Ilari Seppälälle jatkosopimus Saint-Chamondiin

30.5.2023 18:25 Susijengin ratkaisijan roolissa viime vuosina yhä useammin viihtynyt Lapuan Kobrien kasvatti Ilari Seppälä, 30, viihtyy Ranskassa. Viime kesän EM-kisajoukkueeseen kuulunut 188-senttinen Seppälä on allekirjoittanut yksivuotisen jatkosopimuksen Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Saint-Chamondin kanssa.

Ilari Seppälä aloittaa syksyllä jo neljännen kautensa Ranskassa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Seppälä ja Saint-Chamond lähtivät päättyneeseen 2022–23-pelikauteen korkein tavoittein, mutta Seppälä joutui viettämään lähes koko syyskauden sairastuvalla ja joukkueenkin peli yskähteli.

Liiganousun tavoitteekseen asettanut Saint-Chamond jäi lopulta Pro B:n 13. sijalle, mutta onnistui Seppälä pelinrakentajanaan pelaamaan kauden parasta koripalloa kevätkaudella.

- Hankala kausi henkilökohtaisesti ja joukkueelta. Loppukaudesta pystyttiin silti pelaamaan jo aika hyvää korista. Kun aloimme pelata sarjassa säilymisestä, onnistuimme hakemaan kauden ainoan kolmen voiton putken ja kukistimme siinä esimerkiksi liigaan nousseen Saint Quentinin 20 pisteellä, Seppälä summailee.

Seppälän alkutalvi sujui vielä ruosteisesti, mutta kevään edetessä peli parani. Kauden keskiarvoikseen hän kirjautti 8,4 pistettä, 3,6 syöttöä ja 1,3 levypalloa ottelua kohden ja upotti kolmosensa 40% tarkkuudella.

- Seura ilmoitti heti kauden päättymisen jälkeen haluavansa pitää minut. Viime kauden apuvalmentaja siirtyy nyt päävalmentajaksi ja hänen kanssaan oli hyvä kemia koko kauden. Ottajia olisi ollut muistakin Pro B -joukkueista, mutta on helpompi pysyä samassa seurassa ja rakentaa vanhan päälle.

Ennen seurajoukkuekauden 2023-24 alkua Seppälällä on luvassa jälleen yksi susikesä. Seppälä on erikoistunut viime vuosina Susijengin viime hetkien ratkaisijana (mm. Fribourg helmikuu 2020, Koper helmikuu 2021, Rijeka heinäkuu 2022, Tel Aviv helmikuu 2023) ja hän kuului myös viime kesän Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmään.

- Aika makeaan paikkaan tuli MM-alkulohko (Okinawa) ja hienot joukkueetkin vastassa (Australia, Japani, Saksa). Makea tapahtuma edessä ja kaikkeni annan, että olen kisajoukkueessa mukana.

Lapualta Suomen mestariksi, Susijengistä Ranskan veteraaniksi

Lapuan Korikobrissa koripalloilijanpolkunsa ensimetrit kulkenut Seppälä saapui valtakunnallisille näyttämöille 16-vuotiaana kaudella 2009–10, kun hän debytoi Korisliigassa Kouvojen riveissä. Pitkä yhtäjaksoinen kehityspolku Kouvolassa huipentui 2014–15-kauteen, jolloin hän tahditti Kouvoja 11,6 pisteen, 3,6 syötön ja 2,4 levypallon keskiarvoin.

Seppälä pelasi kuusi täyttä kautta Kouvoissa ennen siirtymistään Korisliigaa ja VTB-liigaa pelanneen loimaalaisen Bisonsin paitaan syksyllä 2015. Seppälä palasi kuitenkin Kouvoihin kevättalvella 2016 ja näytteli avainroolia Kouvojen voittaessa kevään 2016 Suomen mestaruude

Kouvoista Seppälä jatkoi Joensuuhun ja Kataja Basketiin, mitä hän edusti 2016–19 sekä Korisliigassa että FIBA Europe Cupissa. Joensuun vuosiensa kruununjalokivenä Seppälä juhli kevään 2017 Suomen mestaruutta.

Vuodet 2019–21 Seppälä pelasi Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (Pro B) Aix-Mauriennen joukkueessa ja kuului joukkueensa tehopelaajien kaartiin. Kahdella Ranskan kaudellaan Seppälä kirjautti 14,0 pistettä, 4,1 syöttöä ja 1,9 levypalloa ottelua kohden hyvin heittoprosentein (2p 48,5%, 3p 35,6%, 1p 82,6%).

Pelikaudella 2021–22 Seppälä johti peliä Romanian liigan neljänneksi sijoittuneen Pitestin paidassa. Seppälä kirjautti Pitestille 10,0 pistettä, 4,9 syöttöä, 2,2 levypalloa ja 2,0 riistoa ottelua kohden. Yhden Romanian kauden jälkeen Seppälä siirtyi Ranskan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Saint-Chamondiin, jossa hän jatkaa nyt toiselle kaudelleen.

Suomen nuorten maajoukkueissa Seppälä ehti edustaa 1992–94-syntyneitä 82 ottelussa 6,7 pisteen keskiarvoin. Universiadeissa hän veti Suomen haastajamaajoukkuepaidan ylleen kahdesti: 2015 Etelä-Korean Gwangjussa ja 2017 Taiwanin Taipeissa.

Susijengissä Seppälä debytoi marraskuun 2017 MM-karsintaottelussa Tshekkiä vastaan. Tähän mennessä Seppälä on pelannut 37 miesten maaottelua 3,0 pisteen ja 1,9 syötön keskiarvoin. Seppälä kuului Suomen EM-kisajoukkueeseen syyskesällä 2022 Prahassa ja Berliinissä.

Henkilöt

 
30.1.2025 11:08 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti Weber Statelle 22 pistettä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Viljami Vartiaienn säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 22 pistettä, kun Weber State voitti Sacramento Staten. Sacramento Staten Emil Skyttä ei pelannut suomalaisjoukkueiden kohtaamisessa.

29.1.2025 17:04 Susijengi

Edon Maxhuni loppukaudeksi Italian Scafatiin

Syksyllä kaksivuotisen sopimuksen Ranskan liigaa pelaavan SIG Strasbourgin kanssa solminut Susijengin takamies Edon Maxhuni, 26, siirtyy kevätkaudeksi Italian Serie A:ta pelaavan Scafatin paitaan. Viime viikkoina alavireisesti pelannut Strasbourg etsi pelaajamarkkinoilta vahvistuksia takalinjoilleen samaan aikaan, kun Serie A:n hännille jäänyt Scafati kiinnostui Maxhunin palveluksista.

27.1.2025 17:35 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgren saanut vahvan startin Ventspilsissä – ”Katse on edessä”

Perttu Blomgren, 23, aloitti kautensa sarajevolaisessa KK Bosnassa, mutta vaihtoi vuodenvaihteessa latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Maisemanvaihdos on ollut Blomgrenille toivottu piristysruiske.

26.1.2025 11:58 Susijengi

Miro Little terävänä vanhaa joukkuettaan vastaan

Susijengin takamieslupaus Miro Little pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan, kun Utah kohtasi sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa Littlen viime kauden joukkueen Baylorin. Tampereen Pyrinnön kasvatti keräsi Utahille 12 pisteen, kahdeksan levypallon, seitsemän syötön ja kolmen pallonriiston tilastorivin. Littlen erinomaisista otteista huolimatta Baylor kuittasi voiton pistein 61-76 (31-38).

23.1.2025 09:35 NCAA

Morris Ugusuk kahdesti South Carolinan aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Morris Ugusuk nähtiin jälleen kahdesti South Carolinan yliopiston aloitusviisikossa. Mustapha Amzil taas säkitti kaksinumeroiset pistelukemat kahdesti New Mexicolle.

20.1.2025 12:15 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajat loistivat Euroopan korisparketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla ympäri Eurooppaa viime viikolla. Ilonaiheisiin kuului myös Daniel Dolencin paluu pelikentille.

17.1.2025 10:04 Susijengi

Paris Basketball oikaisi kurssinsa, Jantunen joukkueen parhaimmistoa

Mikael Jantusen Paris Basketball oikaisi kurssiaan Euroliigassa kertaheitolla. Jo aiemmin viikolla neljän ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa katkaissut pariisilaisjoukkue nujersi Maccabi Tel Avivin kotonaan 96–83 (49–33) Jantusen kerätessä joukkueelleen 13 pistettä ja kuusi levypalloa.

16.1.2025 11:47 NCAA

Morris Ugusuk 20 pistettä, kun South Carolina hävisi viimeisillä sekunneilla Vanderbiltille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Morris Ugusuk heitti uuden piste-ennätyksensä, kun South Carolina hävisi viimeisten sekuntien and one -suoritukselle Vanderbiltiä vastaan.

15.1.2025 09:00 Susijengi

Jantusen kolmoset hyydyttivät Efesin, Nkamhoua vireessä Mestarien liigassa

Sensaatiomaisesti Euroliiga-kauden aloittanut, mutta joulukuusta alkaen tappioputkeen jämähtänyt Paris Basketball palasi voittojen tielle tiistai-iltana, kun joukkue peittosi turkkilaisen Anadolu Efesin Mikael Jantusen viime hetken heiton turvin. Samaan aikaan FIBA:n Mestarien liigassa Olivier Nkamhoua viimeisteli 24 pistettä Manisa Basketia vastaan.

3.1.2025 11:20 Susijengi

Perttu Blomgren BK Ventspilsin paitaan

Lapuan Kobrissa koripallo-oppinsa hakenut Susijengin takamies Perttu Blomgren, 195 cm ja 23 vuotta, vaihtaa seuraa. Syyskauden ajan bosnialaista KK Bosnaa edustanut Blomgren siirtyy Viron ja Latvian yhteisliigaa pelaavaan latvialaiseen BK Ventspilsiin.

Näytä lisää vastaavia