Suomen 16-vuotiaat tytöt kestivät Valko-Venäjän paineen

20.8.2018 20:44 Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkavat voittamattomina B-divisioonan EM-kisoissa, kun alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Sudenpennut päihitti jännitysnäytelmän päätteeksi Valko-Venäjän 77-74 (35-29).

Sudenpennut tuuletti tiukkaa voittoa Valko-Venäjästä. Kuva: FIBA

Vaikka Sudenpennut piti hyppysissään johtoa valtaosan pelistä, niin viimeisen kahden minuutin kolkutellessa Valko-Venäjä kykeni nipistämään kahden pisteen johdon. Lyhyeen pätkään Suomi onnistui kurittamaan valkovenäläisiä kahdella nopealla hyökkäyksellä, joissa ensimmäisessä keihäänkärkenä oli Maiju Sarajärvi ja toisessa Janette Aarnio.

Viimeisen minuutin aikana Suomi onnistui taktisesti kuluttamaan pelikelloa, kunnes kuusitoista sekuntia ennen loppusummeria Aarnio onnistui puikkelehtimaan vastustajan paikkapuolustuksen väleistä ja veivaamaan Sudenpennut neljän pisteen johtoon 76-72.

Kellon tikittäessä kohti loppuaan Valko-Venäjä onnistui vielä kaventamaan, mutta jälleen Suomi onnistui kuluttamaan kellosta kallisarvoisia sekunteja ja Aarnio naulasi ensimmäisen kahdesta vapaaheitoistaan. Valko-Venäjän osalta jäljelle jäänyt sekunti kului levypallotaisteluun.

Päävalmentaja Räikkä kiitteli Kreikkaa ja Liettuaa vastaan pelattuja valmistavia maaotteluita kokemuksen kerryttäjinä. Kuva: FIBA

– Kannatti pelata kuusi kovaa harjoitusottelua, vaikka jokaisen niistä hävisimmekin niukasti. Kun tuli tosipaikka, niin joukkue hoiti voiton kotiin. Jos olisimme rallatelleet 20 pisteen voittoja koko valmistautumisjakso, niin tuskin joukkue olisi tällaiseen loppusuoritukseen kyennyt, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.

– Hieno peli puolustussuuntaan, kaveri oli puolella kentällä pulassa. Siitä kiitos apuvalmentajille, jotka olivat laatineet hienon pelisuunnitelman. Tarkoitus oli väsyttää vastustaja, kun he kerran eivät pelaajia vaihda, ja sen ansiosta saimme hyviä runeja pitkin peliä.

Small ball -viisikon sentteri Maiju Sarajärvi väänsi tupla-tuplan. Kuva: FIBA

Vastustajasta johtuen Sudenpennut pelasi rutkasti pienellä viisikolla, jossa erottui Sarajärvi (12/12), joka pelasi yhden kesän parhaista maaotteluistaan. Aarnio (15/6/5 syöttöä/3 riistoa) taas heilautti joukkueen reppuselkäänsä pussittaen Suomen viisi viimeistä pistettä.

Pistenikkaroinnissa kunnostautuivat Aarnion ja Sarajärven ohessa Kati Ollilainen (15/5/7 syöttöä/3 riistoa), Alexandra Ailus (14/4) sekä Teresa Seppälä (10/3).

Suomi saa vastaansa huomenna alkulohkonsa viimeisessä ottelussa Ukrainan.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
17.8.2018 22:19 Sudenpennut

Molemmat 16-vuotiaista Sudenpennuista voittoon EM-kisoissa

Sekä Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen että poikien maajoukkueet ylsivät voittoihin B-divisioonan EM-kisoissa.

16.8.2018 22:54 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt aloittivat EM-kisansa ryminällä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen aloituspeli oli murskajainen, kun Sudenpennut löylytti Albaniaa 43-139 (31-68). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Ukrainalle.

25.8.2024 00:23 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on Euroopan mestari!

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kirjoitti suomalaiseen koripallohistoriaan uuden luvun voittamalla Ranskan EM-kisojen finaalissa 49-47 (32-25). Suomen koripallolle kyseessä oli sekä ensimmäinen mestaruus EM-tasolla että ensimmäinen mitali.

23.8.2024 22:21 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut historiallisesti EM-finaaleihin! Italia kaatui välierissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen välierissä Italian 52-61 (31-27). Loppuottelupaikka on Suomen nuorisomaajoukkueille jo nyt historiallinen, koska Suomi ei ole aiemmin saavuttanut mitalia A-divisioonan EM-kisoissa.

21.8.2024 22:15 Nuorten EM-kilpailut

Mitalipeleissä! Sudenpennut voitti emäntämaa Unkarin tyttöjen U16 EM-kisojen puolivälierissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni neljän parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti emäntämaan puolivälieräottelussa 60-71 (26-29). Kyseessä on toinen kerta peräkkäin, kun Suomi on mitalipeleissä 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa.

21.8.2024 00:27 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut sai puolustettua Puolan kumoon tyttöjen U16 EM-kisoissa ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Round of 16 -pelissä Puolan 53-47 (32-24). Suomi pelaa täten välieräpaikasta huomenna Unkaria vastaan klo 19:00.

18.8.2024 19:01 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kiri voittoon Sloveniaa vastaan ja nappasi lohkovoiton tyttöjen U16 EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen oli viisi minuuttia ennen loppusummeria 8 pistettä takana, mutta nousi 58-55 (28-28) voittoon Sloveniaa vastaan Unkarissa pidettävien EM-kisojen viimeisessä alkulohkopelissään. Suomi lähtee kolmen voiton myötä Round of 16 -vaiheeseen lohkoykkösenä.

17.8.2024 21:52 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennuille voitto Sloveniasta poikien U16 EM-kisojen päätösottelussa ja 11. sija

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sijoittui 11. sijalle Kreikassa pidetyissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti päätöspelissään Slovenian 79-82 (30-53).

17.8.2024 21:40 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kaatoi mielettömän joukkue-esityksen myötä Montenegron tyttöjen U16 EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen toisessa ottelussaan Montenegron 97-54 (41-20). Suomi pelaa täten alkulohkonsa ykkössijasta huomenna klo 14:00 Sloveniaa vastaan.

17.8.2024 00:10 Sudenpennut

Sudenpennut puolusti Belgian kumoon tyttöjen U16 EM-kisojen avausottelussaan

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti EM-kisansa Unkarissa maukkaasti, kun avausottelussa Sudenpennut kaatoi Belgian 57-68 (35-32). Suomi pelaa toisen ottelunsa huomenna klo 19:00 Montenegroa vastaan.

Näytä lisää vastaavia