Veera Pirttinen siirtyy Islannin pääsarjan Snæfelliin

28.6.2019 13:13 Päättyneellä kaudella debyyttinsä ulkomailla Saksan Bundesliigassa tehnyt Veera Pirttinen, 22, siirtyy tulevaksi kaudeksi Islannin pääsarjan Snæfelliin.

Veera Pirttinen pelaa tulevalla kaudella Islannissa. Kuva: Ville Vuorinen.

Pirttinen pelasi edelliskauden Bundesliigan ChemCats Chemnitzissä, jossa hän sai mukavasti vastuuta 25 minuuttia per ottelu 7,5 pisteen ja 2,3 levypallon keskiarvoilla. Ammattilaisura ulkomailla vaihtuu nyt Saksasta Islantiin.

– Viime kausi Saksassa opetti paljon. Sain kokea, mitä koripallo on ja ammattilaisuus on Euroopassa. Se oli hienoa. Kovat pelit ja mukavuusalueen ulkopuolella harjoittelu kehitti pelaajana, mutta kasvatti myös henkisesti, Pirttinen kertoo.

Snæfell jäi viime kaudella Islannin pääsarjassa niukasti ulos pudotuspeleissä jääden tasapisteissä viidenneksi. Neljännen, ja viimeisen pudotuspelipaikan, nappasi Vilma Kesäsen KR.

– Snæfell vaikuttaa hyvältä paikalta, jossa koen pystyväni kehittämään peliäni edelleen. Olen kuullut paljon hyvää sieltä. Maana Islanti on todella mielenkiitoinen ja hieno kokemus jo itsessään. Keskustelin Vilman kanssa heti, kun sain kuulla tästä mahdollisuudesta. Häneltä sain paljon hyödyllistä tietoa sarjasta ja paikasta.

Pirttinen on BC Nokian kasvatti, jolta löytyy kuusi kautta kokemusta Naisten Korisliigasta, joista yksi kasvattajaseurassaan ja viisi Catz Lappeenrannassa. Juuri ennen siirtymistään Saksaan Pirttinen palkittiin Naisten Korisliigan vuoden puolustupelaajaksi.

– Olen innoissani ja koen olevani askeleen valmiimpi pelaaja Saksassa vietetyn kauden jälkeen. Tarkoituksena olisi edelleen kehittää omaa peliä ja auttaa joukkuetta parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Naisten maajoukkuepaidan Pirttinen on pukenut ylleen yhdeksän kertaa.

– Rohkea, kova sekä mielestäni looginen ja hyvä askel Veeran uralla. Veerassa kohtaa taito, motivaatio ja tavoitteellisuus. Onnittelut sopparista, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

Henkilöt

 
1.4.2019 08:46 NCAA

Nenna Lindström siirtyy ensi kaudeksi Liberty Universityyn

Viimeiset kaksi kautta Western Wyomingissa NJCAA:ta pelannut Nenna Lindström, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA:han Liberty Universityyn.

5.11.2018 10:31 NCAA

Naisten NCAA-kausi käynnistyy – mukana huimat 32 suomalaisnaista

Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarja NCAA pyörähtää käyntiin Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomalaisedustus rapakon takana on jälleen vahva ja pelikentillä nähdään muun muassa viime kaudella vakuuttavia otteita esittänyt Elina Koskimies sekä tulokaskautensa aloittava huippulupaus Lotta-Maj Lahtinen.

5.11.2018 07:31 NCAA

Miesten NCAA:n ykkösdivisioonassa nähdään yksitoista suomalaislupausta

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n kausi 2018/19 käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomella on jälleen kerran vahva edustus Atlantin takana, kun yksitoista suomalaislupausta pelaa NCAA:n ykkösdivisioonassa.

15.8.2018 10:52 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier ja Thomas Exaucia Basketball Without Borders -leirille

Suomi-koriksen tulevaisuuden nimiin lukeutuvat HBA-Märskyn Awak Kuier ja Thomas Exaucia edustavat Suomea NBA:n ja FIBA:n järjestämällä Euroopan Basketball Without Borders -leirillä Serbian Belgradissa 15.-18. elokuuta.

28.2.2025 14:20 NCAA

Aarnisalo 8 pistettä ja 6 syöttöä penkiltä – konferenssien lopputurnaukset käynnistymässä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa eletään mielenkiintoisia hetkiä, kun ensi viikolla käynnistyy jo konferenssien lopputurnaukset. Elina Aarnisalolla ja UCLA:lla on vahva kiinnitys Big Ten -konferenssin piikkipaikkaan.

28.2.2025 09:49 Susijengi

Jantusen Paris Basketball voittoon Euroliigan suomalaismittelössä

Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).

27.2.2025 10:20 Susijengi

Sasu Salin upotti kymmenen kolmosta Romaniassa

Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).

26.2.2025 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Petteri Koposella opettavainen debyyttikausi päävalmentajana – ”Ehdottomasti positiivinen kokemus”

Petteri Koponen, 36, otti ensimmäisen todellisen loikan valmennustöihin tällä kaudella, kun hän toimi Australian NBL:ssä pelaavan New Zealand Breakersin päävalmentajana. Kyseessä oli Koposen ensimmäinen päävalmentajapesti ammattilaisjoukkueen peräsimessä.

24.2.2025 12:15 Susijengi

Aatu Kivimäki: ”Pistetään pallo ja pelaajat liikkeelle”

Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.

24.2.2025 11:05 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen kovaan tupla-tuplaan – Roosa Lehtoranta palasi kentille

Anniina Äijänen johdatti Trevison voittoon Italian Serie A2:ssa 16 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplalla. Saksassa Roosa Lehtoranta palasi kentälle lähes muutaman kuukauden tauon jälkeen.

Näytä lisää vastaavia