13.7.2018 09:00 185-senttinen ugandalainen Claire Lamunu ottaa kaudella 2018-19 haltuunsa Kouvottarien kolmen sekunnin alueen. Lamunu, 24, on pelannut Yhdysvaltain yliopistoliiga NAIA:ssa, edustanut maataan maajoukkueessa sekä pelannut yhden kauden ammattilaisena Euroopassa.

Lamunu siirtyi vuonna 2015 Ugandan pääkaupungissa Kampalassa sijaitsevasta Makereren yliopistosta Yhdysvaltoihin Vanguardin yliopistoon. Tätä ennen hän pelasi koripalloa Ugandassa KCCA Leopardsin joukkueessa joukkueen tähtipelaajien kaartissa.
Seniorikautenaan 2016-17 Vanguard Lionsissa Lamunu takoi 34 ottelussa 22,0 pistettä, 12,8 levypalloa ja 2,9 riistoa ottelua kohden. Kauden päätteeksi hänet palittiin NAIA:n vuoden pelaajaksi. Joukkue eteni myös NAIA:n Final Four -turnaukseen.
Ammattilaisuransa Lamunu aloitti kaudella 2017-18 Portugalista, missä hän edusti Boa Viagemia 25 ottelussa 15,8 pisteen, 13,8 levypallon ja 2,6 riiston keskiarvoin. Hänet valittiin kauden päätteeksi Portugalin liigan vuoden pelaajaksi, vuoden sentteriksi, vuoden ulkomaalaispelaajaksi ja vuoden tulokkaaksi.
Lamunu on esiintyynt myös Ugandan maajoukkueessa. Viimeisimpänä hän edusti synnyinmaataan Filippiineillä järjestetyssä FIBA 3x3 World Cupissa viime kuussa.
- Olen innoissani saadessani mahdollisuuden liittyä Kouvottariin tulevaksi kaudeksi. En ole koskaan aikaisemmin käynyt Suomessa, mutta olen kuullut siitä pelkästään hyvää, joten odotan jo kovasti pääsyä Kouvottarien ja Kouvojen seurayhteisöön. Pelaajana haluan aina tehdä parhaani ja pelata joukkueelle, Lamunu lähettää terveisensä.
- Claire on pelannut jo vuoden Euroopassa ja pärjäsi Portugalissa hyvin. Hän on pelipaikallaan liikkuva pelaaja ja juoksee hyvin kenttää, mikä on meille tärkeää. Hän on myös vahva levypallopelissä, Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen kommentoi.
Kouvottarilla on voimassa sopimukset kaudesta 2018-19 Roosa Frimodigin, Veera Välimaan, Taeler Deerin, Emma Virtasen, Elli Salovaaran, Tuulia Marttisen, Henriikka Vähäuskin, Alisa Hermosen, Anni Mäkelän ja Claire Lamunun kanssa.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.