Koripallomuseolle merkittävä lajikulttuuria vahvistava hanketuki OKM:lta

1.7.2016 Suomen Koripallomuseo on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriöstä tuen hakemalleen hankkeelle, jonka avulla on tarkoitus mm. pyrkiä vaikuttamaan drop out-ilmiön vähentymiseen seuroissa. Hankkeen on tarkoitus kestää 2016-2017.

Koripallomuseon yksi tärkeä tehtävä museaalisten perustöiden lisäksi on toimia tiiviissä yhteistyössä koripalloyhteisöjen kanssa. Museo on omalta osaltaan pyrkinyt vaikuttamaan perustamisestaan, vuodesta 2008, alkaen lajikulttuurin monipuoliseen esittämiseen ja erityisesti sen vahventamiseen.

Eilen ministeri Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on hyväksynyt museon hakemuksen, jolla pyritään museotöiden lisäksi vankistamaan suomalaisen koripalloperheen lajikulttuuria.

Hanke on kolmitasoinen:

1. Kerätään valtakunnallisesti esineistöä, valokuvia ja liikkuvaa kuvaa museokokoelmiin. Painopiste on 1940-1960-luvuissa, joiden aikana pelanneiden/toimineiden esineistön ja muistojen tallentamisella on kiire.

2. Valtakunnallinen kiertonäyttely esittelee lajin ilmiöitä ja historiaa aina paikallisiin tarinoihin kytkettynä. Näyttely on osa Suomen Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta ja se juhlistaa myös tulevia miesten EM-kisoja, jotka edelisen kerran pelattiin Suomessa 50 vuotta sitten. Näyttelyn on tarkoitus olla vuorovaikutteinen ja erityisesti lapsia/nuoria kiinnostava ja koripalloharrastusta tukeva, kokeilullinen.

3. Hankkeen avulla pilotoidaan joidenkin koripalloseurojen kanssa tiiviissä yhteistyössä lajikulttuurin vahvistamisprojekti, jossa eri ikäpolvet paikallisesti kohtaavat tosiaan ja jakavat ajatuksia, sekä tarinoita. Tarkoitus on luoda seuroihin käytänteitä jatkumoksi, joiden avulla aikaisempien vuosien pelaajien ja toimijoiden kokemukset saadaan hyödynnettyä nykyjunioreiden avuksi. Samalla vahvennetaan junioreiden lajiymmärrystä, sekä historian tietämystä omasta seurastaan, jonka kaikkinensa uskotaan sitouttavan junioreita paremmin lajin pariin ja siten vähentävän drop out-ilmiötä. Hanketta kehitetään, toteutetaan ja tuloksia mitataan urheilupsykologin konsultoimana.

- Olen erittäin onnellinen, että olemme onnistuneet vakuuttamaan ministeriön hankeemme taakse, jolla voimme entisestään vaikuttaa suomalaisen lajikulttuurin syventämiseen. Drop out-ilmiöön pureutuminen on ainutlaatuista museon toimintaa, jolla on merkittävää yhteiskunnallista vaikutusta. Tarkoituksemme on loppuraportissa mallintaa kokemuksemme myös muiden lajien hyväksi suomalaisessa lasten ja nuorten liikuntakulttuurissa, toteaa kulttuurin tutkimuksen oppiaineesta aikanaan valmistunut Koripallomuseon johtaja Jari Toivonen (FM).

Koripallomuseo aloittaa hankkeen välittömästi ja mahdollisia esineiden, valokuvien ja videoiden (kaitafilmi, vhs, jne.) luovuttajia pyydetäänkin ottamaan yhteyttä ja kertomaan mahdollisista aineistoistaan.

Seurojen toivotaan myös olevan yhteydessä, jotka haluaisivat kauden aikana museon näyttelyyn paikkakunnalleen.

- Valtakunnallinen kiertonäyttely ehtii vain muutamille paikkakunnille, joten valinta tulee olemaan tärkeä. Luonnollisesti haluamme näyttelyllä olla juhlistamassa seuroja, joissa mahdollisesti on juhlavuosia, mutta näyttelykiertue aikatauluineen limittyy kokonaisuuden kanssa. Seurat voivat ehdottaa yhteistyötä näyttelyn, mutta myös drop out-ilmiöön vaikuttamisen, suhteen. Kaikkinensahan hankkeen tulokset tulevat hyödyttämään suomalaisia seuroja, vaikka emme kaikkia pääsekään lähestymään tämän hankkeen myötä, toteaa Jari Toivonen.

Koripallomuseolla on samalla käynnissä Helsinkiin elokuussa 2016 avattavan näyttelyn suunnittelu ja käynnistystyö, sekä mobiilipeli KorisGurun kehittäminen kohti tulevia EM-kisoja. Yhteistyötahoja, tukijoita ja talkoolaisia pyydetään museon mukaan ja oma-aloitteisesti ottamaan yhteyttä.

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Jari Toivonen
johtaja
Suomen Koripallomuseo
040 5708078
jari.toivonen@kotka.fi
www.koripallomuseo.fi
 
10.10.2016 Pohjoinen alue

Kohtaamisia-hanke vahventamaan lajikulttuuria

Tällä viikolla alkaa Koripallomuseon huipputärkeä "Kohtaamisia"-hanke, jossa Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella vahvennetaan pahimmassa drop out-iässä olevien lasten/nuorten laji-/seuratietoutta ja -juuria.

5.9.2016 Pohjoinen alue

Koripallomuseo aloittaa valtakunnallisen esine-, valokuva- ja liikkuvakuvakeruun

Suomen Koripallomuseo aloittaa valtakunnallisen esinekeruun Opetus- ja kulttuuriministeriön hanketuella tarkoituksena tallentaa kokoelmiin suomalaista koripallokulttuuriperintöä tulevia sukupolviakin ajatellen. Koripallon alkuvuosikymmenten ja erityisesti menestysvuosikymmenen 1960-luvun esineluovuttajat ja muistotiedon omaavat alkavat kadota. Samalla katoaa merkittävä määrä esineistöä ja esineistöön/valokuviin liittyvää metadataa. Tämän kulttuuriperinnön tallentaminen on nyt ajankohtaista ja tärkeää.

18.8.2016 Pohjoinen alue

Koripallomuseo avautuu Helsinkiin ti 23.8.

Suomen Koripallomuseo avaa näyttelyn Helsinkiin, Malmille, tiistaina 23.8. kello 10.00. Näyttelyssä esitellään suomalaisen koripalloilun Hall of Fame, maajoukkueiden historiaa, fanikulttuuria ja kolme vuosittain vaihtuvaa pääkaupunkilaisseuraa. Ensimmäisenä kautena kolme seuraa ovat: HNMKY, Honka ja MaSu.

16.8.2024 12:52 Koripalloliitto

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat, karsintalohkot sekä pelaamistavat on julkaistu kaudelle 2024-2025

19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen sekä 16-vuotiaiden valtakunnallisen I divisioonan karsinnan lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Samalla on vahvistettu 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin sekä 17-vuotiaiden valtakunnallisten I divisioonien pelaamistavat.

26.10.2023 12:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kauden 2023-24 aluesarjojen ilmoittautumiset avattu

Kevätkauden sarjailmoittautumiset alueen sarjoihin on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 3.12.2023 asti. Vain kokonaan uudet joukkueet ilmoittautuvat järjestelmän kautta, sarjaa vaihtavat joukkueet ilmoittavat sarjavaihdoksesta sarjan järjestäjälle.

5.6.2023 12:18 Koripalloliitto tiedottaa

Sarjailmoittautumiset koriskaudelle 2023-24 avattu

Kaudella 2023-24 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on edelleen olemassa kaksi; tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan vanhemmassa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat hallinnoidaan jo tutuksi tulleessa eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä.

20.10.2022 11:35 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kevään aluesarjojen ilmoittautumiset avattu

Kevätkauden sarjailmoittautumiset on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä, joka on käyttöliittymältään sama kuin eSCO-pöytäkirjasovellus. Järjestelmät helpottavat joukkueen yhteyshenkilön kauden aikaista otteluiden hallintaa. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 4.12.2022 asti.

13.6.2022 07:56 Koripalloliitto tiedottaa

Joukkueiden ilmoittautumiset sarjakaudelle 2022–23 avattu – uusi sarjanhallintajärjestelmä eLSA

Kaudella 2022–23 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on olemassa kaksi. Tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan edelleen tutussa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat siirtyvät uuteen sarjanhallintajärjestelmään, jonka käyttöliittymä seura-, joukkue- ja erotuomarikäyttäjille näkyy eLSA-nimisenä palveluna.

30.12.2021 13:22 Koripalloliitto tiedottaa

Kilpailujaoksen päätös 30.12.2021 pelaamisesta rajoitusten aikana

Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.

4.11.2021 15:04 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautumiset alueiden kevätsarjoihin avattu – läntisellä alueella tarjolla pilottina sekasarja

Koripalloliiton alueiden kevään sarjoihin ilmoittautumiset on nyt avattu FIBA Organizer -sarjanhallinnassa. Kevään sarjailmoittautuminen on mahdollista 1.12.2021 asti. Läntisellä alueella pilotoidaan mikro- ja mini-ikäisten sekasarjoilla sekä nuorten aikuisten U22-harrastesarjoilla.

Näytä lisää vastaavia