Honka kaatoi HBA:n

4.3.2020 21:03 Tapiolan Honka kohtasi keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa HBA:n. Sarjapisteet jäivät Espooseen 74-72.

Chelsea Waters oli hyvässä iskussa. Kuva:Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

HBA sai otteluun vahvan alun. Helsinkiläiset johtivatkin peliä pitkään, mutta viimeisellä neljänneksellä kotijoukkue osoitti vahvuutensa ja nousi ottelun voittoon. HBA joutui pelaamaan ottelun lopun ilman Awak Kuieria.

- Hyvällä aloituksella on iso vaikutus ottelun kulkuun. HBA heitti alussa erinomaisesti ja teki pelistä meille vaikean, Hongan päävalmentaja Kimmo Kujansivu totesi.

Kuier ehti pussittimaan joukkueensa suurimman pistemäärän 19 pistettä. Hänelle kirjattiin myös 13 levypalloa. Myös Ebba Pekonen pelasi hyvin ja tilastoi 17 pistettä. Chelsea Waters oli Hongan ykkönen 25 pisteellä ja 15 levypallolla. Haiden Palmerille merkittiin 16 pistettä.

- Peli oli tänään pitkään omissa käsissä. Jouduimme ottelun aikana siirtymään pienempään viisikkoon, mutta taistelimme silti hyvin loppuun asti, HBA:n päävalmentaja Mirka Dettmann sanoi.

Honka jatkaa sarjassa neljäntenä ja on tiukasti kiinni pudotuspelien kotiedussa. HBA on seitsemäntenä.

Ottelutilasto


 

 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

2.6.2026 08:58 Naisten Korisliiga

Peppi Lohko ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

29.5.2026 10:09 Naisten Korisliiga

Lily Hansford vahvistaa Vimpelin Vetoa

Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.

28.5.2026 09:49 Naisten Korisliiga

Räty, Jones ja Lampinen jatkavat Kouvottarissa

Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.

25.5.2026 15:41 Naisten Korisliiga

Silja Viita ja Vimpelin Veto jatkosopimukseen

Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 12:00 Naisten Korisliiga

Juuso Sainio Vimpelin Vedon uusi päävalmentaja

Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.

11.5.2026 10:24 Naisten Korisliiga

Saana Kujala jatkaa Pyrinnössä

Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.

11.5.2026 10:07 Naisten Korisliiga

Antti Nikkilä Pyrinnön naisten päävalmentajaksi

Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia