Edon Maxhuni loistava kausi alla Susijengin kesään – ”Tästä tulee meille iso kesä”

18.6.2022 12:33 Edon Maxhuni pelasi vahvan kauden hollantilaisen Heroes Den Boschin riveissä. Maxhunin onnistuneen kauden kruununa oli Hollannin mestaruuden voittaminen.

Edon Maxhuni pelasi erinomaisen kauden Hollannissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Hollannin ja Belgian liigat yhdistivät täksi kaudeksi voimansa, mutta samalla maiden joukkueet ratkaisivat myös kansalliset mestaruudet. Den Bosch pääsi juhlimaan seitsemän vuoden tauon jälkeen Hollannin mestaruutta, kun se sai revanssin viime vuoden finaalista kaatamalla Leidenin otteluvoitoin 3-2. Yhteisliigassa Heroesin taival sen sijaan päättyi niukasti välieriin, kun se hävisi Groningenille yhteispistein 168-169.

- Isoin tavoite tälle kaudella oli Hollannin liigan mestaruus. Sitä kautta tuli myös paikka Mestarien liigaan. Yhteisliigan välieriin lähdettäessä ei ollut sitten ihan niin paljon motivaatiota ja sinne vähän mentiin katsomaan, että miten käy. Groningenille oli enemmän voitettavaa, kun voitimme heidät Hollannin liigan välierissä. Meillä oli myös loukkaantumisia, että jos olisimme päässeet finaaliin, niin olisimme joutuneet pelaamaan kuuden pelaajan rotaatiolla, Maxhuni kertaa kautta.

Maxhunille kausi oli menestyksekäs. Väkkärämäinen takamies pyöritteli joukkueensa peliä 13,9 pisteen, 4,7 syötön, 2,3 levypallon ja 1,2 riiston tilastoilla. Hän pääsi maistamaan myös europelien tunnelmaa, kun Den Bosch osallistui FIBA Europe Cupiin. Den Boschin taival katkesi jo alkulohkovaiheeseen Maxhunin tehtaillessa tilastokeskiarvoikseen 12,5 pistettä, 3,7 syöttöä ja 1,3 levypalloa.

- Henkilökohtaisesti tämä oli yksi parhaista kausistani. Oli iso askel päästä pelaamaan FIBA Europe Cupia ja pystyi haastamaan itseään isompia joukkueita vastaan. Huomasi, että omalla pelillä pystyy ottamaan stepin myös isommille kentille. Muuten olisimme voineet voittaa cupin, mutta otettiin kuitenkin se paras marja kakusta mestaruuden myötä. Se oli myös seuran uuden omistajan ensimmäinen mestaruus, joten se oli iso juttu kaikkiaan.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Maxhuni on rakentanut uraansa johdonmukaisesti. Gran Canarian reservijoukkueesta tie vei viime kaudeksi Viroon Pärnun joukkueeseen ja täksi kaudeksi haaste oli taas asteen kovempi Den Boschissa. Tulevaisuudessa tarkoituksena on jälleen ottaa askel eteenpäin.

- Den Bosch haluaisi minun jatkavan, mutta itse pidän vaihtoehdot vielä auki ja katselen mitä mahdollisuuksia on. Toivottavasti pystyisin ottamaan isomman stepin taas eteenpäin.

Ennen ensi kautta Maxhuni pääsee kesällä urakoimaan Susijengin kanssa tärkeitä pelejä. Edessä ovat MM-karsintojen loppuhuipennus, joista ensimmäisenä edessä siintää 30.6. pelattava kotiottelu Ruotsia vastaan. Maajoukkuekesän huipentaa syksyllä pelattavat EM-kilpailut.

- Maajoukkuekesää odotan tosi innolla. Korona jätti minut pois edellisistä maaotteluista ja nyt on intoa sekä halua pelata. Meillä on tosi hyvä ryhmä ja uskon, että tästä tulee meille iso kesä.

Susijengillä riittää tärkeitä pelejä kesän aikana, mutta Maxhuni pitää katseen olennaisessa.

- En ajattele liikaa tulevia pelejä, vaan kaikki ovat yhtä tärkeitä ja lopussa sitten häämöttävät EM-kisat. Se on se iso tavoite, joka huipentaa kesän, Maxhuni muistuttaa.

Edon Maxhunin tilastot yhteisliigassa
Edon Maxhunin tilastot FIBA Europe Cupissa

Henkilöt

 
20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Näytä lisää vastaavia