10.6.2024 10:38 Susijengin valmennusjohtoon liittyneen Danny Janssonin, 44, ensimmäinen viikko uudessa pestissään kului miesten Open Gym -leirityksen vastuuvalmentajana. Tällä viikolla Jansson luotsaa vuorostaan Susijengi Rising Stars -ryhmän tuplamaaotteluun Latviaa vastaan. Open Gymissä näkemänsä perusteella Jansson povaa Susijengille valoisaa tulevaa.
Danny Jansson on vanha tuttu Suomi-koriksen maajoukkuevalmennuspiireissä. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
Vaikka Jansson onkin viimeisen kymmenen vuoden ajan kotiutunut Saksaan, hän kertoo, että aina palatessaan kesäisin Suomen eri ikäluokkien maajoukkueympyröihin vallitsevaksi olotilaksi muodostuu tuttuuden tunne.
- Suomi-korishan on kuin pieni perhe. Teemun (Rannikko) kanssa ollaan otettu ekan kerran yhteen jo B-poikaiässä, Hanno (Möttölä) ja (Jussi) Hirvonen on tuttuja lukioajoilta Mäkelänrinteestä. Oli tälläkin kertaa helppo tulla halliin ja pistää treenit käyntiin, kun tietää, millä aaltopituudella jengi menee, Jansson hymyilee.
Sama perheenomaisuus on havaittavissa myös suhteessa pelaajiin. Open Gym -leirityksen kokeneimmat pelaajat ovat kaikki käyneet läpi Suomi-koriksen juniorimaajoukkuepolun ja suurin osa pelanneet miehissä universiadeja tai Rising Stars -maaotteluita. Yhteinen tausta yhdistää.
- Varmaan puolet viime viikon Open Gym -jengistä edusti Suomea viime vuonna Kiinan universiadeissa ja olivat sitä kautta tuttuja. Elmerin (Abbey), Mikaelin (Aalto) ja Miikkan (Muurinen) tapasin ensimmäistä kertaa, Eemelin (Yalaho) ja Jaken (Grandison) kanssa on tavattu ehkä yhden käden sormilla laskettavia kertoja. Kaikkien muiden kanssa ollaan oltu tasaisesti tekemisissä vuosien aikana.
Open Gym -järjestelmä luo myös omalta osaltaan kodinomaisuutta. Huipulla pelaavat tai sinne pyrkivät pelaajat aina korkeimman tason juniorimaajoukkuetalenteista NCAA:n, Korisliigan ja Euroopan ammattilaiskenttien pelaajiin saavat Open Gymissä tukea muilta pelaajilta, jotka ymmärtävät, mitä ammattilaistason päivittäisharjoittelu merkitsee.
- Uskoisin, että kaikki pelaajatkin osaa arvostaa sitä, että ammattilaiskauden jälkeen kaikille on turvallinen ympäristö lähteä hakemaan maajoukkueessa vaadittavaa pohjaa, Jansson summaa.
- Se lisää entuudestaan perheen tuntua, että kun meillä on täällä junnumaajoukkueikäisiä pelaajia, he saavat treenata täällä samalla kentällä vaikkapa Mädin (Alexander Madsen), Eliaksen (Valtonen) ja Edonin (Maxhuni) kanssa. Vanhat antaa mallia ja nuoret kirittää vanhoja.
Jansson on rakentanut Saksassa itselleen jo vuosikymmenen kestäneen uran kansainvälisen tason huippukoripallovalmentajana.
Samassa Janssonin ura on ollut nousujohteinen. Jansson hioi Bundesliiga-joukkue Ulmin junioriakatemiassa 19-vuotiaiden edustusjoukkueessa mm. tulevan maailmanmestarin David Krämerin ja NBA:ssa nykyisin pelaavan Killian Hayesin taitoja, johdatti Tigers Tübingenin kakkostasolta Bundesliigaa ja solmi kaksi viikkoa sitten päävalmentajasopimuksen perinteikkään Heidelbergin kanssa.
Vaikka koripallo on Suomessa pienempi laji kuin Saksassa ja maa muutenkin pienempi, löytää Jansson paljon yhtäläisyyksiä kahden ”sukulaismaan” koripallopiireistä ja toteaa Suomen kasvaneen merkittävästi korkoa vuosikymmenen aikana.
- Vietän edelleen Saksassa keskimäärin yli 300 päivää vuodessa, mutta kuutenakymmenenä muuna päivänä näkemänäni perusteella etenkin u16- ja u18-ikäluokkien maajoukkuepelaajat ovat henkisesti ja taktisesti kypsempiä kuin kymmenen vuotta sitten. Meillä on hyvin kenttää juoksevia taitavia isoja, eikä takamiesten osaamisesta Susijengin pärjääminen tule tulevaisuudessakaan jäämään kiinni, hän puntaroi.
- Saksastakin katsottuna Suomessa on tehty paljon asioita oikein. Maajoukkuetoimintamme on kilpailukykyistä kansainvälistä tasoa, yksittäiset seurat kehittävät toimintojaan kunnianhimoisesti ja sitten on vuodesta toiseen loppuunmyydyt Lauri Markkasen leirit ja vastaavat. Kaikki merkit osoittavat, että kymmenen vuoden päästä ollaan taas pari porrasta lähempänä Euroopan huippua.
Konkreettisin muutos Saksaan verrattuna on Janssonin mielestä demografinen.
- Kyllähän meillä Saksaan verrattuna näkyy massan ja numeroiden puute. Kun on vähemmän asukkaita ja vähemmän pelaajia, on myös vähemmän varaa, mistä valita. Konkreettisimmin se näkyy siinä, että Saksan kolmospaikan pelaajat pelaisivat kokonsa puolesta meillä vitospaikalla. Vielä on tekemistä, että meillä olisi niin paljon kansainvälisen tason isoja, ettei parin ison poissaolo tuntuisi missään, hän muotoilee.
- Uskon kuitenkin, että meillä on Suomessa ihan riittävät edellytykset kasvattaa myös koriksen harrastajien lukumäärää. Mitä paremmin Susijengi menestyy ja mitä enemmän Lauri Markkasia saadaan NBA:han, sitä useampi junnu haluaa valita koriksen lajikseen.
Viime viikon Open Gymiin osallistuneista pelaajista kerätään tällä viikolla aiemmin Suomen haastajamaajoukkueena tunnettu Rising Stars -joukkue, joka matkustaa tiistaina Riikaan ottamaan keskiviikon ja torstain maaotteluissa mittaa Latvian haastajamaajoukkueesta.
Vuoden takaisessa Rising Stars -tapahtumassa mm. Miro Little, Jacob Grandison ja Federiko Federiko esittivät parastaan Urhea-halliin saapuneille Suomi-koriksen ystäville. Janssonin mukaan Riiassa pelattavat Rising Stars -ottelut ovat paitsi näytön paikka, myös tulevaisuuden kartoittamista.
- Ilman muuta matseissa on se elementti, että Rising Stars -pelit avaavat näytön paikkoja kavereille, jotka kilpailevat viimeisistä paikoista Valencian olympiakarsintaryhmään, ensi pelikauden EM-karsintaikkunoihin ja ensi vuoden EM-kotikisoihin. Valmennusjohdossa pääasiallinen pyrkimyksemme on kuitenkin ison kuvan hahmottaminen, hän kertoo.
- Riikaan on lähdössä kaksitoista pelaajaa, joiden voi hyvällä syyllä sanoa muodostavan puolet Susijengin tämän vuosikymmenen jälkipuoliskon isosta pelaajarungosta. Me mennään näihin kahteen maaotteluun katsomaan, miten pelaajat toimivat kilpailutilanteessa yhdessä ja joukkueena ja tietenkin kilpailemaan.
Susijengi Rising Stars ja Latvian haastajamaajoukkue kohtaavat Riiassa keskiviikkona 12.6. ja torstaina 13.6. suljetuin ovin. Riian Rising Stars -ryhmän kokoonpano julkaistaan tiistaina.
Yksi suomalaisen koripallon historian suurimmista otteluista pelataan tänään keskiviikkona Riian Xiaomi Areenalla, kun Susijengi kohtaa EM-puolivälierässä Georgian. Susijengin keulakiviin lukeutuva Mikael Jantunen, 25, kertoo odottaneensa mahdollisuutta pelata mitalipelipaikasta aina Berliinin vuoden 2022 EM-puolivälierän jälkeen.
Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.
Saman sukupolven koripallosuuruuksina Lauri Markkanen ja Nikola Jokic ovat kohdanneet toisensa jo toistakymmentä kertaa NBA- ja maaottelukentillä. Markkanen kehuu Jokicia maailman tämän hetken parhaaksi koripalloilijaksi, jonka korintekokykyäkin vakuuttavampaa on hänen kykynsä saada joukkuetoverit peliin mukaan.
Susijengi on jatkanut Tampereen ikimuistoisen EM-alkulohkon jälkeen matkaansa Latvian Riiaan ja kääntänyt katseensa lauantain myöhäisillan neljännesvälieräkohtaamiseen mestarisuosikki Serbiaa vastaan. Valmistautuessaan otteluun suurta ennakkosuosikkia vastaan päävalmentaja Lassi Tuovi odottaa omiltaan ennen kaikkea rohkeutta pelata.
Susijengin pelit Tampereen EM-alkulohkossa huipentuvat tänään keskiviikkoiltana otteluun hallitsevaa maailmanmestaria Saksaa vastaan. Vaikka kaksi vuotta sitten Saksa antoi Susijengille oppitunnin Okinawan MM-kisoissa, Susijengin ”likaisen työn tekijäksi” kisaviikon aikana profiloitunut Olli Nkamhoua uskoo omiensa yllätysmahdollisuuksiin kotiyleisön edessä.
Kun FIBA myönsi Tampereelle vuoden 2025 koripallon EM-kotikisalohkon, tuskin kukaan muu joukkueessa oli yhtä innoissaan kuin Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, joka sai Euroopan suurimman koriskarnevaalin kotiseuduilleen. Littlen mukaan EM-avausottelu Ruotsia vastaan oli ikimuistoinen kokemus, mutta joukkueelle jäi parannettavaa.
Susifaneille koittaa torstai-iltana kauan odotettu hetki, kun Suomi-koriksen suurlupaus Miikka Muurinen, 18, juoksee ensimmäistä kertaa tänä kesänä kentälle Susijengin pelipaita yllään. EM-kotikisakesää Valencian olympiakarsinnoista asti odottanut ja taas yhden vuoden Yhdysvalloissa korkoa kasvanut Muurinen uhkuu pelihaluja ottelupäivän aamuna.
Alexander Madsen, 30, pelasi vuosi sitten elämänsä ottelun, kun Susijengi nousi viidentoista pisteen takaa voittoon Puolasta Valencian olympiakarsinnoissa. Sunnuntaina riitti kuitenkin oma, varma peruspelaaminen, kun EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi haki Puolasta vierasvoiton. Ja mitä rutiininomaisemmin voitto tulee, sen parempi, Madsen arvioi.
Susijengi on saalistanut EM-kotikisalohkoon valmistavissa maaotteluissaan kolme voittoa yhtä monesta ottelusta. Kun Tampereen EM-huumaan on enää yhden harjoitusviikon ja toisen Puola-maaottelun verran matkaa, arvioi Susijengin monitoimikone Elias Valtonen, 26, ryhmänsä tekemisen olevan kautta linjan hyvässä mallissa.
Susijengissä kesällä 2021 debytoinut ja vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia joukkueessa ottanut Jacob Grandison, 27, arvioi kesän harjoitusviikkojen ja kahden Belgia-pelin lupaavan hyvää. Sen lisäksi, että tunnelma joukkueen sisällä on erinomainen, kokee Grandison päässeensä henkilökohtaisella tasolla sinuiksi FIBA-koripallon kanssa vuosien myötä.