7.7.2021 09:00 Kevään Hollannin liigassa Feyenoordissa pelannut Joonas Lehtoranta, 27, on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa KTP-Basketin kanssa. Lehtoranta siirtyi Korisliiga-kauden jälkeen juuri Kotkasta Hollantiin.
Kevään Hollannin pääsarjaa pelannut Joonas Lehtoranta palaa kasvattajaseuraansa. Kuva: Ville Vuorinen.
Lehtoranta ja KTP allekirjoittivat tiistaina vuoden mittaisen sopimuksen ilman ulkomaan ehtoja.
– Se tarkoittaa sitä, että ”Jonttu” pelaa meillä varmuudella ainakin ensi kevääseen asti. Lehtorannan pestin myötä suomalainen miehistömme kaudeksi 2021/22 on nyt kasassa, toteaa KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström kertoo seuran tiedotteessa.
Lehtoranta ehti pelata Hollannissa yhdeksän ottelua ja sai niissä vastuuta yli 33 minuuttia ottelua kohden ja keskiarvoikseen hän tilastoi 8,7 pistettä, 3,0 levypalloa ja 5,6 syöttöä.
– KTP oli minulle helppo valinta. Olen aina tykännyt pelata kotikulmilla. Valmennus on nyt uusissa käsissä, mutta jengissä on myös vanhoja tuttuja, Joni (Herrala) ja Topias (Kuukkanen) etunenässä. Joukkuetta on rakennettu hyvillä hankinnoilla, ja jos onnistumme vielä viimeisten vahvistusten värväämisessä, voimme tavoitella liigassa vaikka mitä, Lehtoranta kommentoi.
KTP-Basketin sopimuspelaajat: Joni Herrala, Topias Kuukkanen, Joonas Lehtoranta, Vili Nyman, Remu Raitanen, Joonas Timonen, Emil Uotila, Markus Rautasalo, Flenard Whitfield ja Richard Williams.
Salon Vilpas ja Bisons Loimaa kilpailevat ylemmän jatkosarjan paikasta. Tänään joukkueista vain toinen sai voiton.
Tampereen Pyrintö ja Korihait vahvistivat asemaansa Korisliigan ylemmässä kuusikossa, mutta Tapiolan Honka on teoriassa yhä kisassa mukana. Helsinki Seagulls puolestaan varmisti runkosarjan ykköspaikan.
Korisliigan vuoden ensimmäinen vapaasti katsottava tv-ottelu pelataan lauantaina Salohallissa, jossa Salon Vilpas isännöi Kataja Basketia.
12 ottelua putkeen voittanut Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan kolmen voiton turvin. Myös kotitappion kärsinyt Tampereen Pyrintö on edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa.
Miesten Korisliigassa pelattiin tänään viisi ottelua, ja jännitys jatkosarjojen lohkojaon osalta alkaa tiivistyä.
Miesten Korisliigassa pisteet menivät joulutauon jälkeisissä tunnelmissa KTP:lle, Bisonsille, Seagullsille, Pyrinnölle, Kauhajoelle ja Korihaille.
Marraskuun 2024 osalta Kuukauden pelaajaksi valittu Kataja Basketin KeShawn Curry on nähnyt ikäisekseen monta liigaa Euroopassa ennen saapumistaan Joensuuhun.
Miesten Korisliigan viimeisellä ottelukierroksella ennen joulutaukoa voitot menivät Kataja Basketille, Tampereen Pyrinnölle, Korihaille, BC Nokialle ja Kauhajoelle. Ottelut jatkuvat seuraavan kerran lauantaina 28. joulukuuta.
Helsinki Seagulls otti sarjapisteet kotiottelusta Bisons Loimaata vastaan.
Veikkauksen tunnistautuneilla etuasiakkailla on mahdollisuus ostaa yksi lippu puoleen hintaan valittuihin Korisliigan otteluihin. Etu on voimassa 20.12.2024–7.1.2025 välisenä aikana valittuihin otteluihin, jotka ovat listattuna alapuolelle.