Miikka Muurinen valitsi Arkansasin yliopiston

27.4.2026 17:17 Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.

Miikka Muurinen nähdään tulevalla kaudella Arkansasin riveissä. Kuvat: Ville Vuorinen & Joonas Cavén / Susijengi.

Muurinen ilmoitti joukkuevalinnastaan maanantaina myöhäisiltapäivällä Suomen aikaa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

- Minulle tehtiin tiivistelmät eri vaihtoehdoista. Tämä oli minulle aika helppo prosessi. Kävimme asioita läpi ja lopulta tulimme agentin ja perheen kanssa siihen lopputulokseen, että Arkansas on paras paikka minulle, Muurinen kommentoi joukkuevalintaansa Yle Urheilulle.

Arkansas Razorbacks lähtee tulevaan kauteen SouthEast-konferenssin hallitsevana mestarijoukkueena ja edettyään NCAA:n valtakunnallisen lopputurnauksen kuudentoista parhaan joukkoon. Arkansas on voittanut historiansa aikana kahdeksan konferenssin lopputurnausmestaruutta, joista kaksi 2000-luvulla, sekä juhlinut koko NCAA:n mestaruutta kerran, vuonna 1994.

Kotiottelunsa peräti 19 200 -paikkaisessa Bud Walton Arenassa pelaavaa Arkansasia valmentaa John Calipari, 67, joka on valittu urallaan kolme kertaa NCAA:n vuoden valmentajaksi (1996, 2008, 2015). Ennen Arkansasia Calipari valmensi Kentucky Wildcatsia peräti viidentoista kauden ajan (2009-2024), tuloksena kuusi konferenssin mestaruutta ja neljä paikkaa NCAA:n Final Fourissa. Caliparin aiempiin valmennettaviin NCAA-tasolla lukeutuvat mm. Derrick Rose, Anthony Davis, Karl-Anthony Towns, Devin Booker, Bam Adebayo ja Shai Gilgeous-Alexander.

Järvenpääläisen Beat Basketin kasvatteihin lukeutuva toisen polven maajoukkuekoripalloilija Muurinen debytoi Susijengissä kesällä 2024 ja teki läpimurtonsa mitalipeleihin päättyneissä kesän 2025 EM-kisoissa.

Muurinen kirjautti EM-parketeilla Susijengille 6,6 pistettä ja 1,9 levypalloa ottelua kohden, loisti mm. EM-avauksessa Ruotsia vastaan ja historiallisessa neljännesvälierässä Serbiaa vastaan ja kohosi kansainväliseksi ilmiöksi ilmavilla donkeillaan ja blokeillaan.

Muurinen siirtyi heti EM-kisojen jälkeen Serbian suurseuraan Partizan Belgradiin, jonka riveissä hän pelasi sekä Euroliigaa että Adrianmeren liigaa (Liga ABA) helmikuuhun asti. Adrianmeren liigassa Muurinen viimeisteli Partizanille 4,1 pistettä, 2,9 levypalloa ja 1,0 syöttöä ottelua kohden.

Muurisella on tilillään 18 miesten maaottelua, joissa hän on viimeistellyt 5,0 pistettä ja 1,9 levypalloa per ottelu. Suomen juniorimaajoukkueissa Muurinen on ehtinyt pelata 23 maaottelua 15,7 pisteen keskiarvolla.

Siirtoviikot jatkuvat: Morris Ugusuk Stony Brookiin

Kotkalaisen KTP:n kasvatteihin lukeutuva 193-senttinen, 21-vuotias Morris Ugusuk siirtyy NCAA-liigan seniorikaudekseen Stony Brookin yliopistoon.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

NCAA-uransa kahdella nousujohteisella kaudella South Carolinassa aloittanut Ugusuk siirtyi viime kaudeksi West Virginiaan, jossa hän viimeisteli 1,3 pistettä ja 1,4 levypalloa 10,5 minuutissa ottelua kohden. Toisella South Carolinan kaudellaan Ugusuk kirjautti South Carolinalle 6,1 pisteen ja 1,4 levypallon ottelukeskiarvot.

CAA-konferenssissa pelaava Stony Brook pelasi päättyneellä kaudella 32 ottelua, joista se voitti 17. CAA-konferenssin lopputurnauksessa Stony Brookin kausi päättyi avauskierroksella.

Ugusuk on pelannut urallaan 14 nuorten maaottelua 10,7 pisteen keskiarvolla.

Viime viikolla siirtonsa NCAA-joukkueiden välillä ovat ilmoittaneet suomalaispelaajista Viljami Vartiainen (UC Santa Barbara), Eemeli Yalaho (North Carolina State), Okku Federiko (Northwestern) ja Olavi Suutela (UC San Diego). Muurisen lisäksi uutta suomalaisväriä NCAA:han tuo tulevalla kaudella Samu Adler (Butler).

 
25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

18.4.2026 11:04 Susijengi

Jantusen Fenerbahce kohtaa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.

13.4.2026 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen palasi pelikentille

Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.

12.4.2026 10:43 Susijengi

Miikka Muurinen esitteli donkkirepertuaariaan Nike Hoop Summitissa

Miikka Muurisesta tuli kolmas suomalaispelaaja kautta aikain maailman parhaiden lukioikäisten koripalloilijoiden vuosittaisessa Nike Hoop Summit -tähdistöottelussa. Susijengin suurlupaus Muurinen keräsi 10 pistettä ja nautiskeli neljä donkkia, kun hänen edustamansa muun maailman tähdistöjoukkue hävisi Yhdysvalloille jatkoajalla 100–102 (43–43, 89–89).

31.3.2026 09:54 Suomalaiset ulkomailla

Touko Tainamo nauttinut vastuusta ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan

Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.

27.3.2026 08:52 Susijengi

Miikka Muurinen on valittu Nike Hoop Summitiin

Vuoden 2025 EM-kisojen Rising Star -pelaajana palkittu Susijengin nuori lupaus Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, on valittu maailman parhaiden high school -ikäisten pelaajien vuosittaiseen tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin. Ottelu järjestetään Yhdysvalloissa, Oregonin Portlandissa lauantaina 11. huhtikuuta.

Näytä lisää vastaavia