Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku auki

14.8.2023 13:56 Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

URA-säätiön opiskeluapurahat lukuvuodelle 2023-24 ovat nyt haettavissa. Hakuaika päättyy 15. syyskuuta klo 23.59. (Huom! Hakuaika muuttunut edellisvuosista). 

Opiskeluapurahalla halutaan edesauttaa tutkinnon suorittamista tukemalla urasiirtymävaiheessa olevien urheilijoiden kouluttautumista uuteen ammattiin sekä helpottamalla nuorten urheilijoiden siirtymistä jatko-opintoihin toisen asteen koulutuksen jälkeen. Opiskeluapurahan avulla voidaan myös rytmittää opintoja lukuvuoden aikana tai lukuvuosien välillä siten, että opiskelu tukee urheilutuloksen tekemistä.

Apurahan suuruus on enintään 3000 € ja se maksetaan kahdessa osassa (marras-/joulukuu 2023 ja maaliskuu 2024). Apuraha voidaan myöntää myös puolikkaana (1500 €) koko lukuvuodeksi tai vain syys- tai kevätlukukaudeksi.

Opiskeluapurahan myöntämisperusteet lukuvuodelle 2023-2024_URA >

Linkki sähköiseen hakulomakkeeseen >

 
26.8.2024 10:36 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahan haku avoinna 15. syyskuuta saakka

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahat lukuvuodelle 2024–25 ovat haettavissa 15.8.–15.9.

10.3.2023 13:39 Pelaajat

SUEK teki vuonna 2022 yli 3 000 dopingtestiä

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK teki dopingtestejä vuonna 2022 enemmän kuin vuotta aiemmin. Koripallo oli kahdeksanneksi testatuin laji.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

2.9.2022 09:26 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku auki

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

1.9.2021 10:05 Pelaajat

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahojen haku on auki

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden ammattiin valmistavaan ja tutkintoon tähtäävään opiskeluun.

30.4.2021 10:21 Susiladies

Susiladies-ohjelma on suomalaisen tyttö- ja naiskoriksen yhteinen toimintamalli

Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.

27.4.2021 14:47 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton uusi lisenssityökalu on vapaasti seurojen käytössä

Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.

22.9.2020 09:03 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin lukuja drop out -ilmiön takaa. Lisäksi lisenssilukuja verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemiin lukuihin väestörakenteesta ja piirrettiin lajin tulevaisuuden näkymiä pohjautuen väestömuutoksen ennusteisiin.

18.9.2020 13:55 Koripalloliitto tiedottaa

Urheilujärjestöt yhdenmukaistavat sääntöjään vedonlyönnin osalta

Pilottiliitot ovat lähteneet yhdessä päivättämän kilpailusääntöjään. Tavoitteena on, että kaikki urheilujärjestöt yhdenmukaistavat kilpailusääntönsä vedonlyönnin osalta. Toimenpiteellä pyritään torjumaan kilpailumanipulaatiota ja turvaamaan kaikkien oikeus reiluun peliin.

Näytä lisää vastaavia