EBT palasi voittokantaan murskavoitolla – Honka, Kouvottaret ja FoA kotivoittoihin

28.11.2020 19:28 EBT täysin suvereeni Lappeenrannassa. Muissa otteluissa kotivoittoihin ylsivät Honka, Kouvottaret ja Forssan Alku.

Lotta Vesiluoma heitti kauden korkeimman pistemääränsä. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

EBT murskasi Catzin

Lappeenrannassa Catz sai vieraakseen viime ottelussa kauden ensimmäisen tappionsa kärsineen EBT:n. EBT nappasi pisteet ylivoimaisesti 121-47.

Vierasjoukkue aloitti ottelun pirteästi ja sai onnistumisia laajalta rintamalta. Lotta Hämäläisen johdolla joukkue vei ensimmäisen jakson nimiinsä selvästi 30-12.

Toisella jaksolla joukkueiden välinen ero kasvoi entisestään. Catzilla oli suuria vaikeuksia oman hyökkäyspelaamisensa kanssa. Kun puolestaan EBT onnistui omissa hyökkäyksissään Lotta Vesiluoman johdolla, oltiin puoliajalla tilanteessa 64-18.

Ottelun kaava jatkui samanlaisena myös kolmannella jaksolla. EBT vei sen nimiinsä 25-13. Ottelu oli käytännössä jo taputeltu ennen viimeistä jaksoa.

Senkin espoolaiset veivät nimiinsä selkeästi. Koko ottelu päättyi lopulta EBT:lle 121-47. 

- Äärettömän tyytyväinen ja ylpeä meidän esityksestä. Intensiteettimme oli niin paljon parempaa, että saatiin hyökkäyksessä pelkästään ylös juoksemalla vapaita heittoja. Heitto putosi hyvin joten peli oli käytännössä ohi eka puolikkaalla, EBT:n päävalmentaja Niko Hellmann sanoi.

Vierasjoukkue oli parempi lähes jokaisella osa-alueella. Erityisesti korinalusta oli Catzille vaikea paikka. Levypalloja heille kirjattiin 27, kun vieraat nappasivat 59 levypalloa.

- Keskiviikkona pelattiin jo ihan hyvä peli, mutta tänään ei ollut mitään jakoa missään vaiheessa. Juostiin koko ajan perässä. Hävittiin levypallot eikä saatu peliä auki. EBT:llä oli kaiken lisäksi erittäin hyvä heittopäivä. Oltiin selvästi huonompia, Catzin päävalmentaja Mika Haakana totesi.

Kaikki EBT:n pelaajat ylsivät kaksinumeroiseen pistesaldoon. Vesiluoma upotti ottelun korkeimman pistemäärän 24 pisteellä. Hannah Little ja Morgan Batey saivat molemmat kasaan tupla-tuplan. Little teki 22 pistettä ja nappasi 13 levypalloa. Bateylle kertyi 13 pistettä ja 12 levypalloa. Mariah King teki Catzille 13 pistettä.

Ottelutilasto

 

Hongalle kotivoitto Pyrinnöstä

Tampereen Pyrintö matkasi kierroksella Espooseen Hongan vieraaksi. Tamperelaisjoukkue ei vieläkään onnistunut nappaamaan avausvoittoaan, vaan pisteet jäivät Espooseen 90-69.

Ensimmäisellä jaksolla pisteitä tehtiin tasatahtiin. Vierasjoukkue oli kuitenkin hitusen verran parempi ja pääsi tauolle kolmen pisteen karkumatkalla.

Toisella jaksolla espoolaisjoukkue paransi puolustustaan ja teki Pyrinnön hyökkäyspelaamisen hankalaksi. Honka pääsikin Alexandra Ailuksen johdolla puoliajalle johdossa 42-31.

Kolmannella jaksolla Honka kasvatti eroaan vierasjoukkueeseen. Suurimmillaan joukkueen johto kävi 21 pisteessä. 

Viimeisellä jaksolla ottelu tasoittui hieman ja pisteitä tehtiin tasatahtiin. Koko ottelun Honka vei kuitenkin nimiinsä selvästi 90-69.

Suurin ero joukkueiden välille syntyi tänään riistoissa. Niitä kotijoukkue nappasi 11 enemmän, kuin vierasjoukkue. 

- Pyrintö viimeisteli korin läheisyydestä tänään hyvin, mutta onneksi saimme itse onnistumisia koko joukkueen leveydeltä, Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu sanoi. 

Honka onnistui ottelussa laajalla rintamalla. Kaksinumeroiseen pistemäärään ylsi kuusi pelaajaa. Taru Tuukkanen tilastoi ottelussa tupla-tuplan 15 pisteellä ja 15 levypallolla. Cierra Dillardille kirjattiin myös 15 pistettä. Pyrinnöstä Jemina Vidgren teki 12 pistettä.

Ottelutilasto

 

Kouvottaret Vimpeliä parempi

Kouvottaret sai vieraakseen sarjassa yhdeksäntenä majailevan Vimpelin. Pisteet jäivät tällä kertaa Kouvolaan 80-60.

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen. Molemmilta joukkueilta nähtiin onnistumisia ja summerin soidessa vierasjoukkue johti ottelua pisteellä.

Toisella jaksolla ottelun kulku ei juurikaan muuttunut. Vimpeli vei jakson nimiinsä kolmella pisteellä. Niinpä puoliajalle lähdettiin vierasjohdossa 35-31.

Pukukopista kentälle tuli sisuuntunut kotijoukkue. Joukkueen puolustus parani ja hyökkäyspäässä nähtiin enemmän onnistumisia. Aliyah Collierin johdolla Kouvottaret pääsi viimeiselle jaksolle 12 pisteen etumatkalta.

Viimeisellä jaksolla Kouvottaret ei päästänyt enää vieraitaan uhkaamaan voittoaan. Joukkueiden välinen ero kasvoi ja peli päättyi lopulta 80-60.

- Olin aika huolissani ekalla puoliajalla, se oli meiltä flegmaattista eikä penkillä tai kentällä ollut henkeä. Onneksi kopista tuli ihan eri joukkue ulos kolmannen erän alkuun. Toiseen puoliaikaan olen tyytyväinen. Kahdeksaan päivään kolme peliä ja kuusi pistettä niin se kai se pääasia on. Seuraavaksi tulee kovat vastukset peräjälkeen, silloin tarvitaan 40 minuuttia hyvää peliä jos halutaan pelata voitosta, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig pohti ottelun jälkeen.

Vimpelin heittoprosentit jäivät ottelussa alhaisiksi. Kouvottaret puolestaan onnistuivat heitoissaan paremmin.

- Viime pelissä tultiin huonosti matsiin ja satsattiin nyt ottelun alkuun. Pyrittiin vieraskentällä pääsemään heti peliin sisään. Onnistuttiin tässä aika hyvin tänään ja johdettiin puoliajalla. Kouvottaret tuli hyvin kolmanteen erään ja siinä tuli 10 pisteen kaula. Roikuttiin vielä mukana, mutta ei sitten enää energiat riittäneet siihen, että oltaisi saatu enää kiinni. Kouvottaret paransi hyökkäyspeliään matsin edetessä. Parempaa tekemistä kuin edellisessä pelissä ja tästä pitää mennä vain eteenpäin, Vimpelin päävalmentaja Jukka-Pekka kujala totesi.

Collier upotti 24 pistettä ja nappasi kahdeksan levypalloa. Sarah Toeaina tilastoi 20 pistettä ja 14 levypalloa. Doniyah Cliney pussitti Vimpelille ottelun korkeimman pistemäärän 29 pistellä. Kayla Gordon urakoi tupla-tuplan arvoisesti. Hänelle kirjattiin 20 pistettä ja 19 levypalloa.

Ottelutilasto

 

Alku selvään voittoon ToPo:sta

ToPo matkasi Forssaan Alun vieraaksi. Pisteet jäivät tällä kertaa Forssaan selvästi 96-65.

Ottelun alkutahdit määräsi kotijoukkue. Mia Loyd oli totutun hyvä ja hänen johdollaan forssalaiset karkasivat ensimmäiselle tauolle johdossa 30-12.

Toisella jaksolla FoA:n puolustus toimi loistavasti ja joukkue aloitti jakson 13 pisteen pisteputkella. Tämän jälkeen ToPo sai paremmin pelinsä toimimaan, mutta puoliajalle mentiin kotijohdossa 59-34.

FoA vei myös kolmatta jaksoa. Ero kasvoi tasaisesti ja viimeiselle jaksolle lähdettiin tilanteesta 71-47.

Viimeinen jakso oli ottelun tasaisin. Vierasjoukkue onnistui viemään sen nimiinsä niukasti. Voittoon joukkueella ei kuitenkaan ollut enää mahdollisuuksia ja pisteet jäivät Forssaan 96-65.

FoA:n puolustus toimi ottelussa erinomaisesti. Joukkueelle kertyi 14 riistoa, joka oli kahdeksan enemmän, kuin vierailla.

Mia Loyd sai ottelussa kasaan tupla-tuplan. Hänelle merkattiin 21 pistettä ja 14 levypalloa. Keondria Calloway teki 20 pistettä ja osui hyvin kolmen pisteen heitoilla. ToPo:n paras pisteiden tekijä oli Tessa Virtanen 16 pisteellä.

Ottelutilasto

 

 
18.12.2024 20:15 Naisten Korisliiga

Pyrintö kiri voittoon ViVe:n kustannuksella

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Pyrintö ja Vimpeli ottivat yhteen Tampereella. Pitkään ottelua johtanut vierasjoukkue joutui lopulta toteamaan Pyrinnön paremmaksi 93-77.

15.12.2024 16:53 Naisten Korisliiga

PeKa pilasi Kouvottarien juhlat

Kouvolassa juhlittiin Kouvojen 60-vuotista taivalta Kymenlaakson derbyllä. PeKa pilasi kotijoukkueen juhlat, kun se tasasi puntit kauden keskinäisissä otteluissa. Voitto kirjattiin vieraille 79-63.

14.12.2024 21:53 Naisten Korisliiga

ToPo ja Pyrintö vierasvoittoihin - Toomingas hurjana Vimpelin voitossa

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, Pyrintö ja jännittävien vaiheiden jälkeen ViVe.

13.12.2024 21:07 Naisten Korisliiga

Honka nousi voittoon HBA:sta

Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Honka sai vieraakseen HBA-Märskyn. Kotijoukkue nappasi ottelusta voiton 96-86.

11.12.2024 21:45 Naisten Korisliiga

EBT kasvatti eroa takana oleviin – kärkikolmikko jatkoi vahvaa menoaan

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona neljällä ottelulla. EBT:n lisäksi voitot kirjattiin Kouvottarille, ToPo:lle ja Peli-Karhuille.

10.12.2024 10:09 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 naisten Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi valittiin Peli-Karhun Lauren Heard.

7.12.2024 20:50 Naisten Korisliiga

ToPo tasasi puntit Peli-Karhuja vastaan – myös espoolaisjoukkueille voitot

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittosaldojaan paransivat ToPo, Honka ja EBT.

6.12.2024 17:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia palasi voittajaksi – Pyrintö jäi Kouvottarien jalkoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Voittoja pääsivät juhlimaan BC Nokia ja Kouvottaret.

4.12.2024 20:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen voittoputki venyi seitsemään

Naisten Korisliiga jatkui keskiviikkona yhdellä ottelulla. Siinä sarjan kärjessä oleva Kotkan Peli-Karhut voitti kotonaan Hongan 86-79.

4.12.2024 13:19 Seura tiedottaa

Honka kutsuu pk-seudun juniorit katsomaan naisten Korisliigaa maksutta perjantaina 13.12.

Honka haluaa tarjota kaikkien pääkaupunkiseudun korisseurojen aktiivisille junioreille ilmaisen naisten Korisliiga-pelin, jossa kohtaa kaksi pääkaupunkiseudun joukkuetta.

Näytä lisää vastaavia