12.8.2024 09:06 Varalan Urheiluopistolla järjestetään yläkouluvalmennusta 7.–9. -luokkalaisille tavoitteellisesti urheiluun suuntautuneille nuorille. Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaa.
Valmennus toteutetaan yhdessä Varalan ammattivalmentajien, Tampereen Urheiluakatemian sekä lajiliittojen kanssa. Yhteistyöverkoston keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen.
Varalan Urheiluopisto tarjoaa erinomaiset olosuhteet päivittäiselle harjoittelulle, hyvät valmennuksen tukipalvelut sekä monipuolista tukea opintojen suunnitteluun ja toteutukseen.
Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja päivittäisen urheilutoiminnan kehittäminen leiritystoiminnan avulla. Toimintaa on toteuttamassa eri tahojen ammattilaisverkosto, jonka päätehtävä on tarjota tukea kokonaisvaltaisesti nuoren urheilijan arkipäivään. Leirillä opetellaan taidot ja tuodaan työkalut taitojen kehittämiseen ja niitä harjoitellaan ja toteutetaan leirien välisellä ajalla jokapäiväisessä arjessa.
Tarkoituksena on tukea urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa.
Hae Varalan yläkoululeiritykseen
Kansainvälinen pyörätuolikoripalloliitto IWBF kertoi 15. helmikuuta, että liiton pääsihteerin Norbert Kucera on menehtynyt lyhyen sairauden jälkeen. Kucera oli lajin merkittävä vaikuttaja ja edelläkävijä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on ilmoittanut, että se ei peri takaisin vuonna 2021 Korisliiga ja Naisten Korisliiga -seuroille suunnattuja koronatukia.
Joukkuepelit ovat julkaisseet yhteisen näkemyksen lapsuusvaiheen urheilusta joukkuepeleissä. Lasten harjoitus- ja kilpailutoimintaan esitetään merkittäviä muutoksia. Näkemyksen ytimessä ovat kehitysehdotukset harjoitus- ja pelitapahtumiin sekä yksilön huomioiva valmennus.
Liikunta- ja urheiluyhteisö on käynnistänyt yhteisen kunta- ja aluevaalikampanjansa kohti huhtikuun 2025 vaaleja. Teemamme “Kohti kunnon aikoja” nostaa liikunnan sekä urheilun positiivia vaikutuksia kunta- ja aluepäättäjien tietoon. Samalla kannustetaan päättäjiä hyödyntämään niitä toimintakyvyn, yhteisöllisyyden ja elinvoiman lähteinä.
Kuortaneen urheiluopistolla järjestetään tulevana kesänä Kuortane Basketball Camp ja Kuortane Pro Camp.
Helsingin NMKY järjestää koripallon pelaamiseen painottuvan talvilomaleirin uudenkarhealla Namika Areenalla.
Huippu-urheilun instituutti KIHUn tutkimuskysely 15–19 -vuotiaille nuorten maajoukkueurheilijoille tarjoaa arvokasta tietoa pelaajakehitystyön tueksi joukkuepeleissä. Yhteensä 537 vastaajasta 56 oli koripalloilijoita.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus kokoontui 21. tammikuuta etäyhteydellä. Kokouksessa vahvistettiin sarjalisenssiyksikön kokoonpano vuodelle 2025.
Anni Mäkitalon tyttökorisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla 14.-18.7.2025. Leiri on suunnattu 2010-2015 syntyneille tyttöjunioreille.
Koriskausi 2024–2025 saa arvoisensa kruunun, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingissä lauantaina 17.5.2025. Tapahtuma tuo yhteen pelaajat, seuratoimijat, fanit ja alumnit – kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.