Naisten universiadijoukkue sai alkulohkonsa päätökseen Saksassa pidettävissä kesäuniversiadeissa, kun Suomi voitti Intian 35-117. Suomi eteni näin puolivälieriin, joissa vastaan tulee ylihuomenna Yhdysvallat.
Suomen naisten universiadimaajoukkue pelasi alkulohkonsa toisen ottelun Saksan Rein-Ruhrin alueella pelattavissa kesäuniversiadeissa. Suomi keräsi ensimmäisellä puoliajalla noin kymmenen pisteen johdon, jota se onnistui suojelemaan loppulukemiin 66-54 (40-30) asti.
Naisten universiadijoukkue aloitti Saksan Rein-Ruhrin alueella pelattavat kesäuniversiadit 2025 voitolla, kun Argentiina kaatui koko joukkueen mainiossa esityksessä 101-40 (49-17). Suomi kohtaa seuraavaksi huomenna klo 13:00 Tshekin.
Ensi viikolla alkaviin kesäuniversiadeihin valmistautuva Suomen naisten universiadimaajoukkue voitti Saksan Urhea-hallissa pelatussa valmistavassa maaottelussa 83-67 (40-29). Suomea kannustamaan oli saapunut mukavat 806 katsojaa.
Tavaramerkikseen muodostuneella tavalla Susijengi kampesi vaikeimman kautta voittoon EM-karsintojen maanantaisessa päätöksessä Kööpenhaminan kupeessa. Tanska vei matsia kolme jaksoa ja johti parhaimmillaan 13 pisteellä, mutta Susijengi piti päätösjaksolla tanskalaiset seitsemässä pisteessä ja kirmasi Olivier Nkamhouan ja Elias Valtosen johdattamana 77–83 (47–41) -vierasvoittoon.
Espoo Metro Areenan loppuunmyyty 6146 hengen kotikatsomo oli lähellä todistaa ensimmäistä suomalaisvoittoa Serbiaa vastaan sitten kesän 2008. Peli-iloa uhkunut Edon Maxhuni syttyi liekkeihin päätösjaksolla ja johti omansa kahdeksan pisteen takaa johtoon, mutta Aleksa Avramovicin ja Filip Petrusevin johtama Serbia jatkoi voittoputkeaan 95-105 (57-51) -vierasvoitolla.
Susiladiesin EM-karsinnat päättyivät tappioon, kun Slovenia murskasi Suomen kotikentällään 96–47 ja varmisti paikkansa EM-kisoissa. Ensimmäisellä puoliajalla Susiladies pysyi vielä iskuetäisyydellä, mutta Slovenia vei kolmannen neljänneksen ylivoimaisesti 33–4.
Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Susijengi aloitti sunnuntain EM-karsintaottelun Tbilisissä mainiosti kolmoskaaren takaa, mutta hyytyi ottelun edetessä täysin kaaren takaa. Hyökkäyspään murheet huuhtoivat päätösjaksolla terävän taisteluilmeen tiehensä ja Georgia kuittasi 81–64-voiton Tornike Shengelian ja Kamar Baldwinin onnistumisilla.
Susijengin päättyvän vuoden toinen kotikentällä pelattu EM-karsintaottelu päättyi selkä seinää vasten pelanneen Georgian voittoon. Susijengi johti kahteenkin otteeseen kymmenellä pisteellä, mutta aamuyöllä Helsinkiin lentänyt Tornike Shengelia nakutti neljä kolmosta päätösjakson alussa ja takasi siten Georgialle riittävän selkänojan matkalla 83–90 (48–43) -voittoon 4243 katsojan edessä.
Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.
Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi Le Temple-sur-Lotissa toiseksi viimeisen valmistavan maaottelunsa ennen EM-kisoja ja kärsi samalla kesän ensimmäisen tappionsa. Ranska oli parempi loppulukemin 57-47 (26-25).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi perjantaina ja lauantaina Belgiaa vastaan Urhea-hallissa, Helsingissä. Sudenpennut hävisi molemmat ottelunsa.
Tampereen U18 EM-kotikisojen alemman jatkosarjan avausottelussaan Suomen Sudenpennut näytti toteuttavan konseptiaan aavistuksen Kreikkaa huolellisemmin, mutta Kreikka teki ryhtiliikkeen tauon jälkeen, otti tilansa, hyödynsi Sudenpentujen tekemät virheet ja käänsi ottelun (37–34) -voitokseen.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi erinomaisia otteitaan valmistavissa maaotteluissa, kun Sudenpennut kaatoi Portugalin toistamiseen Aveirossa. Sudenpennut voitti 24-64 (9-30). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas hävisivät Espanjalle Matosinhosissa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Matosinhosissa pelatussa valmistavassa maaottelussa Portugalille eilen myöhään illalla 82-62 (47-28).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtasi Portugalin Aveirossa. Sudenpennut voitti loppunumeroin 48-60 (20-29). Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna.