19.11.2004 Sparliigan salolaisjoukkue Vilpas vaihtaa amerikkalaispelaajaansa. Jalkavaivoista pitkään kärsinyt ja kaksi viimeistä peliä huilannut Chukwuma Neboh ei esiinny enää Vilpas-paidassa. Perjantain Pussihukat-ottelussa salolaisten riveissä pelaa 202-senttinen Jermaine Young, joka lennätettiin pikahälytyksellä torstaina Belgiasta Suomeen.
Young on vahva sisäpelaaja, joka on Niagaran yliopiston kasvatti kausilta 1994-98. Miehelle löytyy tuttuja myös Suomesta, sillä saman yliopiston miehiä ovat Porvoon Tarmon Daryl Greene ja Äänekosken Jeremiah Johnson.
28-vuotias Young pelasi viimeisen yliopistokautensa jälkeen Argentiinassa, Espanjassa, Hollannissa ja Portugalissa. Viimeiset kolme kautta ovat vierähtäneet taas Hollannissa; kaksi kautta Den Helderissä ja viimeksi Fun4All Bergenissä. Kauden 2003-04 tehot olivat 14,5 pistettä ja 7,6 levypalloa.
Vilppaalla on Youngin kanssa kolmen ottelun koeaika, jonka jälkeen tehdään päätös loppukaudesta. Vilpas kohtaa perjantaina Pussihukat Vantaalla, maanantaina Urheilukanava-ottelussa Korihait kotona ja keskiviikkona KTP Basketin kotona.
Pääkaupunkiseudulla nähtiin saman Korisliiga-illan aikana kaksi kotivoittoa. Espoossa pisteissä kunnostautui David Gonzalvez, Helsingissä nappisyöttöjä jakeli Lassi Nikkarinen.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.
Kobrien kolmannen jakson reipas yliote ei johtanut Vilpasta vastaan sarjapisteisiin.