Avaustappion sisuunnuttama EM-hopeamitalisti Espanja Sudenpentujen sunnuntain koetinkivi

28.7.2024 10:31 Vuosi sitten 18-vuotiaiden poikien EM-hopealle sijoittunut Espanja koki kovan kolauksen Tampereen EM-kisojen avauspäivänä taivuttuaan Sloveniaa vastaan. Oman turnauksensa yllätysvoitolla Liettuasta aloittanut Suomi saakin sunnuntai-iltana paitsi vastaansa paitsi äärimmäisen rutinoituneen, myös ärsytetyn joukkueen.

Mario Saint-Supery hurjasteli Espanjalle EM-avausottelussa tripla-tuplan. Kuva: FIBA Europe.

Espanja kuuluu perinteisesti kaikkien juniori-ikäluokkien mitalisuosikkeihin, eikä tämä kesä ole poikkeus: vuosi sitten Espanja haki 18-vuotiaiden poikien EM-kisoista hopeaa ja voitti 16-vuotiaissa Euroopan mestaruuden.

Mestaruudet eivät irronneet poppaskonstein, vaan vuosikymmenten aikana kertyneellä kulttuurilla ja rutiinilla.

- Espanja puolustaa erittäin aktiivisesti. He käyttävät puolustuksessaan ns. ”run and jump”-prässiä, aiheuttavat sitä kautta vastustajalle paljon menetyksiä ja juoksevat helppoja koreja, Sudenpentujen valmentaja Vesa Vertio avaa.

”Puolustuksella hyökkäämisen” jälkeen Espanja elää erityisesti taitavien taka- ja laitapelaajiensa luovuudella.

- Siirtymähyökkäyksessä Espanja pelaa todella paljon yksinkertaista palloskriiniä, jota käyttävät erityisesti ensimmäisessä ottelussa tripla-tuplan tehnyt Mario Saint-Supery ja Real Madridin Hugo Gonzalez. Kummatkin ovat taitavia, nopeita ja urheilullisia pelaajia, jotka pistävät palloa koriin heittämällä ja ajamalla ja osaavat syöttää palloa, Vertio kehuu.

- Espanjalle tyypillisiä taitavia isoja miehiä tältä joukkueelta puuttuu. Heillä on hyviä pitkiä levypallomiehiä kyllä, mutta ei virtuooseja.

Nuorten EM-kisojen ensimmäinen päivä on yleensä täynnä yllätyksiä, kuten myös lauantai. Espanjan kisat alkoivat alavireisesti, kun Slovenia hallitsi ottelutapahtumia alusta loppuun asti ja nujersi pistein 83-79.

- Vaikea sanoa, miten juuri tämä Espanjan joukkue tappion otti, mutta yleensä tuollaisten tilanteiden jälkeen joukkue tulee seuraavaan otteluun ärsytettyinä ja vaarallisena. Tiedossa on siis kova haaste, Vertio kommentoi.

Suomi ja Espanja kohtaavat 18-vuotiaiden poikien EM-kisojen toisessa ottelussa Tampereen Hakametsässä sunnuntaina 28.7. klo 18.30. Päiväliput EM-kisoihin täältä!

Espanja 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa 27.7.-4.8.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

4

Bruno ALOCEN

200

2006

BAXI Manresa (ESP)

5

Mario SAINT-SUPERY

190

2006

Unicaja Malaga (ESP)

7

Hugo GONZALEZ

193

2006

Real Madrid (ESP)

9

Iker GARMENDIA

201

2006

Joventut Badalona (ESP)

10

Miguel LLOMPART

190

2006

BAXI Manresa (ESP)

11

Asier MIGUEL

195

2006

Real Madrid (ESP)

12

Felipe DIAZ

202

2006

Estudiantes (ESP)

13

Miguel SOLA

189

2006

Estudiantes (ESP)

15

Michael ENABULELE

200

2006

Palma Mallorca (ESP)

16

Ruben VALERO

200

2006

Zaragoza (ESP)

17

Ian PLATTEEUW

210

2007

Joventut Badalona (ESP)

18

Jorge CAROT

206

2006

Valencia (ESP)

  • Päävalmentaja Javier ZAMORA
  • Valmentaja Luis GALINDO
  • Valmentaja Inigo ORTIZ
 
4.8.2024 23:16 Sudenpennut

Tampereen U18 EM-kisat päättyivät Saksan mestaruusjuhliin, Israelin Ben Saraf kisojen MVP

Saksa päätti Tampereen U18 EM-kisat koripallohistoriansa ensimmäisiin 18-vuotiaiden poikien mestaruusjuhliin kukistettuaan Serbian sunnuntai-illan finaalissa lukemin 93–83 (51–45). Turnauksen arvokkaimpana pelaajana (MVP) palkittiin Israelin Ben Saraf.

4.8.2024 16:21 U18 EM-kotikisat 2024

Sudenpennuille 15. sija Tanska-voitolla Tampereen EM-kotikisoissa

Sudenpentujen taival Tampereen Hakametsässä pidetyissä U18 EM-kotikisoissa päättyi voitokkaasti, kun Suomi voitti päätöspelissään Tanskan 81-94 (44-49). Sudenpennut sijoittui täten 15. sijalle.

4.8.2024 10:15 Sudenpennut

Vielä kerran, pojat: Sudenpennut päättää U18 EM-kotiturnauksen Tanskaa vastaan

Suomen Sudenpennuille tarjoutuu vielä yksi mahdollisuus voittotilinsä kasvattamiseen Tampereen U18 EM-kotiturnauksessa sunnuntaina alkuiltapäivällä, kun vastaan saapuu heinäkuun PM-kisoista tuttu Tanska. Joukkueet kamppailevat sunnuntai-iltapäivänä klo 13.30 EM-turnauksen 15. sijasta.

4.8.2024 00:21 Sudenpennut

Saksa ja Serbia 18-vuotiaiden EM-finaaliin, Sudenpennut ja Tanska kohtaavat sunnuntaina 13.30

18-vuotiaiden poikien Tampereen EM-kisat ovat viimeistä päivää vaille paketoitu historiankirjoihin. Sunnuntai-illan finaalissa kohtaavat viime sekunnin kolmosella Israelin peitonnut Serbia sekä Sloveniaa dominoinut Saksa. Suomen osalta kisat päättyvät klo 13.30 alkaen otteluun Tanskaa vastaan.

3.8.2024 10:39 Sudenpennut

Sudenpennuilla lauantaina revanssimahdollisuus haavoitettua Espanjaa vastaan

Nuorten EM-kisat tuottavat harva se vuosi yllätyksiä, ja niin myös tänä vuonna – Tampereen U18 EM-kotikisoihin mitalisuosikkien joukossa lähtenyt Espanja taistelee lauantaina Sudenpentuja vastaan paikastaan ensi kesän EM-kisoissa. Sudenpentujen valmennusjohtoon kuuluva Petri Virtanen näkee Espanjan haavoittuneeksi, mutta vaaralliseksi.

2.8.2024 11:23 Sudenpennut

Sudenpentujen kapteeni Elmeri Abbey: ”Hoidetaan kisat kunnialla maaliin”

Sudenpentujen urakka EM-kotikisoissa alkoi riemukkaalla voitolla sittemmin EM-puolivälieriin edenneestä Liettuasta, mutta sen jälkeen voitot ovat olleet kortilla. Joukkueen kapteeni Elmeri Abbey, 18, toivoo Tampereelle saapuvan Delfin Basket -väen löytävän tiensä Hakametsään antamaan Sudenpennuille energiabuustin viikonlopun sijoitusotteluihin.

2.8.2024 09:51 Sudenpennut

U18 EM-kisojen lauantain otteluajat selvillä – Suomi Espanjan kimppuun klo 16

Tampereella pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa vietetään tänään perjantaina välipäivää, mutta lauantain 3.8. otteluaikataulut on vahvistettu. Sudenpentujen EM-kisaurakka jatkuu uusintaottelulla Espanjaa vastaan klo 16.00 Hakametsän 1-hallissa.

1.8.2024 23:05 Sudenpennut

Sudenpennut kohtaa lauantaina Espanjan, EM-semifinaaliparit selvillä

Mitalisuosikkina EM-kisoihin lähteneen Espanjan alavire syveni torstaina, kun Turkki löylytti sitä murskapistein 84–68 (50–29) U18 poikien EM-kisojen alemman jatkosarjan sijoitusottelussa. Lopputulos tarkoitti myös sitä, että Sudenpennut saa lauantaina revanssimahdollisuuden Espanjasta toiseksi viimeisessä sijoitusottelussaan.

1.8.2024 20:23 Sudenpennut

Kreikka hyödynsi etsikkoaikansa, Sudenpennut pelaa viikonloppuna sijoista 13.–16.

Tampereen U18 EM-kotikisojen alemman jatkosarjan avausottelussaan Suomen Sudenpennut näytti toteuttavan konseptiaan aavistuksen Kreikkaa huolellisemmin, mutta Kreikka teki ryhtiliikkeen tauon jälkeen, otti tilansa, hyödynsi Sudenpentujen tekemät virheet ja käänsi ottelun (37–34) -voitokseen.

1.8.2024 11:33 Sudenpennut

Sudenpennut aloittaa sijoitusottelunsa Kreikkaa vastaan – panoksena ensi kesän EM-kisapaikka

Neljännesvälierässä Serbialle taipunut Suomen Sudenpennut aloittaa urakkansa U18 EM-kotikisojen alemmassa loppusarjassa tänään torstaina klo 18.00 Kreikkaa vastaan. Ottelussa on panokset huipussaan, sillä sen voittaja varmistaa paikkansa ikäluokan EM-kisoissa myös ensi kesänä.

Näytä lisää vastaavia