3.7.2018 10:32 Susiladiesin Anniina Äijänen on tehnyt sopimuksen Espanjan pääsarjassa Liga Femeninassa pelaavan Cadí La Seun kanssa. 22-vuotias Äijänen siirtyy ammattilaiseksi Xavierin yliopistosta.
Anniina Äijänen pelaa tulevalla kaudella Espanjan Liga Femeninaa. Kuva: Ville Vuorinen
Tampereen Pyrinnön kasvatti päätti seniorikautensa keväällä kovamaineisessa Xavierin yliopistossa, jossa hän tehtaili neljännellä kaudellaan keskimäärin 7,9 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden. 189-senttinen Äijänen pelasi Xavierin paidassa päättyneellä kaudella 30 ottelua ollen aloitusviisikossa jokainen kerta.
– Hyvillä fiiliksillä siirryn ammattilaiseksi, olen innoissani tulevasta kaudesta. On kiva palata Eurooppaan ja päästä haastamaan itseään ja kehittymään noin kovassa liigassa, Äijänen kommentoi siirtoaan.
Viralliselta nimeltään Associació Esportiva Sedís Bàsquet, mutta sponsorointisyistä nimellä pelaava Cadí La Seu sijoittui viime kaudella Liga Femeninassa seitsemänneksi jääden täpärästi pudotuspelien ulkopuolelle.
– Tavoitteena on päästä pelaavaan kokoonpanoon ja auttaa joukkuetta voittamaan. Meillä tulee olemaan nuori joukkue verrattuna liigan kärkipäähän ja odotuksena joukkueelle on paikka pudotuspeleihin, Äijänen kertoo.
Ennen siirtymistään NCAA-parketeille Äijänen pelasi kaksi kautta Naisten Korisliigaa BC Nokian ja Forssan Alun riveissä. Naisten maajoukkueessa hän on pukenut ylleen Suomen paidan kaksikymmentä kertaa.
– Anniina edustaa uutta ja modernia suomalaista pelaajatyyppiä: isokokoinen, urheilullinen, monipuolinen ja erittäin fiksu, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.
– Hän on myös malliesimerkki strategiastamme: yliopiston kautta lisäpotkua uralla, siitä Eurooppaan hyvään sarjaan ja ammattilaiseksi. Onnittelut Äijälle!
Lisätietoja: Anniina Äijänen cierra la pintura de Cadi La Seu
Veera Pirttinen, 27, palasi yhden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen takaisin Euroopan kentille tehdessään kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Luchse Hannoverin kanssa. Pirttisen alkukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä, mutta muuten Pirttinen on ollut tyytyväinen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä heitti uuden piste-ennätyksensä. Elina Aarnisalon (UCLA) ja Elsa Lemmilän (Ohio State) yliopistot jatkavat voittamattomina, Meri Kanerva taas upotti 20 pistettä Xavierille.
Sara Bejedi päätti vuoden komeasti Unkarin liigassa, kun hän tilastoi peräti 33 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan heitti piste-ennätyksensä Espanjassa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena aloittivat konferenssiottelunsa MAAC:ssä kahdella voitolla. Seppälä säkitti ensimmäisessä ottelussa 20 pistettä ja toisessa 19.
Anniina Äijänen, 29, otti uralleen uuden suunnan, kun Italian Serie A2:ssa pelaava Treviso nappasi Susiladies-pelaajan riveihinsä. Samalla Äijänen on saanut totuttautua hieman uudenlaiseen rooliin.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State venyttivät molemmat voittoputkensa jo 11 ottelun mittaiseksi.
Awak Kuier ja Sara Bejedi olivat kovassa iskussa eurokentillä. Anniina Äijäsen Treviso on voittoputkessa Italiassa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää hallussaan valtakunnallisen rankingin ykkössijaa, Ohio State on taas arvioitu sijalle 11.
Helmi Tulonen, 26, pelaa neljättä kauttaan Italiassa, kun hän teki sopimuksen sarjanousija Alpo Basketin kanssa. Sekä Tulosen että seuran alkukausi on ollut haastava.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa NCAA:ssa valtakunnallisen rankingin ykkösjoukkue UCLA ja Elina Aarnisalo korjasivat viikonloppuna nimiinsä kolme voittoa Havaijilla pidetyssä Rainbow Wahine Showdown -turnauksessa.