We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 25.8. mennessä

12.8.2024 12:46 Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 16. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 25. elokuuta mennessä.

Hae tukea tästä >

Tukea voi hakea kuluneen pelikauden avoinna oleviin kausimaksuihin, varusteisiin, leirityksiin ym. koripallosta aiheutuviin kuluihin. Haku käynnistyy tänään maanantaina 12. elokuuta ja tukea voi hakea aina sunnuntaihin 25. elokuuta asti. 

Tuen saaminen edellyttää pyydettyjen lisätietojen toimittamista ja tukea voi saada koripallokaudessa enintään 500 euroa per pelaaja. 

Hakemuksen täyttämisen jälkeen hakijat saavat toimintaohjeet annettuun sähköpostiosoitteeseen. Huomioikaa, että tarvittavat liitteet (huoltajien verotuspäätökset) hakemukseen tulee toimittaa myös 25.8. mennessä osoitteeseen wedeliver@basket.fi.

Päätökset tuen saajista tehdään syyskuussa.

We deliver -rahasto on auttanut vähävaraisia perheitä vuodesta 2018. Kaikkiaan viidentoista hakukierroksen aikana rahasto on jakanut yli 1000 stipendiä ja yli 270 000 euroa vähävaraisten perheiden lapsien korisharrastuksen kulujen kattamiseen.

Koripalloliitto toivoo, että seurat jakavat tietoa hakukierroksesta, jotta tavoitamme kaikki apua tarvitsevat.

Hae tukea tästä >

 
13.2.2024 09:58 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä vähävaraisille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 83 stipendiä vähävaraisten perheiden korisharrastusta. Kaikkiaan rahasto on jakanut historiansa aikana jo yli 1000 stipendiä.

22.1.2024 11:00 Tukijärjestelmät

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 15. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea keskiviikkoon 31. tammikuuta mennessä.

2.3.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä, 115 nuorelle tukea

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

2.2.2023 11:00 Tukijärjestelmät

Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.

12.9.2024 13:49 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä – rahasto tukenut vähävaraisia perheitä jo yli 300 000 eurolla

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 96 stipendiä. Vuonna 2018 perustettu rahasto on tukenut 16 hakukierroksen aikana yli 1100 perhettä.

30.10.2023 12:47 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä – Susijengi ja Sasu Salin lahjoittivat varusteita vähävaraisille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 70 stipendiä tukemaan vähävaraisten perheiden korisharrastusta.

25.9.2023 13:40 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 8.10. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 14. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 8.10. mennessä.

20.6.2023 09:33 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä ylimääräisellä hakukierroksella

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 59 stipendiä.

4.5.2023 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 14.5. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 13. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 14.5. mennessä.

16.1.2023 12:20 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.

Näytä lisää vastaavia