31.10.2018 20:45 Myös Pyrintö ja Vilpas ottivat kotivoitot.
Lapualaisyleisön suosikkipelaaja Panu Peltokangas puolusti hyvin ja upotti kaikki kolme kolmostaan. Kuva: Pasi Ahola
Lapuan Kobrat pelasi varsin tasapainoisen kotiottelun, kun paikallisvastustaja Kauhajoen Karhu Basket vieraili Lapualla. Kobrat otti ensimmäisen kiinnityksen Pohjanmaan herruuteen koriluvuin 101–85 (47–32).
– Ihan tyhjä olo, tämä oli meiltä tosi hieno voitto. Puolustimme alussa todella hyvin ja saimme eroa aikaan. Oikeastaan se riitti tällä kertaa voittoon, Kobrien päävalmentaja Lars Ekström huokaisi.
Kobrat hyökkäsi läpi kamppailun erinomaisesti. Samalla Karhu Basket oli ajoittain vaikeuksissa lapualaisten puolustusta vastaan. Toisella neljänneksellä kauhajokelaiset saivat aikaan vain yhdeksän pistettä.
Ekström asetti ennen ottelua joukkueelleen tehtäväksi hidastaa KB:n pelintekijää Bojan Sarcevicia. Tehtävässä etenkin Khalil Small onnistui erinomaisesti.
– Meillä oli jo puoliajalla 12 menetystä. Lapua pääsi pelaamaan omaa peliään. Me emme olleet tänään kovin hyviä, Karhu Basketin käskyttäjä Jussi Laakso harmitteli.
– Meiltä moni pelaaja teki paljon urotöitä. Esimerkiksi Small puolusti aivan erinomaisesti, Ekström puolestaan hehkutti.
Myös Kobrien kotimainen osasto esiintyi edukseen. Panu Peltokangas upotti kymmenen pistettä, Robert Juvonen ja Lauri Toivonen seitsemän. Rookie-vuottaan Euroopassa pelaava Mike Morsell ylsi komeasti 28 pisteeseen.
– Oli hieno pelata ensimmäinen Pohjanmaan derby. Näki, että on Pohjanmaan herruus pelissä, oli menoa ja meininkiä kentällä ja katsomassa, kolme pistettä tehtaillut Peetu Drockila kehui lähes 900 katsojan luomaa tunnelmaa.
Karhu Basketin heittoprosentit jäivät alhaisiksi. Parhaiten hyökkäyspäässä onnistuivat Michael Moser (17/4) ja Rene Rougeau (15/6).
– Tappiosta ja esityksestä pitää olla huolissaan. Minä olen tämän laivan kapteeni, on minun vastuulla, mihin suuntaan tästä lähdetään. En ota Kobrien voitolta mitään pois, he pelasivat hyvin. Mutta kyllä meidän pitää nyt katsoa tarkasti peli nauhalta. Jokainen saa katsoa myös nyt peiliin, Laakso totesi.
Salon Vilpas otti jo kuudennen peräkkäisen voittonsa KTP-Basketin kustannuksella. Vilpas voitti kotiparketillaan 79–71 (38–30)
Vilpas repi tarvittavan eron jo avausneljännekselle. KTP ei missään vaiheessa luovuttanut, mutta kunnolla kotkalaiset eivät pystyneet kotijoukkueen johtoasemaa uhkaamaan.
KTP:lle tappio oli kauden neljäs kuudesta ottelusta. Salossa kotkalaisten tehokkain pelaaja oli Matt Williams Jr., joka teki 19 pistettä. Tyrell Nelson säesti 18 pisteellä.
Vilppaan tehot jakautuivat tasaisesti kymmenelle pelaajalle. Mikko Koivisto ja Jamie Skeen ylsivät parhaimpina 14 pisteeseen.
Tampereen Pyrintö jatkoi vahvoja otteitaan keskiviikkona Helsinki Seagullsia vastaan. Pyrintö voitti Pyynikin kotoisalla parketillaan 112–90 (50–39).
Pyrintö heitti kaaren takaa huimalla tarkkuudella. 26 yrityksestään tamperelaiset upottivat peräti 16.
Vasta kauden kolmannen ottelunsa pelanneelle Seagullsille tappio oli toinen peräkkäinen. Helsinkiläiset joutuivat tulemaan Tampereella toimeen ilman loukkaantunutta Wayne Blackshearia.
Seagullsin paras pelaaja oli keskiviikkona 31 pistettä takonut heittäjä Andre Spight. Myös Tuukka Kotti kasasi kelpo saaliin, 23 pistettä.
Pyrinnöltä etenkin Eron Harris oli pelipäällä. Haris teki oivallisilla prosenteilla 27 pistettä.
Seagullsin kausi jatkuu lauantaina kotiottelulla sarjakärki Vilpasta vastaan. Pyrintö saa sen sijaan keskiviikkona vieraita naapuristaan, kun BC Nokia saapuu Tampereelle.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Bisons Loimaa ja Korihait saalistivat kumpikin vieraspisteet.
Miesten Korisliigassa jatkosarjat ovat jo täydessä tuoksinassa, kun ylälohkossa pelattiin yksi ja alalohkossa kolme ottelua. Niistä voittoja juhlivat KTP-Basket, Tapiolan Honka, Kouvot ja Helsinki Seagulls.
Lauantain Korisliiga-ilta ei jättänyt ketään kylmäksi. Korihait ja Kauhajoki tarvitsivat paremmuuden selvittämiseen kaksi jatkoaikaa. Salon Vilpas puolestaan nousi hurmiollisen viimeisen kympin myötä voittoon Kataja Basketista.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina, kun alemmassa jatkosarjassa Kobrat isännöi Tampereen Pyrintöä. Influenssa-aallon kanssa painiva vierasjoukkue haki vakuuttavan vierasvoiton lukemin 71–105 (31–57).
Helsinki Seagullsin 15 ottelun voittoputkeen johtanut René Rougeau valittiin joulukuun 2024 osalta Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Nyt hän analysoi joukkueensa asennetta ja Susijengi-tähti Henri Kantosen saapumista kokoonpanoon. Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 24. tammikuuta Kobrien ja Tampereen Pyrinnön välisellä alemman jatkosarjan ottelulla. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
Puolalaislähtöinen erotuomari Karol Kowalski on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa huippukoripallossa ja eurokentillä. Hän tähtää määrätietoisesti koko ajan korkeammalle roolissa, jossa onnistumista mitataan huomaamattomuudella.
Miesten Korisliigan runkosarjassa pelattiin tänään viimeinen ottelukierros kauden 2024–25 osalta. Jatkosarjat käynnistyvät lauantaina 25. tammikuuta.
Korisliigan runkosarjan voiton varmistanut Helsinki Seagulls on saanut kevätkauden mitalikamppailuihin riveihinsä raskaan sarjan vahvistuksen. Lähes vuoden päivät alaraajavammastaan kuntoutunut, Susijengin vakiomiehistöön kuuluva 198-senttinen ja 27-vuotias ToPo Junioreiden kasvatti Henri Kantonen on allekirjoittanut helsinkiläisjoukkueen kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.
Miesten Korisliiga lähenee jatkosarjavaihetta, kun enää yksi täysi kierros runkosarjaa on pelaamatta. Silti monet jatkolohkopaikoista ovat edelleen kysymysmerkkejä.