Euroopan mestareissa oli kolme pelaajaa Tampereen Pyrinnöstä: ”Itsekin pitää aina välillä käydä katsomassa pokaalia, että kaikki on totta”

5.9.2024 15:22 Euroopan mestaruutta juhlineessa 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa oli kolme Tampereen Pyrinnön kasvattia. Alina Nikkilä, Iida Reunanen ja Senni Toljamo ovat pelanneet koko ikänsä samassa joukkueessa ja heidän pitkäaikaisina valmentajina ovat toimineet muun muassa Juuso Liljeroos ja Antti Nikkilä.

Pyrinnön kolmikko vasemmalta oikealle: Alina Nikkilä, Iida Reunanen ja Senni Toljamo. Kuva: FIBA.

– Pokaali on tällä hetkellä Alinan huoneessa Kangasalla. Itsekin pitää käydä aina välillä tsekkaamassa, että kyllä se siellä on ja kaikki on totta, Antti Nikkilä, Alina Nikkilän isä, nauraa.

Euroopan mestareiden kapteenina toimineen Nikkilän lisäksi joukkueesta löytyi kaksi hänen pitkäaikaista joukkuekaveriaan Tampereen Pyrinnöstä: ikätoveri Senni Toljamo ja vuotta nuorempi Iida Reunanen, joka on pelannut läpi junnuvuotensa vuotta vanhempien kanssa.

Kasva isoksi, pelaa korista. Tässä tapauksessa Pyrinnön pelaajapolun kautta. Auttamassa läpi juniorivuosien ovat olleet kaksi valmentajaa ja isää eli Juuso Liljeroos ja Antti Nikkilä.  Liljeroos on sittemmin jäänyt pois valmentamisesta, mutta Nikkilä jatkaa edelleen ikäluokan kanssa. Molemmat aloittivat tyttöjen valmentamisen jo mikroiässä.

– Meillähän oli aika tiivis ja hyvä ryhmä. Minulle tärkein asia oli, että aina on hauskaa. Ja samalla opeteltiin koripalloa. Keskityimme pieninä todella paljon siihen, minkälainen koripallo on lajina, Liljeroos aloittaa muistelun.

– Antti aloitti samalla valmentajauraansa. Hän kävi kaikki koulutukset, HKVT:n ja niin edes päin, joten hän toi koko ajan tuoretta tietoa ja osaamista. Kyllähän hänellä on osaamista ihan omalta pelaajauraltaankin.

Pyrinnön kolmikolla on mennyt moni asia hyvin. Perheet ovat tukeneet harrastamista ja myös sisaruksia on lajin parissa. Kukin tytöistä on myös hyviä koulussa, joten urheilun ja koulun yhdistäminen on onnistunut mutkitta.

Tampereella yläkoululaisilla on mahdollisuus harjoitella aamuisin yhdestä kolmeen kertaa viikossa. Kyseessä on pikkuakatemia, joka toteutetaan kolmen seuran yhteistyössä: Pyrinnön, YMCA Tampereen ja Raholan Pyrkivän. Nikkilän mukaan kolmikko on onnistunut yhdistämään koulun ja urheilun mallikkaasti ja päässeet harjoittelemaan jo yläkouluikäisinä myös aamuisin.

Pitkäaikaiset valmentajat vasemmalta oikealle: Antti Nikkilä, Juho Kamppuri ja Juuso Liljeroos. Kuva vuodelta 2020. Kuva: Tampereen Pyrintö.

– Käsittääkseni koulu menee heillä paremmin kuin hyvin. Alina ja Senni pääsivät nyt lukioon urheilulinjalle. Iida on vielä ysiluokkalainen, mutta hän tulee todennäköisesti mukaan ensi vuonna, Nikkilä kertoo.

Molemmat valmentajakaksikosta seurasivat EM-kisoja tiiviisti. Jopa hämmentyneinä, kun joukkue eteni voitosta voittoon ja Sudenpentujen kynsiin kaatui koripallon suurmaa toisensa jälkeen.

– Vaikea pistää minkäänlaiseen arvojärjestykseen, miten suuri saavutus se oli, koska puhutaan kuitenkin junioriurheilusta. Joka tapauksessa se on suomalaisessa palloiluhistoriassa aivan käsittämätön suoritus. Mitalipeleissä oli kuitenkin vastassa Ranska ja Italia, Liljeroos aloittaa.

– Joukkueessa oli myös pelaajia monista rakkaista kilpakumppaneista vuosien varrelta. Ikäluokassa oli hyviä valmentajia ja yhteisöllisyyttä. Me kilpailimme kovaa, mutta se tapahtui hyvässä hengessä. Tietysti hämmentyneenä katsoin, kun ne pikkutytöt, joita on tullut nähtyä alakoululaista lähtien, pelaavat ihan oikeata koripalloa.

– Kyllä sitä vieläkin täytyy miettiä, miten se on mahdollista. Mitali toki oli mahdollinen, mutta se, että tulee se kaikkein kirkkain ja vielä ensimmäinen mitali korikselle, niin sehän tässä on uskomatonta, Nikkilä lisää.

 
25.8.2024 00:23 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on Euroopan mestari!

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kirjoitti suomalaiseen koripallohistoriaan uuden luvun voittamalla Ranskan EM-kisojen finaalissa 49-47 (32-25). Suomen koripallolle kyseessä oli sekä ensimmäinen mestaruus EM-tasolla että ensimmäinen mitali.

23.8.2024 22:21 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut historiallisesti EM-finaaleihin! Italia kaatui välierissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen välierissä Italian 52-61 (31-27). Loppuottelupaikka on Suomen nuorisomaajoukkueille jo nyt historiallinen, koska Suomi ei ole aiemmin saavuttanut mitalia A-divisioonan EM-kisoissa.

21.8.2024 22:15 Nuorten EM-kilpailut

Mitalipeleissä! Sudenpennut voitti emäntämaa Unkarin tyttöjen U16 EM-kisojen puolivälierissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni neljän parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut voitti emäntämaan puolivälieräottelussa 60-71 (26-29). Kyseessä on toinen kerta peräkkäin, kun Suomi on mitalipeleissä 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa.

21.8.2024 00:27 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut sai puolustettua Puolan kumoon tyttöjen U16 EM-kisoissa ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Unkarissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Sudenpennut kaatoi Round of 16 -pelissä Puolan 53-47 (32-24). Suomi pelaa täten välieräpaikasta huomenna Unkaria vastaan klo 19:00.

18.8.2024 19:01 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kiri voittoon Sloveniaa vastaan ja nappasi lohkovoiton tyttöjen U16 EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen oli viisi minuuttia ennen loppusummeria 8 pistettä takana, mutta nousi 58-55 (28-28) voittoon Sloveniaa vastaan Unkarissa pidettävien EM-kisojen viimeisessä alkulohkopelissään. Suomi lähtee kolmen voiton myötä Round of 16 -vaiheeseen lohkoykkösenä.

17.8.2024 21:40 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kaatoi mielettömän joukkue-esityksen myötä Montenegron tyttöjen U16 EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Unkarissa pidettävien EM-kisojen toisessa ottelussaan Montenegron 97-54 (41-20). Suomi pelaa täten alkulohkonsa ykkössijasta huomenna klo 14:00 Sloveniaa vastaan.

17.8.2024 00:10 Sudenpennut

Sudenpennut puolusti Belgian kumoon tyttöjen U16 EM-kisojen avausottelussaan

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti EM-kisansa Unkarissa maukkaasti, kun avausottelussa Sudenpennut kaatoi Belgian 57-68 (35-32). Suomi pelaa toisen ottelunsa huomenna klo 19:00 Montenegroa vastaan.

16.8.2024 11:33 Nuorten EM-kilpailut

Viimeistä viedään! Sudenpentujen maajoukkuekesän kruunaa tyttöjen U16 EM-kisat Unkarissa

Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, maajoukkuekesä lähenee loppuaan, kun viimeisenä arvokisaurakkansa aloittaa 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue. Sudenpennut aloittaa A-divisioonan EM-kisansa perjantaina 21:30 Belgiaa vastaan Unkarin Miskolcissa.

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

21.7.2024 21:41 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille käsittämätön 49 pisteen kotivoitto Kroatiasta Susi Training Centerissä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa erinomaisesti alkanutta maajoukkuekesäänsä, kun Sudenpennut kairasi komean 95-46 (46-29) -voiton Kroatiasta Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat pojat taas hävisivät vieraissa Puolalle.

Näytä lisää vastaavia