4.4.2009 Korisliigan runkosarjan kärkinelikko ja samalla pudotuspeleihin kotiedun saavat joukkueet alkavat olla selvillä. Lauantain voitoillaan Espoon Honka ja Namika Lahti tarrautuivat vahvasti kiinni kotiedun tuoviin sijoihin kolme ja neljä.
Honka kukisti kotonaan kärkijoukkue Joensuun Katajan ylivoimaisesti 94-63 (45-23) -tuloksella ja Namika Lahti otti niin ikään helpon 108-71 (44-35) -kotivoiton Team Componentasta.
Jo yhdeksännen peräkkäisen kotivoiton ottanut Honka pyöritti Katajaa alusta loppuun. Honka karkasi viidessä minuutissa 19-4 -johtoon eikä Kataja päässyt enää missään vaiheessa lähituntumaan. Kotijohto kasvoi jo toisella neljänneksellä suurimmillaan 28 pisteeseen.
- Tiesin että joukkueeni pystyy pelaamaan tällaista koripalloa. Olemme ehdottomasti oikealla tiellä. Toivottavasti pelimme paranee edelleen, myhäili Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.
Tasaisesta voittajajoukkueesta kuusi pelaajaa teki 10-15 pistettä. Tehokkaimpia olivat Chanan Colman 15:llä ja Jukka Matinen 14 pisteellä.
21 pallonmenetystä kärsineestä Katajasta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Petri Virtanen 16:lla ja Juho Nenonen 11 pisteellä.
Namika Lahti piti Team Componentan helposti takanaan, vaikka ratkaisu venyi kolmannelle jaksolle, jonka Namika voitti ylivoimaisesti 32-15.
Kurtis Rice heitti voittajille 23 pistettä ja Ray Nixon 18.
Componentan tehokkain oli Frank Richards 26 pisteellä. Damion Dantzler teki 13 pistettä.
12:ssa viime pelissään vain Porvoon Tarmon voittanutta Componentaa valmensi ensi kertaa tällä kaudella Veikko Tanni.
Tampereen Pyrintö varmisteli pudotuspelipaikkaansa otettuaan jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa, kun Porvoon Tarmo kukistui Tampereella 87-64 (45-28) -numeroin.
Pyrintö voitti ensimmäisen neljänneksen kahdeksalla ja toisen yhdeksällä pisteellä. 17 pisteen taukojohto riitti Tarmon lannistamiseen ja viimeiset jaksot palloiltiin tasaisesti.
Pyrintö heitti kolmoskaaren takaa peräti 41 kertaa ja upotti 13 kolmosta.
Kenneth Lowe pussitti Pyrinnölle 24 pistettä ja Damon Williams 10.
Victor Morris oli Tarmon tehokkain 19 pisteellä. Raheem Moss heitti 14 pistettä. Tarmolta puuttui joukkueen tehomies DeWayne Richardson.
Tappio oli Tarmolle jo 19. peräkkäinen. Putoamaan tuomittu joukkue ei ehdi tehdä Korisliigan ennätystä peräkkäisissä tappioissa, sillä Aura Basket hävisi 27 peliä putkeen kaudella 2005-06.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään neljä ottelua ja nähtiin niin 30 pisteen, 18 levypallon kuin 900 ottelunkin suorituksia.
Tampereen Pyrinnön Antero Lehto yltää keskiviikkona historian toisena pelaajana 900 ottelun rajapyykkiin Korisliigassa, kun lasketaan yhteen runkosarja- ja pudotuspeliottelut. Raja rikkoutuu Pyrinnön vierasottelussa Kataja Basketia vastaan.
Korisliigan koriraudoille tekivät tänään tuhojaan niin Kouvojen tuoreimmat rekrytoinnit kuin tutumpi nimi Hongan paidassa.
Miesten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta, ja virkistyneisyys näkyi kentillä. Illassa nähtiin useampikin yllätys.
Bisons Loimaan Jeremiah Wood valittiin Korisliigan Kuukauden pelaajaksi lokakuulta 2024. 39-vuotiaan sentterin seura on parhaillaan sarjataulukon kolmantena ja tilastorivi tavanomaiseen tapaan huima, mutta hän ei koskaan halua lopettaa kehittymistä pelaajan eikä ihmisenä.
Parin vuoden ajan näytti siltä, että suomalainen koripalloyleisö olisi unohtanut Dre’n. HBA-Märskystä lähdettyään Andre Gustavson viihtyi peräti kuuden kauden ajan Richmondin yliopistossa, josta viimeisen kauden kokonaan pelaamatta. Valencian olympiakarsinnat palauttivat kuitenkin ihmisten mieliin Gustavsonin vahvuudet koripalloilijana ja syyskausi on näyttänyt, että Gustavsonista tulee olemaan pitkään iloa niin Suomi-korikselle.