3.4.2013 22:25 Puolustava mestari Nilan Bisons haki keskiviikkona kovan voiton Kotkasta. Loimaalaiset ottivat kärkikamppailun hallintaansa neljännellä jaksolla ja nujersivat runkosarjan voittoa yhä tavoittelevan KTP:n täpärästi 71–72 (46–38). FoKoPo tarrasi samaan aikaan oljenkorteensa kukistamalla Kouvot, Kataja leikitteli voiton Lahdesta ja Pyrintö puristi pisteet Salosta.
Martin Zeno johti Bisonsin voittoon kärkiottelussa Kotkassa.
Vesa Mäkäläisen Kataja karkasi Namika Lahdelta neljännellä jaksolla.
Andrais Thorntonin FoKoPo taistelee yhä liigapaikasta.
Damon Williamsin kylmä kolmonen hiljensi Salohallin.
Karhun Tremaine Ford kunnostautui Lappeenrannassa. Kuvat: Kai Kilappa, Vesa Kuukka/Kuvanmaailma, Eveliina Toivola, Tytti Nuoramo & Matti O. Koskinen.
Kautta linjan erinomaista puolustuspeliä esittänyt KTP villitsi kolmen jakson ajan kotiyleisöään ja johti ratkaisevan neljännen jakson alkaessa trilleriä lukemissa 62–50.
Hiki alkoi kuitenkin kirvota kotikatsojien ohimoille, kun loimaalaiset saivat hienoisilla puolustuspään muutoksilla KTP-hyökkäyksen sekaisin ja nousivat Martin Zenon vapaaheitoilla ja Ryan McDaden nostoilla pisteen päähän.
Antwine Williams nostatti myrskyn kotiyleisössä tuomalla viimeisen minuutin taitteessa KTP:n kolmosellaan 71–70-johtoon, mutta Zeno säkitti toisessa päässä hyppyheiton ja palautti tahtipuikon loimaalaisille. KTP:n menetyksen ja ohiheiton jälkeen Bisons voitti ottelun yhdellä pisteellä.
– Meiltä löytyi ratkaisuhetkillä hienoa johtajuutta. Saimme puolustuksemme toimimaan viimeisellä jaksolla ja käytimme suurin piirtein viimeisen tilaisuutemme kivutaksemme voittoon, myhäili Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.
Zenon (25/6/3 blokkia) lisäksi biisonilaumasta kirjauttivat parhaat tehot Jeb Ivey (18/2/9 syöttöä), Ryan McDade (9/15) ja Matti Nuutinen (13/3). Kimmo Muurinen uupui yhä joukosta.
Ilman Jukka Matista pelanneen KTP:n parhaat olivat Devonne Giles (18/7) sekä Antwine Williams (14/5). Sefton Barrett (11/5/2 blokkia) palasi yli kuukauden sairauslomalta.
Joensuun Kataja säilytti kakkossijansa helpolla 90–67 (38–39)-kotivoitolla yllättäen pudotuspelitaisteluun ilmoittautuneesta Namika Lahdesta.
Liigapaikkansa ensi kaudeksi maanantaina varmistanut Namika hiosti Katajaa kolmannen jakson lopulle, mutta joensuulaisten materiaalin leveys alkoi ratkaista peliä kotijoukkueelle neljännellä jaksolla, joka päättyi lopulta Katajan hyväksi 27–11.
Ilman Antti Kanervoa pelanneen Katajan tehopakkauksena kunnostautui Jonte Flowers (32/6/2 blokkia). Johnell Smith (10/3/7 syöttöä/3 riistoa) ja Vesa Mäkäläinen (12/4) suoriutuivat myös ottelusta mallikkaasti.
Namikan paras oli Cedric Latimer (18/5). Lahtelaismiehistöstä puuttui puolestaan sentteri Louis Johnson.
Forssan Koripojat joutui kotipeliinsä Kouvoja vastaan niin sanotusti veitsi kurkulla, sillä tappio olisi varmistanut forssalaisten putoamisen sarjaporrasta alemmas. FoKoPo sai kuitenkin ”jatkoaikansa” 93–89 (41–39)-voitollaan.
Kouvot näytti vievän voiton nousemalla päätösjakson alussa 13 pisteen etulyöntiasemaan. FoKoPo nousi kuitenkin 12-0-kirillään pisteen päähän ja otti pelin lopullisesti haltuunsa kolmisen minuuttia ennen loppua. Jahmar Thorpe runnoi kuusi pistettä, kun FoKoPo vei puolitoistaminuuttisen 8-0 ja karkasi pisteen takaa-ajoasemasta seitsemän pisteen johtoon.
Thornton (31/10) oli FoKoPon ylivoimainen ykkönen, mutta myös Jahmar Thorpe (20/13/5 syöttöä), Sami Ikävalko (17/3/4 syöttöä/2 blokkia) ja Markus Molenius (8/11) täyttivät vahvasti roolinsa.
Kouvojen parhaat olivat kahdeksan kolmosta pussittanut LaMarr Greer (30/1) sekä tupla-tuplan käärineet Samuli Vanttaja (15/11) sekä Chris Hester (12/16).
Salon Vilpas olisi pystynyt varmistamaan keskiviikkona liigapaikkansa, mutta ratkaisu jäi viimeisille runkosarjakierroksille, kun Tampereen Pyrintö haki Salohallista 65–66 (26–22)-voiton.
Vilpas johti ottelua parhaimmillaan 11 pisteellä kolmannen jakson alussa, mutta Pyrinnön rutiini oli kovaa valuuttaa. Salolaisten johto suli lopullisesti 40 sekuntia ennen loppua, kun Damon Williams upotti numeroiksi 63–63.
Salolaiset siirtyivät viimeisessä hyökkäyksessään Shawn Atupemin onnistuneella kakkosella 65–63-johtoon, mutta Damon Williamsin kylmä kolmonen summerin soidessa takasi vieraspisteet Pyrinnölle.
– Halusimme lopussa voittoa enemmän kuin Salo. Pelasimme ensimmäiset 35 minuuttia puolivillaisesti, mutta sitten löysimme jyvän. Yksittäiset henkilökohtaiset ratkaisut nostivat meidät lopussa voittoon, Pyrinnön kippari Antero Lehto iloitsi.
Williamsin (19/14/5 syöttöä) lisäksi Pyrinnön voittoa viritteli virkeimmin LaMonte Ulmer (22/13). Salolaisten parhaat olivat Troy Barnies (18/4) ja Shawn Atupem (13/10).
Korisliigan keskikastissa todennäköisesti viidenneksi ja seitsemänneksi sijoittuvien Lappeenrannan NMKY:n ja Kauhajoen Karhun kohtaamisessa pohjanmaalaiset hakivat 81–93 (39–40)-vierasvoiton Saimaan rannoilta.
Peli alkoi kallistua vieraille viimeisellä neljänneksellä, kun Karhu karautti 68–71-tilanteesta Jussi Eskolan ja Giordan Watsonin perättäisillä kolmosilla yhdeksän pisteen johtoon. LrNMKY ei yltänyt enää kuutta pistettä lähemmäs.
– Varsinkin loppua kohti paransimme puolustustamme ja hyvän puolustuksen myötä hyökkääminen helpottui huomattavasti. Toki jäi parannettavaa, mutta niin yleensä jää joka ottelusta, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara arvioi.
Karhun parhaimmat olivat korinalusjyrät Tremaine Ford (22/10) ja Haminn Quaintance (14/17/7 syöttöä/3 blokkia). Jussi Eskola (15/0) onnistui viidesti kaaren takaa, ja lusikkansa soppaan iskivät onnistuneesti myös Giordan Watson (13/3/7 syöttöä), Henri Hirvikoski (13/1/3 syöttöä) ja Eldar Skamo (10/8/5 syöttöä).
LrNMKY:sta Matt Gibson (24/4/10 syöttöä/6 riistoa), Greg Logins (18/6) ja Jason Conley (18/10) olivat kotijoukkueen kaikki kaikessa.
(STT-Basket.fi)
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.