10.4.2025 12:31 Seuratuen avulla lisätään liikunnan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eri kokoisissa seuroissa järjestämällä harrastusmahdollisuuksia erityisesti lapsille ja nuorille matalan kynnyksen toiminnan kautta.
Seuratukea myönnettiin yhteensä 329 hankkeelle. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 518.
Koripallotoimintaa edistäviä tuen saaneita seuroja on yhteensä 12.
Hankkeiden keskinäisessä arvioinnissa on pyritty suosimaan seurojen yhteishankkeita, jotta avustuksen piiriin pääsee useampi seura. Yhteishankkeiden määrä nousi nyt hieman sen oltua kolme edellistä vuotta laskussa.
- On hienoa, että kaikkiaan 234 hankkeessa pyritään edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Työ liikunnan drop outin vähentämiseksi jatkuu myös. Olen lisäksi iloinen siitä, että monikulttuurisen toiminnan edistäminen on kasvussa: 103 hanketta sisältää monikulttuurisen toiminnan kehittämistä, sanoo liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist sanoo OKM:n tiedotteessa.
Koulutus on suunnattu mm. valmentajille, seuratoimijoille ja muille urheilun ruohonjuuritasolla työskenteleville. Se sopii myös laajemmin urheilujärjestöissä toimiville ihmisille. Koulutus on tehty urheilutoimijoiden kanssa yhteistyössä.
Koripalloliitto järjesti kyselyn, jossa kerättiin suomalaisen koripalloperheen tunnuslukuja. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin 1 000 euron arvoinen seurastipendi, jonka voitto meni Kokkolaan.
Seurojen on hyvä säännöllisin väliajoin seuloa kaikki vapaaehtoistyötä tekevät ja myös palkalliset toimijat ja hakea heille sopivaa Koripalloliiton ansiomerkkiä tai muuta huomioimista.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) avasi torstaina 30.4. haun, jolla liikunta- ja urheiluseurat voivat hakea tukea koronapandemian aiheuttamien haittojen lieventämiseksi. Avustushakuaikaa on pidennetty ja se päättyy 19.5. klo 16.15.
Basket.fi:ssä käynnistyy kaksi uutta juttusarjaa. Voit nyt ilmiantaa tuntemasi Kuukauden korissydämen tai kertoa seurassasi keksitty oivallus Hyvä kiertämään -palstalla!
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittävän tuoreen LIITU-tutkimuksen mukaan 62 % 9–15-vuotiaista nuorista on mukana urheiluseuratoiminnassa, mutta vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti.
Koripalloliiton varastoinventaariossa ylimääräiseksi todettuja palloja jaetaan seuroille yhteisvastuulliseen käyttöön. Seurajakelulistan kautta jaettu viesti sai välittömästi suuren suosion.
Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.
KEKE-koutsi on urheiluseuroille suunnattu Kestävän Kehityksen valmentaja, joka opastaa fiksuihin ja ympäristöystävällisiin toimintamalleihin Olympiakomitean nettisivuilla. KEKE-koutsin yli 100 vinkkiä on helppo toteuttaa. Tutustu KEKE-koutsiin ja löydä seuranne arkeen sopivat vinkit.
Suomen Koripalloliiton tavoitteena on vaalia puhdasta urheilua sekä taata kaikille jäsenille oikeus reiluun ja tasavertaiseen urheiluun. Koripalloliitto on velvollinen noudattamaan voimassa olevaa antidopingsäännöstöä sekä urheiluyhteisöjen yhteisiä reilun pelin ihanteita ja tavoitteita. Näiden periaatteiden pohjalta luotu Koripalloliiton antidopingohjelma on nyt kaikkien luettavissa.