24.6.2024 10:00 Susijengin ja Uuden-Seelannin edellisestä kohtaamisesta on vierähtänyt jo vuosikymmen, mutta kokeneen arvokisakävijän yhteispelin päärakennusaineet ovat pysyneet vuosien saatossa samana. Uusi-Seelanti pelaa yhdessä, puolustaa joukkueena, heittää kaukaa tarkasti ja tahtoo juosta kenttää aina kuin mahdollista.
Täältä pesee: Uusi-Seelanti on tiistaina kovan tason haaste Susijengille. Kuva: FIBA.
- Uutta-Seelantia voisi luonnehtia pelipaikattomaksi koripallojoukkueeksi. Rotaatiossa on useampi yli kaksimetrinen pelaaja eikä ole niin väliä, pelaavatko pelaajat kakkos-, kolmos- vai nelospaikkaa. Joukkue liikkuu kollektiivisesti hyvin ja kaikki pelaajat toteuttavat hyvin yhteistä konseptia, Susijengin scouttina toimiva Teemu Turunen summaa.
Uusi-Seelanti osoitti iskukykyään kansainvälisillä näyttämöillä viime kesän MM-kisoissa nujertamalla Egyptin ja Jordanian ja pelaamalla tasaväkisesti niin Kreikkaa kuin Meksikoaankin vastaan ennen taipumistaan.
Kaiken taustalla ovat maan vahvat koripalloperinteet. Uuden-Seelannin miehistö on kerännyt ammattilaiskokemusta Australian pääsarjan (NBL) lisäksi mm. Espanjan ACB-liigassa ja Saksan Bundesliigassa sekä kerännyt kokemusta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:sta. Teemu Turusen mukaan kokemus välittyy kaikesta.
- Uudella-Seelannilla on todella monta varteenotettavaa yksilöä, kuten MM-kisojen tilastoistakin näkyy. Australian liigaa harvempi eurooppalainen seuraa, mutta sehän on todella kova sarja. Leveällä rintamalla kokemusta myös Euroopan kovista sarjoista, Turunen alleviivaa vastustajan kovuutta.
Uutta-Seelantia vastaan kikkakonstit eivät tepsi, kertoo Turunen. Yhtenäistä joukkuetta vastaan pelatessa on nimenomaan pysyttävä yhtenäisenä.
- Uusi-Seelanti on sen verran iso joukkue, että levypalloissa on pärjättävä. Näin hyvin liikkuvaa joukkuetta vastaan palloskriinipuolustus on myös avainasemassa. Meidän pitää olla huolellisia ja pystyä kontrolloimaan pelin rytmiä, hän arvioi.
- Tämä joukkue on myös hyvä muistutus siitä, miten hyvässä nosteessa koripallo on kansainvälisesti. Uusi-Seelanti johti esimerkiksi Kreikkaa MM-kisoissa parhaimmillaan viidellätoista pisteellä.
Suomi ja Uusi-Seelanti ovat vuosien saatossa pelanneet kolme miesten maaottelua, joista Suomi on voittanut kaksi. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Bilbaon MM-kisakentillä 4.9.2014 ottelussa, jonka Uusi-Seelanti voitti 65-67.
Susijengi ja Uusi-Seelanti kohtaavat tiistai-iltana 25.6. klo 18.30 Espoo Metro Areenalla. Liput otteluun täältä.
Finn Delany (200 cm/28 v): ”MM-kisoissa 16,4 pistettä ottelua kohden. Korisjargonilla ilmaistuna erittäin hyvä pelaaja hyökkäämään lähestyvää puolustajaa vastaan ja hyvä kolmen pisteen heittäjä.”
Reuben Te Rangi (198/29): ”Delanyn tavoin MM-kisoissa 16,4 pistettä ottelussa. Monipuolinen korintekijä. Osaa ottaa heiton omasta kuljetuksesta, osaa ajaa korille, osaa heittää syötön päätteeksi.”
Shea Ili (184/32): ”MM-kisoissa 7,6 syöttöä ottelua kohden, mikä kertoo kaiken olennaisen hänen syöttötaidostaan. Todella nopea pelaaja, erinomaisen hyvä syöttäjä. Joukkueen aivot.”
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
1 |
Reuben TE RANGI |
198 |
1994 |
Auckland Tuatara (NZL) |
2 |
Izayah LE'AFA |
188 |
1996 |
Wellington Saints (NZL) |
3 |
Finn DELANY |
200 |
1995 |
Zaragoza (ESP) |
5 |
Yanni WETZELL |
208 |
1996 |
ALBA Berlin (GER) |
8 |
Sam MENNENGA |
206 |
2001 |
New Zealand Breakers (NZL/AUS) |
9 |
Corey WEBSTER |
188 |
1998 |
Auckland Tuatara (NZL) |
10 |
Ben GOLD |
211 |
2003 |
Marquette (NCAA) |
11 |
Flynn CAMERON |
196 |
2000 |
Taranaki Airs (NZL) |
12 |
Ethan RUSBACH |
196 |
1992 |
Franklin Bulls (NZL) |
15 |
Tom VODANOVICH |
201 |
1994 |
Auckland Tuatara (NZL) |
20 |
Jordan NGATAI |
196 |
1993 |
Hawke's Bay Hawks (NZL) |
24 |
Tyrell HARRISON |
214 |
1999 |
S.D. Spartans (AUS) |
42 |
Dan FOTU |
200 |
1999 |
New Zealand Breakers (NZL/AUS) |
51 |
Shea ILI |
184 |
1992 |
Melbourne United (AUS) |
Tampereen EM-alkulohkon päätösottelussa Susijengin suurinumeroisesti kaatanut maailmanmestari Saksa asettuu uudelleen Susijengiä vastaan perjantaina klo 17 pelattavassa EM-välierässä. Saksa nujersi keskiviikon myöhäisessä puolivälieräottelussa Luka Doncicin tähdittämän Slovenian pistein 99–91 (45–51).
Susijengin vauhtipelaaminen näytti pitkään olevan Georgialle liikaa keskiviikon EM-puolivälierässä. Kaapattuaan levypallopelin haltuunsa Georgia kuroi päätösjaksolla kuuden pisteen päähän, mutta menetti otteensa Susijengin haamukolmosiin ja tuittuili tähtipelaajansa kentältä yli 6000-päisen Riian Xiaomi lähettäessä Suomen mitalipeleihin.
Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.
Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.
Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut ensi viikolla pelattavien EM-puolivälierien otteluajat. Susijengi ja Georgia ottavat yhteen omassa puolivälieräkamppailussaan keskiviikkona 10.9. klo 17.00 alkaen.
Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi ja Georgia pelasivat yhdessä vastakkain Euroopan B-divisioonassa. Ensi viikon keskiviikkona joukkueet kohtaavat Latvian Riiassa EM-puolivälierässä, johon Susijengi selvitti tiensä shokeerattuaan mestarisuosikki Serbian ja Georgia nujertamalla sunnuntaina olympiahopeamitalisti Ranskan.
Susijengin keskiviikon puolivälierävastustaja ratkeaa tänään sunnuntaina 7.9. Riian Xiaomi Areenalla pelattavassa neljännesvälierässä Ranskan ja Georgian välillä. Georgia on saapunut EM-kisakentille jo viime vuosista tutulla, NBA- ja Euroliiga-pelaajien tähdittämällä miehistöllään, kun taas Ranska on läpikäynyt arvokisatasolla nuorennusleikkauksen.
Lauantain myöhäisillan neljännesvälieräottelussa mestarisuosikki Serbian sensaatiomaisesti kaatanut Susijengi jatkaa EM-kisataivaltaan kolmen välipäivän jälkeen keskiviikkona, kun joukkue kohtaa puolivälierässä Riiassa Ranskan ja Georgian välisen ottelun voittajan. Liput otteluun ovat myynnissä.
EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.