6.2.2006 Pääkaupunkiseudun joukkueet Honka ja ToPo kohensivat asemiaan Korisliigan sarjataulukossa perjantain kotivoitoillaan. Honka voitti Espoossa Uudenkaupungin Korihait selvästi 109-88 (60-48) ja ToPo päihitti Helsingissä Kouvolan Kouvot niukemmin 62-57 (28-34).
Honka nousi voitollaan sarjataulukon kakkoseksi kahden pisteen päähän Joensuun Katajasta. ToPo puolestaan tunkeutui tiiviiseen haastajajoukkoon, jossa sen lisäksi Korihait ja Lappeenrannan NMKY ovat tasapisteissä sijoilla 4-6.
Korihait piti Espoossa ensimmäisellä neljänneksellä pientä johtoa, mutta Honka pääsi jo toisella jaksolla karkuun 15 pisteen erolla. Kolmannen jakson puolivälissä taululla oli jo lopullinen parinkymmenen pisteen ero.
Tehokkaasti sekä kaukoheittoja että nopeita hyökkäyksiä kylväneestä kotijoukkueesta Daniel Horace oli tehokkain 25 pisteellä. Monte Cummings heitti 21 pistettä.
Korihaiden tarkin oli 27 pistettä heittänyt Martti Kuisma. Boakai Lalugba keräsi 16 pistettä, mutta vain yhden levypallon, vaikka miehen kausikeskiarvo on 10,8 levypalloa.
ToPo puolusti Töölön kisahallissa tiiviisti ja jätti vastustajansa taas alle 60 pisteen. Kouvot karkasi alussa 9-0 johtoon ja piti johtoa kolmannelle jaksolle asti.
ToPo pääsi tuolloin edelle, kun Kouvot ei tehnyt 12 minuuttiin ainuttakaan pelikoria. Kouvot kävi johdossa vielä viimeiselläkin neljänneksellä, mutta ToPo hoiteli loppuminuutit edukseen. John Thomas heitti ToPolle 24 ja Maurizio Pratesi 14 pistettä.
Voiton ohella ToPo kärsi tappionkin, kun tehokas virolaispeluri Leho Kraav loukkasi polvensa pahannäköisesti. Sami Laaksonen pääsi Kouvojen tehokkaimmaksi 13 pisteellä. John Allen teki 12 pistettä.
(STT)
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Korihaiden Bojan Sarcevicille 300 €:n sakkorangaistuksen.
Salon Vilppaan Mikko Koivisto rikkoi tiistaina Nokia-ottelussa 9. pelaajana kautta aikain Korisliigan runkosarjassa 900 onnistuneiden kolmosten rajan.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.