Vuoden pelaaja Topias Palmi lataa akkuja pronssimitali kaulassaan – ”Isoin teema on saada tällaisen kauden jälkeen kroppa ja mieli kuntoon”

29.5.2024 11:55 Topias Palmi palkittiin jo uransa toisen kerran Korisliigan Vuoden pelaajana. Ensimmäinen kausi Kauhajoen paidassa toi kaulaan myös pronssimitalin.

Kuva: Samira Lee

Korisliiga-kausi tuli viikonloppuna päätökseensä. Kauhajoen heittävä takamies Topias Palmi päätti kuitenkin omat pelinsä jo pari viikkoa sitten, sillä hänen seuransa tie kulki välieristä tällä kertaa finaalin sijaan pronssiotteluun.

– Totta kai tavoitteemme oli nostaa Pantteria, emmekä siihen päässeet, hän pohtii kaksijakoisin tunnelmin.

– Mutta näin jälkikäteen asiaa katsoessa voi sanoa, että tuntuu hyvältä sekin, että pääsimme lopettamaan kauden voittoon. Onhan tämä toiseksi paras vaihtoehto, mitä kaudella voi saavuttaa. Hopea on teoriassa korkeampi saavutus, mutta sen joutuu kuitenkin häviämään, joten kyllä pronssista tulee kentällä parempi fiilis.

Palmi on päässyt nyt hetken lataamaan akkujaan ja saanut kaiken päälle juuri lauantaina tietää, että liigan valmentajat ja kapteenit ovat äänestäneet hänet Vuoden pelaajaksi. Kerta on jo toinen hänen urallaan, sillä edellisen kerran hän vastaanotti kunnian vuonna 2019 pelatessaan Kataja Basketissa.

Palmi toteaa, että palkinto tuntuu hyvältä eniten juuri sen takia, että siitä äänestäneet ihmiset ovat ammattilaisia, jotka sentään ymmärtävät koripallon päälle. Mutta isoin kiitos hyvästä kaudesta kuuluu kuitenkin hänen mukaansa Kauhajoelle ja Janne Koskimiehen johtamalle valmennusryhmälle.

– Sillä oli todella iso merkitys oman suoritukseni kannalta, että pelitapaa muutettiin kauden aikana niin, että aloin saada reippaasti enemmän heittopaikkoja. Eikä kukaan tullut missään vaiheessa kieltämään minua heittämästä! Palmi naurahtaa.

Olosuhteiden vallitessa kotimainen pistekone pääsikin pelaamaan kauden loppuun asti kovalla itseluottamuksella, jota hän tulee tarvitsemaan myös kesällä harjoitellessa ja ensi kaudella seuraavissa koitoksissa. Hän on kehittymistä ajatellen tehnyt jo havaintoja päättyneen kauden haasteista ja niistä osa-alueista, joilla hän kaipaa erityisesti harjoitusta.

– Seagulls-sarjassa minua puolustettiin niin, että seisoimme välillä (Seagullsin laituri Shavon) Colemanin kanssa nurkassa paikoillamme, eikä hän irronnut siitä mihinkään. Sellaisissa tilanteissa esitykseni ailahtelivat. Toisaalta kai se täytyy ottaa tavallaan kunnioituksenakin, että vastustajat ovat alkaneet vartioida minua sillä tavalla.

Jatkossa Palmin täytyy kuitenkin oppia lyhyessäkin ajassa löytämään oikeat aseet sellaista strategiaa vastaan, jossa vastustajan valmennus on määrittänyt, että oli tilanne mikä hyvänsä, heittävää takamiestä numero 31 ei jätetä kertaakaan rauhaan.

Kuva: Ville Vuorinen
Kuva: Ville Vuorinen

Mutta mitä Topias Palmin uralla sitten seuraavaksi konkreettisesti ottaen tapahtuu? Siihen hän ei osaa vielä vastata itsekään, sillä hän on päässyt vasta hengähtämään vuoristoratamaisen pelikauden jäljiltä.

– Vielä ei ole tapahtunut yhtään mitään. Tarjouksia alkaa kuulua vasta, kun muualla Euroopassakin kaudet ovat päättyneet. Nyt alkukesästä toki kartoitetaan tilanteita ja mahdollisuuksia. Tähtäimet ovat kohti paluuta ulkomaille, mutta olen moneen suuntaan jo painottanut, että en missään nimessä sulje pois Korisliigaakaan.

Asioiden edelle ei silti kannata mennä. Palautuminenkin on kriittisessä roolissa. Sille olosuhteet ovat olleet suorastaan täydelliset, ja Palmi itsekin toteaa hymyillen:

– Tässähän on näillä keleillä ehtinyt jo nauttia kesästä täysin rinnoin! Isoin teema on nyt pienen hetken ajan vielä saada kroppa ja mieli kuntoon tällaisen kauden jälkeen.

Niin sanotusti kroppaan liittyvät myös useimmat Palmin ajatukset ja suunnitelmat myös harjoittelukauden osalta. Hänellä on viime vuosien ajalta kokemusta rajuistakin terveysvaikeuksista, jotka ovat meinanneet vaarantaa koko pelaajauran, ja niistä toipuminen on vienyt kauan ja vaatinut harjoitusta.

– Fysiikka on sellainen osa-alue, jossa tällä hetkellä annan vastustajille kaikkein eniten etumatkaa. Tänä kesänä täytyy kehittää kehoa sellaiselle tasolle, että pystyy isommalla itseluottamuksella kohtaamaan pahimmatkin vastustajat, hän toteaa.

Henkilöt

 
12.10.2024 21:37 Korisliiga

Korihait jatkaa ainoana tappiottomana joukkueena – nyt jyrän alle jäi BC Nokia

Korihait kaatoi vieraskentällä hallitsevan Suomen mestari BC Nokian 81–98 (41–57). Voiton arkkitehtina toimi viime kaudella Nokialla pelannut Kalle Peltonen.

11.10.2024 21:52 Korisliiga

Korisliigassa enää yksi tappioton joukkue – Bisons Loimaa jatkoi teräviä esityksiään

Loimaalaiset aiheuttivat Tampereen Pyrinnölle kauden kolmannen tappion. Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Kobrat aiheuttivat vastustajilleen kauden avaustappiot.

9.10.2024 21:45 Korisliiga

Kataja Basket ja Kauhajoki vahvempia viime kauden välieräuusinnoissa – Korihait ja Vilpas kotivoittoihin

Korisliigan keskiviikkoilta tarjosi neljä kamppailua. Kaikki kierroksen ottelut päättyivät kotiyleisöiden riemuksi kotivoittoihin.

8.10.2024 20:55 Korisliiga

Honka jatkaa voittokannassa – oma kasvatti Riku Korhonen häikäisi esityksellään

Korisliiga-illan voittajia olivat viimeisimmät sarjanousijat Bisons Loimaa ja Tapiolan Honka.

8.10.2024 15:56 Korisliiga

Koripallosarjojen tilastointimuutokset kaudella 2024–25

Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.

5.10.2024 20:20 Korisliiga

Sarjanousija saalisti avauspelistä voiton – rookie-vahvistus Anthony Roberts loisti

Ilta Espoossa päättyi Hongan jatkoaikavoittoon.

4.10.2024 20:47 Korisliiga

Nokia nosti mestaruusviirin tuliterän hallin kattoon ennätysyleisön edessä – Mikael Aalto avasi Korihaiden kauden rytinällä

Korisliiga-kauden 2024–25 avajaisillassa nähtiin kovia tilastoesityksiä niin pitkän linjan ammattilaisilta kuin nousevilta nuorisotähdiltäkin.

4.10.2024 08:02 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2024-25

Korisliiga käynnistyy perjantaina 4.10. viidellä ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

3.10.2024 19:26 Korisliiga

Andre Gustavson aloittaa Korisliiga-uransa kestomenestyjä Kauhajoella – takana pitkä ajanjakso Virginiassa, jossa hän kasvoi niin urheilijana kuin ihmisenäkin

Kauhajoen kokoonpano on uudistunut monin tavoin, mutta tähtäimet ovat yhä korkealla. Tuore kotimainen tähtikiinnitys Andre Gustavson aikoo pelata joukkueessa sitä roolia, mitä häneltä milloinkin tarvitaan.

3.10.2024 12:57 Korisliiga

KTP-Basketin Juho-Matti Henttonen kertoo kuntonsa olevan paras vuosiin – ”Kovaa mennään koko ajan!”

Kotkalaisseura KTP hakee viimekautisen pettymyksen jälkeen nousua takaisin ylempään jatkosarjaan. Laituri Juho-Matti Henttonen näkee ympärillään lupaavan joukkueen.

Näytä lisää vastaavia