Fiifi Aidoo pääsee kokeilemaan rajojaan Espanjassa – ”Haluan katsoa mistä minut on tehty”

10.10.2020 10:15 Fiifi Aidoon ensimmäinen askel ulkomailla on Espanjan kolmostasolla, LEB Platassa, pelaava CB Benicarlo. Aidoo lähtee kauteen korkein tavoittein.

Fiifi Aidoo aloittaa ensimmäisen kautensa Espanjassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Aidoo siirtyi vuonna 2016 USA:n yliopistokentille, mutta palasi parin vuoden jälkeen takaisin Eurooppaan ja pelasi kaksi edelliskautta Korisliigassa Uran, Katajan sekä Kobrien joukkueissa. Nyt hänellä on edessään ensimmäinen kausi ulkomailla.

- Halusin ulkomaille sellaiseen paikkaan, joka olisi minulle paras vaihtoehto siinä hetkessä. Tavoitteeni ovat aina korkealla ja haluan kokeilla rajojani sekä nähdä mihin pystyn pelaajana. Haluan katsoa mistä minut on tehty, Aidoo kertoo.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Aidoo jatkaa Alexander Madsenin ja Edon Maxhunin viitoittamalla tiellä, sillä he pelasivat niin ikään samassa sarjassa edellisvuosina. Madsen pelasi LEB Platassa kaksi kautta sitten ja Maxhuni viime kaudella. Aidoolla ei ole vielä tarkkaa kuvaa sarjan tasosta, sillä harjoituspelit ovat olleet pääasiassa sarjaporrasta ylempänä pelanneita joukkueita vastaan.

- Emme ole pelanneet meidän sarjan joukkueita vastaan vielä, mutta harjoitusten perusteella täällä on paljon taidokkaita pelaajia.

Ratkaisuvalmiilla takamiehellä on mieluinen rooli Benicarlossa.

- Hyökkäyksessä voin pelata enemmän yksi vastaan yksi –tilanteita, jos hyökkäys pysähtyy. Yritän päästä vastustajasta ohi ja ratkaista itse tai luoda jollekin muulle paikkaa. Minulla ei ole tiettyä roolia joukkueessa, vaan voin pelata aika vapaasti ja minulla on vapaat kädet.

Aidoo haluaa tulevalla kaudella vahvistaa omia vahvuuksiaan ja löytää oman peli-identiteettinsä.

- Haluan tällä kaudella keskittyä enemmän omaan peliini ja niihin asioihin, joissa olen hyvä sekä niihin joissa minulla on kehitettävää. Pitää tietää millainen pelaaja haluan olla ja rakentaa sitä kohti.

Benicarlo kohtaa kauden avauspelissään CB Pratin lauantaina.

Henkilöt

 
20.10.2025 23:41 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen aloittanut vahvasti Espanjassa – ”Sujunut positiivisesti”

Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.

15.10.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä nauttii suurta vastuuta Unkarissa – ”Ei tunnu väsy”

Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.

6.10.2025 16:38 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies palasi Saksaan voittamaan mestaruuden

Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.

29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

10.7.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiaisella onnistunut kausi Virossa – ”Kaudesta jäi tosi hyvä maku”

Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Virossa mestaruutta ja cupiin voittoa. Hänet valittiin myös finaalien ja cupin MVP:ksi, joten hänen kauttaan voidaan sanoa hyvällä syyllä onnistuneeksi.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

25.6.2025 14:24 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella vahva kausi putoamisesta huolimatta – ”Pystyin pelaamaan hyvällä tasolla"

Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.

20.6.2025 12:07 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ammensi tulokasvuodestaan oppia tulevaa varten

Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaisvuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Hän uskoo debyyttikauden oppien kantavan tulevaisuudessa.

Näytä lisää vastaavia