Eetu Heinonen Gran Canarian organisaatioon

24.6.2024 11:47 Vuonna 2006 syntynyt Eetu Heinonen on solminut 2+2-mallisen sopimuksen Gran Canarian kanssa.

Kuva: Zentro

Heinonen on pelannut edelliset neljä vuotta Madridissa Zentro Basketissa. Päättyneellä kaudella (2023-24) Heinonen pelasi Zentron U18-joukkueessa, joka voitti historiallisesti pronssia Espanjan U18-mestaruuskisoissa. Kultaa vei Barca, hopeaa Real Madrid.

Zentron pronssimitali U18-ikäisissä oli ensimmäinen yli 40 vuoteen, kun mitali meni ACB-seuran ulkopuolelle. Heinonen oli joukkueen avainpelaaja lopputurnauksessa 25 minuutin ja lähes 15 pisteen keskiarvolla. Heinonen pelasi lisäksi kaudella myös miesten nelostasolla EBA:ssa, jossa hän tilastoi 9,1 pistettä ottelua kohden.

Tulevalla kaudella Heinonen pelaa Leb Plataa (Espanjan kolmostaso) seuran kakkosjoukkueessa. Pitkä sopimus kertoo siitä, että Canarian tavoitteena on tuottaa Heinosesta edustusjoukkueen pelaaja. Heinonen on MuKin kasvatti, joka on pelannut 29 nuorten maaottelua. Parhaillaan Heinonen kuuluu 18-vuotiaiden maajoukkueeseen, jolla on tänä kesänä EM-kotikisat Tampereella.

- Pidämme Eetu Heinosta nuorena lahjakkuutena, jolla on valoisa tulevaisuus edessään. Meillä on hyvät perinteet siitä, että nuoret lupaukset kehittävät potentiaaliaan kanssamme. Kun voitimme EuroCupin 2023, valtaosa voittaneista pelaajista oli kasvanut meidän akatemiassamme ja ponkaissut sieltä edustusjoukkueeseen asti, seuran GM Juanmi Morales kommentoi.

Henkilöt

 
29.1.2025 17:04 Susijengi

Edon Maxhuni loppukaudeksi Italian Scafatiin

Syksyllä kaksivuotisen sopimuksen Ranskan liigaa pelaavan SIG Strasbourgin kanssa solminut Susijengin takamies Edon Maxhuni, 26, siirtyy kevätkaudeksi Italian Serie A:ta pelaavan Scafatin paitaan. Viime viikkoina alavireisesti pelannut Strasbourg etsi pelaajamarkkinoilta vahvistuksia takalinjoilleen samaan aikaan, kun Serie A:n hännille jäänyt Scafati kiinnostui Maxhunin palveluksista.

28.1.2025 13:00 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Limoges CSP:n päävalmentajaksi

Susijengin valmennuksesta viime vuosilta tuttu Mikko Larkas on nimitetty Limoges CSP:n päävalmentajaksi Jean-Marc Duprazin erottamisen jälkeen.

27.1.2025 17:35 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgren saanut vahvan startin Ventspilsissä – ”Katse on edessä”

Perttu Blomgren, 23, aloitti kautensa sarajevolaisessa KK Bosnassa, mutta vaihtoi vuodenvaihteessa latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Maisemanvaihdos on ollut Blomgrenille toivottu piristysruiske.

27.1.2025 17:30 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier Euroliigan tilastojen kärkipaikoilla – Bejedi ja Lahtinen vahvassa vireessä

Awak Kuierin jatkoi vahvoja pelejään sekä Euroliigassa että Italian Serie A1:ssa. Sara Bejedi oli jälleen vireessä Unkarissa ja Lotta-Maj Lahtinen oli joukkueensa parhaimmistoa Espanjassa.

26.1.2025 11:58 Susijengi

Miro Little terävänä vanhaa joukkuettaan vastaan

Susijengin takamieslupaus Miro Little pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan, kun Utah kohtasi sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa Littlen viime kauden joukkueen Baylorin. Tampereen Pyrinnön kasvatti keräsi Utahille 12 pisteen, kahdeksan levypallon, seitsemän syötön ja kolmen pallonriiston tilastorivin. Littlen erinomaisista otteista huolimatta Baylor kuittasi voiton pistein 61-76 (31-38).

24.1.2025 12:13 NCAA

Aarnisalo ja UCLA edelleen voittamattomia – Lemmilän Ohio Statelle ensimmäinen tappio

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA jatkavat valtakunnallisen rankingin ykkösenä, kun UCLA sai jo 19 peräkkäistä voittoa täyteen. Elsa Lemmilä ja Ohio State taas kärsivät ensimmäisen tappionsa.

23.1.2025 09:35 NCAA

Morris Ugusuk kahdesti South Carolinan aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Morris Ugusuk nähtiin jälleen kahdesti South Carolinan yliopiston aloitusviisikossa. Mustapha Amzil taas säkitti kaksinumeroiset pistelukemat kahdesti New Mexicolle.

23.1.2025 08:47 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi jälleen tulessa Viron-Latvian liigassa

Huimaan talvikuntoon yltynyt Okko Järvi esitti jälleen parastaan Viron-Latvian yhteisliigassa. Järven edustama Pärnu Sadam harppasi aivan pudotuspeliviivan tuntumaan suomalaistakamiehen rankaistessa Latvian yliopiston joukkuetta 29 pisteen edestä.

20.1.2025 12:39 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi käänsi vaikeudet voitokseen – ”Tärkein asia oli kärsivällisyys”

Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaiskauteen on mahtunut jo paljon. Vaikean alkukauden jälkeen unkarilaista Szekszardia edustava Bejedi on ottanut joukkueessa ison roolin.

20.1.2025 12:15 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajat loistivat Euroopan korisparketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla ympäri Eurooppaa viime viikolla. Ilonaiheisiin kuului myös Daniel Dolencin paluu pelikentille.

Näytä lisää vastaavia