Annika Holopainen pelaa uransa parasta ammattilaiskautta – ”Nyt on tosi kiva pelata”

5.2.2022 13:22 Annika Holopainen ja hänen seuransa Montbrison ovat tällä hetkellä huippuiskussa Ranskan LF2:ssa. Islannin liigan viime kauden korikuningatar on esiintynyt tehokkaasti myös tällä kaudella.

Annika Holopainen pelaa erinomaista kautta Ranskassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Holopainen on ollut isossa roolissa Montbrisonin pelaamisessa tällä kaudella. Hän on joukkueensa kakkonen sekä pistekeskiarvossa (18,9) että levypalloissa (9,6). Peliaikaa on tullut keskimäärin noin 30 minuutin luokkaa.

Montbrisonin kausi on sujunut nousujohteisesti, sillä vaikean alkukauden jälkeen joukkue liitää nyt kuuden ottelun voittoputkessa. Samalla se on noussut sarjassa kahdeksanneksi.

- Meillä on tosi hyvä ja hyvin roolitettu joukkue. Treenaamme kovaa ja ammattimaiseksi. Syksyllä hävisimme muutaman pelin, jotka meidän olisi pitänyt ehdottomasti voittaa. Joka viikko palaset ovat loksahtaneet paremmin kohdilleen. Minulla on iso rooli ja peli pyörii hyökkäyspäässä paljon minun ja amerikkalaispelaajamme kautta. Nyt on tosi kiva pelata, iloitsee Holopainen.

Montbrison aloitti kautensa kahdella selvällä voitolla, mutta sen jälkeen tuli viisi peräkkäistä tappiota. Joukkue sai kuitenkin pelin juonesta kiinni ja on voittanut nyt kuusi edellispeliään.

- Olemme oppineet voittamaan ja kilpailemme enemmän treeneissä. Jokaisessa heittokilpailussa ja tilanteessa yritämme voittaa ja se on siirtynyt peleihin. Saimme pari voittoa ja siitä se sitten lähti, Holopainen kertoo voittoputken salaisuutta.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Holopainen pelaa toista kertaa Ranskan LF2:ssa. Kaudella 2019-20 Holopainen pelasi Chalons-Reimsissä, mutta silloin vastuu jäi hieman pienemmäksi, vaikka tuolloinkin peliaikaa tuli yli 20 minuutin keskiarvolla. Tällä kertaa Holopainen on joukkueen ehdoton avainpelaaja.

- Tiesin, että minulla on iso rooli tiedossa, mutten tiennyt että saisin hyökkäyspelaamisessa näin paljon vastuuta ja luottoa sekä joukkueelta että valmentajalta. Kokonaisuudessaan menossa on varmasti paras kauteni ammattilaisena.

Hyvän kauden resepti on tuttu. Hyvä harjoittelu tuottaa hyvää tulosta myös pelikentällä.

- Olemme treenanneet enemmän ja kovempaa kuin aiemmin ammattilaisurallani. Päävalmentaja on tosi vaativa, mutta tulen hänen kanssaan hyvin toimeen. Jaamme samanlaisen korisfilosofian. Reimsissä kesti aikansa totuttautua sarjaan, mutta toisella kerralla pelikovuus ja muut olivat jo tiedossa, vaikka pelaamme hyvin erilaista peliä kuin Reimsissä. Lisäksi tietenkin alla oli hyvä kesä maajoukkueen kanssa, Holopainen kertoo vahvan kautensa taustoista.

Viime kaudella Holopainen pelasi Islannissa ja voitti sarjan korikuningattaruuden. Vaikka Islannin sarjan taso ei vastaa LF2:ta, niin hän pitää viime kautta hyödyllisenä.

- Viime kausi oli ehkä tietyllä tapaa välivuosi, sillä treenasimme vain kerran päivässä eikä toiminta ollut niin ammattimaista. Kehityin kuitenkin johtajana ja sain sieltä kokemusta mitä en olisi saanut muualta. Se on auttanut myös tällä kaudella.

Montbrison on sarjassa kahdeksantena, mutta kakkospaikka on vain kahden voiton päässä. Sarja onkin erityisesti kärkikahdeksikon osalta äärimmäisen tasainen.

- Tosi mielenkiintoinen sarja. Sarjassa on paljon tasaisia pelejä, jossa pohjajengit voivat voittaa ihan kärkijoukkueita. Sijat 1-8 voivat vaihdella paljonkin ihan muutaman kierroksen sisään. Tosi mielenkiintoinen loppukausi on tulossa. Pudotuspelipaikkaa tavoitellaan, Holopainen toteaa.

Henkilöt

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

Näytä lisää vastaavia