Bisonsin Jeremiah Wood kasvoi nuoruutensa kilpailemalla LeBron Jamesia vastaan – ”Aion kamppailla ja kehittyä, kunnes minut raahataan kentältä!”

2.10.2024 09:27 Ohiossa kasvaneen Jeremiah Woodin pahin kilpailija varhaisnuoruudessa oli 2000-luvun lähes virallisesti paras koripalloilija LeBron James. Nyt 39-vuotias korinalusjyrä tähdittää Korisliigaan vuosi sitten noussutta Bisons Loimaata.

Kuva: Ville Vuorinen

Vuosien varrella Joensuussa, Kauhajoella, Salossa ja Kotkassa säväyttänyt yhdysvaltalainen Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood on uudenlaisen haasteen edessä. 39-vuotias triplatuplakone edustaa alkavalla kaudella liigaan vasta vuosi sitten takaisin noussutta Bisons Loimaata. Eikä hän voisi olla tilanteeseen tämän tyytyväisempi.

– Rakastan haastetta. Kun minulle soitettiin Loimaalta ja kerrottiin tavoitteista, olin suorastaan innoissani. Täällä on vahva koripallokulttuuri, ja yleisön odotukset ja tuen pystyy tuntemaan nahoissaan, Wood hehkuttaa.

Haasteet eivät ole Jeremiah Woodille alkuunkaan vieras konsepti. Hän on syntynyt ja kasvanut Ohion osavaltiossa teollisuuskaupunki Akronissa, ja hänellä on ainoastaan muutama viikko ikäeroa erääseen kansainvälisesti melko tunnettuun urheilijaan – nimittäin kuluvan vuosituhannen lähes virallisesti parhaaseen koripalloilijaan LeBron Jamesiin.

– Olemme kamppailleet vastakkain jo pikkujunnujen jalkapalloliigassa, Wood kertoo.

– Olimme ikäluokkamme kookkaimmat pojat ja vahvimmat lupaukset kaupungin parhaissa joukkueissa. Lajista riippumatta ainoa, joka pystyi voittamaan minut, oli LeBron. Ja hänhän voitti minut kerta toisensa jälkeen läpi koko nuoruuden high schoolin loppuun saakka.

Woodin edustama Central Hower High School oli rankingiltaan osavaltion toiseksi paras koripallojoukkue. Jamesin edustama St. Vincent–St. Mary puolestaan oli paras koko Yhdysvalloissa. Lisäksi pelaajilla oli ja on yhä jopa yhteinen paras ystävä.

Mikäli James ei olisi tehnyt hurjan huomion saattelemaa päätöstä siirtyä yliopiston sijaan suoraan NBA:han, kilpakumppanit olisivat mahdollisesti päätyneet joukkuetovereiksi Akron Zipsiin.

– Niin ei kuitenkaan käynyt, joten luontaisina kilpailijoina emme vieläkään yritä olla liian kavereita toisillemme! Wood nauraa.

Samalla kilpakumppani valoi Woodiin myös uskoa. Kun näki oman kylän pojan nousevan omalla raa’alla työnteolla työläiskaupungista koko maailman huipulle ja miljardööriksi, se osoitti myös hänelle, että kaikki on mahdollista. Ja unelmien jahtaaminenhan jatkuu edelleen.

– Keskiarvoni olivat high schoolissa suunnilleen 20 pistettä ja 18 levypalloa, eikä se silti ollut mitään verrattuna LeBroniin. Hän antoi minulle mittatikun, jota vastaan kilpailla läpi nuoruuden, ja se on muovannut mentaliteettiani. Kun kaupungissa oli aina se yksi, jota ei voittanut, ei koskaan itse erehtynyt olemaan tyytyväinen omaan tasoonsa. Olen ikuisesti valmis kohtaamaan ihan kenet tahansa ja yritän vieläkin saada häntä kiinni. Se ei varmaankaan onnistu, mutta jatkan kuolemaani asti!

Alkava kausi on Jeremiah Woodille jo kahdeksas Suomessa. Seura on vaihtunut useasti, mutta kerta toisensa jälkeen hän löytää syyn palata.

– Joka kerta, kun palaan tänne, olen aina entistä iloisempi kulttuurista, ruoasta, vedestä ja ilmasta. Täällä voi elää yksinkertaista ja rauhaisaa elämää ja keskittyä koripalloon, hän sanoo.

Hän viettää vapaa-aikansa lukien kirjoja, katsoen elokuvia ja nauttien joukkuekavereidensa kanssa perinteisistä suomalaisista saunailloista. Kuulostaa kuin Wood olisi melkein syntynyt piilosuomalaiseksi. Mutta hän myöntää, että saapuessaan ensimmäisen kerran Joensuuhun syksyllä 2008, hän kohtasi todellisen kulttuurishokin.

– En ollut yhtään valmis tähän. Kieli kuulosti aivan hullulta, ja pelkillä McDonald’sin ja Wendy’sin purilaisilla varttuneena ihmettelin kaikkea terveellistä ruokaa, jota täällä syödään. Ihmiset vaikuttivat ujoilta, kun he eivät helposti jutelleet, mutta kaikkea sitä helpotti valtavasti, että täällä kuitenkin osattiin englantia. Myöhemmin kun siirryin Ranskaan ja Etelä-Amerikkaan, joissa englantia ei pahemmin puhuta, sopeutuminen oli paljon helpompaa, kun olin totutellut ulkomaanelämään ensin Suomessa.

Loimaalla hänen roolinsa on ilmiselvä. Bisonsin pitkäaikainen kapteeni Vesa Heinonen on Woodin tavoin veteraani, mutta suurimmaksi osaksi kokoonpano on pullollaan nuorta potentiaalia. Jopa vahvistuksista kaksi pelaa uransa ensimmäistä ammattilaiskautta.

Wood kertoo nauttivansa roolistaan joukkueessa ja yhtä lailla myös päävalmentaja Konsta Mastomäen energiasta ja filosofiasta.

– Jotkut ihmiset vain ovat syntyneet johtajiksi. Valmentaja Mastomäki on minua 14 vuotta nuorempi, ja silti hän vaikuttaa tilanteessa kuin tilanteessa yleensä koko porukan kypsimmältä aikuiselta, Wood toteaa.

Hän lisää myös, että vaikka kokoonpanossa onkin paljon nuoria, nämä nuoret ovat osoittaneet ottavansa valmennusta hyvällä asenteella vastaan ja olevansa motivoituneita työntekoon. Se on myös näkynyt alustavissa tuloksissa harvinaisen selkeästi.

– Olemme hävinneet preseasonilla tasan yhden ottelun, ja se oli silloin, kun olimme harjoitelleet yhdessä vasta neljä päivää, joten voitte olla varmoja, että tavoitteemme ei ole liigassa pysyminen vaan sen huipulle meneminen!

Nyt oleellisinta on ylläpitää kovaa työtä ja pelata yhteen. Hänelle itselleen yksilönä kaikki rutiinit alkavat olla jo selkeitä.

– Treenaan yhä ihan samalla tavalla kuin urani alussakin. Nautin edelleen pelaamisesta ja joukkuekavereideni läsnäolosta. Niin kauan kuin minusta on joukkueelle hyötyä, pysyn kentällä, ja aion kamppailla ja kehittyä, kunnes minut joudutaan raahaamaan pois.

Bisons Loimaa 2024-25 pähkinänkuoressa

Henkilöt

 
2.10.2024 19:31 Korisliiga

Koripallouransa ohessa Kouvojen Thomas Gipson podcastaa, harjoittaa valuuttakauppaa ja kasvattaa kolmea leikki-ikäistä lasta

Korisliigan vakiovahvistus Thomas Gipson III aloittaa jo viidennen kautensa Kouvoissa. Vuosien varrella on kaulaan ilmestynyt mitaleja ja kertynyt reppu täyteen elämänoppeja.

2.10.2024 13:03 Korisliiga

Tapiolan Honka palkkasi pitkän linjan tehomiehen vakiinnuttamaan Korisliiga-paikan, mutta haaste on yhä selättämättä – ”Putoaminen oli kova paikka erityisesti minulle”

43-vuotias Tuukka Kotti haluaa rakentaa Tapiola Hongan miesten edustusjoukkueelle vakaampaa pohjaa tulevaisuuteen riippumatta siitä, onko hän itse mukana jatkossa vai ei.

1.10.2024 20:15 Korisliiga

Vuoristoratamaisesta kaudesta toipunut Erik Sajantila täyttää isot saappaat Helsinki Seagullsissa – ”Pitää joka päivä näyttää, että ansaitsee minuuttinsa”

Erik Sajantila jatkaa töitä siitä, mihin rikkonaisella viime kaudella jäi. Harppaus sarjaputoajasta toissa kauden mestariin on suuri.

1.10.2024 19:57 Susijengi

Carl Lindbom lopettaa koripallouransa

Susijengin vahvuuteen vuoden 2017 EM-kotikisoissa kuulunut Tapiolan Hongan kasvatti Carl ”Calle” Lindbom lopettaa pelaajauransa. 206-senttinen ja 32-vuotias Lindbom pelasi urallaan 63 miesten maaottelua, voitti kaksi miesten Suomen cupin mestaruutta ja pelasi ammattilaisena Saksassa, Puolassa, Kroatiassa, Liettuassa, Ranskassa ja Islannissa.

1.10.2024 13:41 Korisliiga

Mikael Aalto jätti ulkomaantarjoukset pöydälle ja palasi Korihaihin – ”Unelmani ja tavoitteeni ovat Suomessa”

Korihait nousi viime kaudella kertaheitolla liigan häntäpäästä kärkikahinoihin. Osa kiitoksesta kuuluu Mikael Aallolle, joka takoo tulosta yhtä aikaa sekä koripallokentälle että päivätyössään finanssialalla

1.10.2024 11:18 Susijengi

Pyrintö vahvistuu Topias Palmilla

Korisliiga-kauteen valmistautuva Tampereen Pyrintö teki jättikiinnityksen liigan avausviikolla solmimalla sopimuksen oman kasvattinsa ja Susijengin heittokoneen Topias Palmin, 196 cm ja 30 v., kanssa. Pyrintöä edellisen kerran kaudella 2021-22 edustaneen Palmin sopimuksessa on ulkomaanpykälä.

1.10.2024 09:15 Korisliiga

Salon Vilppaan Mikko Koivisto viihdyttää koripallon katsojia kahdessa roolissa – ”Tapanani on sanoa asiat suoraan”

Tasaisesti menestynyt Salon Vilpas koki viime kaudella pettymyksen, mutta nyt veteraaniheittäjä Mikko Koiviston ympärillä on uusi pelaajarunko.

30.9.2024 20:27 Korisliiga

Katajan kovia kokenut sentteri Hannes Pöllä sai Korisliiga-yleisöstä virtaa – ”Teki hyvää huomata, että minua oli kaivattu”

Hannes Pöllä teki viime keväänä paluun Korisliigaan Kataja Basketin paidassa. Nyt seura valmistautuu uuteen kauteen palaset kohdallaan.

30.9.2024 14:00 Korisliiga

Tero Hassinen haluaa nähdä Tampereen Pyrinnön joukkueessa tänä vuonna erityisesti yhden asian – ”Kaikki muu on toissijaista”

Omaa kasvattajaseuraansa valmentava Tero Hassinen luottaa raakaan tekemisen tasoon ja haluaa pitää huolen, ettei urheilumenestyksestään tunnetulla Tampereella koripallo jää paitsioon.

30.9.2024 12:00 Korisliiga

Nokian veteraanikiinnitys Antti Kanervo koki uransa nopeimman sopimusprosessin – ”Muutamassa päivässä puhelusta olin jo lentokoneessa kohti Turkkia”

Hallitseva mestari BC Nokia lähtee metsästämään toista Pantteria mukanaan Korisliigan kokeneimpiin pelaajiin lukeutuva heittäjä-ässä Antti Kanervo.

Näytä lisää vastaavia