Darko Mihajlovic KTP-Basketin päävalmentajaksi

26.4.2024 10:03 Päättyneellä kaudella Korihaita luotsannut Darko Mihajlovic on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen kotkalaisseuran kanssa. Seura tiedotti samalla, että Michael Pounds toimii joukkueen apuvalmentajana.

Kuva: Ville Vuorinen

Mihajlovic on Korihaiden lisäksi Suomessa valmentanut myös Bisons Loimaata. Päättyneellä kaudella Korihait sijoittui ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi Mihajlovicin johdolla, mutta Kataja Basket tiputti joukkueen puolivälierissä.

– Agentti tarjosi Darkoa meille ja hän käväisi täällä Kotkassa haastattelussa. Asiasta keskusteltiin myös "Hompan" (Michael Pounds) kanssa ja päädyimme siihen ratkaisuun, että Darko tulee meille päävalmentajaksi ja Homppa toimii hänen apunaan, KTP-Basketin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Lindström kertoi Kymeen Sanomille.

– Keskustelut minun ja seuran välillä olivat alusta asti positiiviset. Seuraava kauteni Suomessa on jo viides. Tiedän koripallon aseman Kotkassa ja sen kuinka perinteinen koripalloseura KTP on. Olen kiitollinen mahdollisuudesta päästä tällaiseen paikkaan valmentamaan, Mihajlovic sanoi.

Serbialais-itävaltainen Mihajlovic on Suomen lisäksi valmentanut Saksassa, Itävallassa, Norjassa ja Serbiassa.

KTP:llä on sopimukset tulevasta kaudesta Miikka Marttisen ja Tomi Lommin kanssa.

– Aloitimme Michaelin kanssa heti keskustelemaan pelaajista ja ensimmäiset keskustelut pelaajan kanssa on jo aloitettu. Meillä on lista nimiä, joiden uskomme olevan saatavilla. Seuraava askel on käydä tätä listaa yksi nimi kerrallaan läpi, että kuka on oikeasti saatavilla ja kuka saatavilla pelaajista voisi olla kiinnostunut pelaamaan meillä, Mihajlovic taustoittaa.

Asiat

 
4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

25.5.2026 15:30 Korisliiga

Teemu Turunen Lahti Basketballin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella

Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.

Näytä lisää vastaavia