7.6.2024 10:42 Korisliiga-kauteen valmistautuva Salon Vilpas on tehnyt ensimmäisen hankintansa ulkomaalaisosastolle. Ammattilaisuransa Suomesta aloittava 208-senttinen Omar Payne saapuu Floridasta vaikeuttamaan vastustajien korintekoa.

Vilppaassa odotetaan, että 23-vuotias Floridan Kissimmeestä tuleva rookie on se palanen, joka joukkueesta puuttui viime kaudella. Neljässä eri yliopistossa pelannut Payne ei ollut yliopistoaikana huipputason korintekijä, vaan vahvuudet löytyivät puolustuksesta, torjunnoista ja levypalloista. Torjuntauhkaa auttaa Paynen muhkea 226 sentin syliväli.
– Omar on työteliäs ja hyvin liikkuva sentteri, joka pystyy hyökkäyksessä viimeistelemään molemmilla käsillä korin läheisyydestä. Puolustuksessa hän antaa meille urheilullisuudellaan vaihtoehtoja palloskriinitilanteissa sekä suojelee koria ulottuvuudellaan, kertoo päävalmentaja Jussi Savolainen seuran tiedotteessa.
Miamissa vuonna 2000 syntynyt Payne aloitti yliopistouransa Florida Gatorsin paidassa kaudella 2019-20, mutta siirtyi toisen kauden (3,8/3,2) jälkeen Illinoisiin. Siellä ei vastuuta suuremmin tullut, joten matka jatkui yhdeksi vuodeksi Jacksonvilleen (4,8/3,2) ja viimeiseksi kaudeksi sentteri siirtyi University of Central Floridaan (4,2/3,5).
Vilppaalla on nyt koossa kahdeksan pelaajasopimusta ensi kaudelle. Omar Paynen lisäksi joukkueessa nähdään Mikko Koivisto, Luukas Vaara, Vili Nyman, Eero Innamaa, Thomas Rönnholm, Patrik Poutiainen sekä Daniel Rantapaju.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.