatu Kivimäen.