Jermaine Marshall Salon Vilppaan pelipaitaan

14.6.2024 09:34 Joukkue palkkasi nelospaikalle 198-senttisen Jermaine Marshallin, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta. 24-vuotias laituri pelasi viimeiset kolme vuotta Samfordin yliopistossa isossa roolissa.

Vilppaan Marshall pelasi Florida Southwestern State -junioricollegessa, josta tie vei isompiin ympyröihin Jeremiah Woodista tuttuun Akronin yliopistoon. Marshall halusi kuitenkin lähemmäksi kotiseutuaan ja unelma toteutui, kun hän liittyi Alabaman Birminghamissa sijaitsevaan Samford Universityyn 2021.

Avauskaudellaan Marshall tilastoi Samfordille 29 ottelussa 13/8,2, toisella kaudella syntyi 31 ottelussa tehot 13,3/6,5 ja miehen yliopistoura päättyi tilastonumeroihin 10,6/5,1. Päätöskaudellaan Marshall johdatti Samfordin Southern konferenssin mestaruuteen, mutta joukkueen tie katkesi NCAA Tournamentissa tappiolla Kansasille 93-89. Kolmen Samford-kauden keskiarvot 23 minuutissa olivat 12,3 pistettä, 6,6 levypalloa ja 1,2 riistoa per ottelu.

– Energisyys ja kilpailullisuus olivat asioita, jotka ensimmäisinä iskivät silmään Jermainen kohdalla. Nämä asiat vahvisti myös hänen yliopistovalmentajansa. Saamme pelaajan, joka antaa kaikkensa niin peleissä kuin harjoituksissa, kommentoi päävalmentaja Jussi Savolainen seuran tiedotteessa.

Vilppaalla on koossa yhdeksän pelaajasopimusta ensi kaudelle: Omar Payne (208), Mikko Koivisto (194), Patrik Poutiainen (197), Vili Nyman (198), Thomas Rönnholm (195), Luukas Vaara (207), Eero Innamaa (188), Daniel Rantapaju (188) sekä Jermaine Marshall (198).

Asiat

 
30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

Näytä lisää vastaavia