9.7.2015 Suomen pyörätuolimaajoukkue kärsi C-divisioonan EM-kisojen avaustappionsa Bosnia-Hertsegovina, joka oli suomalaisia lähes joka osa-alueella vahvempi. Suomi taipui lopulta lukemin 76-42.
Läpi turnauksen vahvoja otteita esittänyt Jarmo Leppänen jatkoi samaa rataa tappiosta huolimatta. Kuva: Oma Design.
Suomelta tuttuun tapaan valopilkkuina toimi kokenut kaksikko Leo-Pekka Tähti, joka heitti 13 pistettä sekä tupla-tuplan urakoinut Jarmo Leppänen (17/10).
Kahden pisteen heittoprosentin lisäksi Bosnia-Hertsegovina vei Suomea myös levypalloissa (40-31).
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue ParaSudet aloittaa toden teolla valmistautumisen syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin, kun joukkue haastaa tänään alkavassa Nordic Cupissa Norjan, Tanskan ja Ruotsin.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue taisteli itselleen muutaman vuoden arvokisatauon jälkeen EM-kisojen C-divisioonan pronssimitalin. Pronssiottelussa Suomi kukisti Irlannin niukasti 61-58 ja pääsi juhlimaan mitaleja.
Suomi taisteli hienosti semifinaalissa Portugalia vastaan. Taistelu se ei kuitenkaan riittänyt, vaan Portugali eteni finaaliin lukemin 61-50 (30-24). Semifinaalitappio tarkoittanee sitä, että Suomi pelaa pronssiottelussa, jossa vastaan asettuu Irlanti.
Suomen pyörätuolimaajoukkue kukisti kutkuttavassa taistelussa Irlannin lukemin 56-58 ja eteni välieriin, jossa vastaan asettuu C-divisioonan EM-kisojen isäntämaa Portugali. Voitolla Portugalista Suomi etenisi myös finaalin lisäksi B-divisioonaan.
Suomen pyörätuolimaajoukkue jatkoi vakuuttavia otteitaan Portugalin C-divisioonan EM-kisoissa. ”Wolves On Wheels” hurjasteli Kreikan ohi näyttävään voittoon lukemin 77-38. Tarkalla prosentilla heittänyt voittajajoukkue oli vahvempi joka osa-alueella.
Suomen pyörätuolimaajoukkue aloitti Lissabonin C-divisioonan EM-kilpailut kahdella voitolla Serbiasta (69-40) sekä niukasti isäntämaa Portugalista lukemin 49-47.
Suomi aloitti keskiviikon kaatamalla Armenian aamun ensimmäisessä ottelussa selvin numeroin 73-10. Toisessa kamppailussa länsinaapuri Ruotsi oli parempi 51-44.
Suomi taipui niukasti toistamiseen pyörätuolikoripallon C-divisioonan EM-kisojen toisessa ottelussa. Irlanti vei ottelun nimiinsä 55–43-voitolla.
Suomen ja Belgian välinen ottelu ratkesi vasta loppuhetkillä belgialaisten voittoon lukemin 58–54 pyörätuolikoripallon C-divisioonan avausottelussa Bulgarian Samokovissa.