Juhlavuoteen uusin haastein

12.1.1999 Suomen Koripalloliiton juhlavuosi lähtee käyntiin hyvissä merkeissä. Liiton 60. toimintavuosi lähtee liikkeelle tasapainoisen 15,2 miljoonan markan budjetin kanssa. Lisäksi lajin asema on vakaalla pohjalla ja koripallon suosio on harrastajamäärien valossa kasvussa. Koripalloa harrastaa Suomessa yli 100.000 pelaajaa, joista rekisteröityneitä yli 16.000. Juhlavuosi tuonee mukanaan uuden ennätyksen harrastajamäärissä. Lajin tulevaisuus näyttää 2000-luvulle siirryttäessä erinomaiselta, sillä lajin harrastajista valtaosa on nuoria.

Lajin kehitys on myös maailmalla myötätuulessa. Koripallo on maailman toiseksi suurin laji, jolla on noin 400 miljoonaa harrastajaa 208 maassa. Lajin merkitys tulee kasvamaan edelleen, kun naisten urheilu tulee saamaan jalansijaa sellaisissa maissa, joissa naisten urheilu ei vielä ole ollut sosiaalisesti hyväksyttyä.

Suomessa nais- ja tyttökoripalloilulla on Suomessa jo valmiiksi vankka asema, sillä lajin harrastajista lähes 40% on naisia ja tyttöjä.

Maajoukkueet taistoon EM-lopputurnauspaikasta

Juhlavuosi käynnistää maajoukkuekoripalloilun osalta mielenkiintoisen ajanjakson. Sekä miesten että naisten maajoukkueet lähtevät vuoden 1999 kuluessa tavoittelemaan paikkaa EM-lopputurnauksissa vuonna 2001. Syksyllä 1999 käynnistyy miesten EM-semifinaalikierros, johon Suomi on jo selvittänyt tiensä ja edessä olevat maaottelut ovat maajoukkueen juhlaotteluita.

Erittäin mielenkiintoinen jakso on miehillä karsittaessa vuoden 2003 EM-kilpailuihin, sillä kisat järjestetään Ruotsissa. Tällöin Suomella on mahdollisuus karsia myös pääsystä vuoden 2004 olympialaisiin.

Miesten juhlavuoden EM-semifinaalikierroksen otteluiden vastustajat selviävät kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n toimesta kesän 1999 EM-lopputurnauksen päätöspäivän arvonnoissa heinäkuun 3. päivä. Vuoden 2001 EM-lopputurnaus, johon syksyllä 1999 alkava EM-semifinaalikierros tähtää, pelataan Turkin Ankarassa ja Istanbulissa 1.-9.9.2001.

Maajoukkueemme avaa sarjakauden päätyttyä kotimaiset maaottelut järjestämällä kansainvälisen turnauksen 27.-31.5.1999. Turnauksessa Suomea vastaan asettuvat EM-lopputurnaukseen 1999 selviytynyt suomalaisvalmentaja Henrik Dettmannin luotsaama Saksa, WBO All Star Team Yhdysvalloista sekä turnauksen neljäntenä joukkueena toinen maailman huippujoukkueista Liettua tai Venäjä. Lisäksi Suomen maajoukkue osallistuu kesän Universiaadeihin Espanjan Palma de Mallorcalla heinäkuussa 1.-15. päivinä.

Kaikkiin tapahtumiin päävalmentaja Aaron McCarthy pyrkii saamaan parhaan mahdollisen joukkueen aina nuoria tähtiä Hanno Möttölää ja Teemu Rannikkoa myöten.

Naisten maajoukkue aloittaa EM-lopputurnauksen paikan tavoittelun Almeressa, Hollannissa 19.-23.5.1999 pelattavassa turnauksessa, jossa Suomi saa vastaansa kotijoukkue Hollannin lisäksi Israelin, Portugalin, Luxemburgin sekä Sveitsin. Tämän karsintalohko C:n kaksi parasta joukkuetta selviytyy EM-semifinaalikierrokselle, joka alkaa syksyllä 1999 ja tähtää vuoden 2001 EM-kilpailuihin, jotka pelataan 25.5.-3.6.2001 Gravelinessa, Orléansissa ja Nantesissa, Ranskassa. Lisäksi naisten maajoukkue osallistuu miesten tapaan Palma de Mallorcan Universiaadeihin ensi heinäkuussa.

Suomalaisia maajoukkuetason pelaajia on ulkomailla ennätysmäärä eli yhteensä parin joukkueellisen verran. Mieskoripalloilijoita maailmalla on 14 ja naisia kahdeksan.

Miespelaajista Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa tahkoavat Utahin Hanno Möttölä, New Mexico Staten Mikko Noopila, Vanderbildtin Iiro Tenngren sekä Philadelphia Textilen Ville Mäläskä. Euroopan ammattilaisliigoissa puolestaan koripalloilevat Saksan Bundesliigoissa Bayer Leverkusenin Maurizio Pratesi, TTL Bambergin Jari Vekkilä ja Mikko Saviniemi, USC Freiburgin Pasi Riihelä, TSV Quakenbruckin Teemu Laine sekä Brandt Hagenin Tommi Nordberg. Ranskan pääsarjassa pelaavat ammattilaisina Evreuxin Jyri Lehtonen sekä Sluc Nancyn Pekka Markkanen, Kreikan pääsarjassa Apollon Patrasin Martti Kuisma ja Itävallan pääsarjassa BK Klosterneuburgin Tom Gustafsson.

Naispelaajista Yhdysvalloissa opiskelee ja pelaa Ohio Staten Michaela Moua, Xavierin Taru Tuukkanen, Susanna Strömberg ja Elina Pasola, Bradleyn Maria Tasa ja Seminole Community Collegen Kaisa Tuure. Euroopan kentillä suomalaisvärejä puolestaan edustaa Belgian Waregemissa Riikka Kaasalainen ja Viron Baltia Red Starissa Heli Roukanoja.

Sarjakoripalloilu 2000-luvulla entistäkin kansainvälisempää

Juhlavuosi käynnisti miesten SM-sarjan lisäksi uuden Suomalais-ruotsalaisen liigan, jonka ensikokemukset ovat olleet suomalaisen koripalloilun kannalta rohkaisevia. Tammikuun lopussa käynnistyy myös Pohjois-Euroopan liiga NEBL, jossa Suomea edustaa hallitseva Suomen mestari TeamWARE ToPo.

Kotimaista koripalloiluviihdettä tarjotaan viikottain TV-kanava Nelosella lauantaisin klo 16 ja monet seurat ovat varanneet NEBL:ä ja kotimaisia pudotuspelejä varten käyttöönsä isommat areenat. Tämän on tehnyt mahdolliseksi liiton olosuhdeprojekti, joka tulee jatkumaan myös juhlavuonna.

Nuorisourheilu uusien haasteiden edessä

Nuorisokoripalloilun suosio varmistuu jatkossa uudistunein toimintamallein. Perinteinen työskentely yhdessä koulujen kanssa jatkuu laajojen projektien kautta, mutta juhlavuosi hakee seurailtojen kanssa myös seuratoimintaan uusia lähestymistapoja.

Koripalloliitto on mukana Nuoren Suomen käynnistämässä Peliaikaa kaikille-projektissa, jolla pyritään nuoremmissa ikäluokissa pelaamisen varmistamisella tukemaan kaikkien lasten mukanaoloa. Niinikään tarkoitus on kouluyhteistyöllä saada nuorimmille ikäluokille iltapäiviksi ohjattuja harjoituksia, joissa kaikilla halukkailla on mahdollisuus tutustua lajiin.

Juhlavuoden Terveet Ympyrät-koripallokilpailu järjestetään rasisminvastaisen teeman "Kaikki yhdessä" mukaisesti. Vuonna 1974 ensimmäistä kertaa pelattu Terveet Ympyrät kerää vuosittain 50.000 nuorta pelin pariin. Ala-asteiden Johan Pomppas!-projekti ja -turnaukset tutustuttavat koko maan alueella nuoret helppomuotoisella pelitavalla lajin saloihin. Vuositasolla Johan Pomppakseen osallistuu 60.000 lasta.

Suomen Koripalloliiton juhlavuoden kunniaksi kansainvälinen koripalloliitto FIBA on myöntänyt Suomelle järjestettäväkseen kansainvälisen 13. Mini-Jamboree-tapahtuman, johon osallistuu 1.-8.8.1999 Vierumäellä nuoria tyttöjä ja poikia seitsemästä eri maasta.

Suuret nuorisoturnaukset Junior Basket Tournament, joka on osa TUL:n STADIon10-tapahtumaa, pelataan kesäkuussa Forssassa ja kansainvälinen Delfin Basket Tournament elokuussa Tampereella. Molempiin nuorisoturnauksiin odotetaan 2.000 pelaajaa.

Juhlavuoden seurailloissa Suomen Koripalloliitto palkitsee seurojen esitysten pohjalta kaikki seurojen nuorisotoiminnassa ansioituneet henkilöt, valmentajat ja ohjaajat ym. toimijat.

Suuret ikäluokat harrastekoripalloilun veteraaneja

Koripallon harrastetoimintaan kuuluu rento hauskanpito ilman ryppyotsaisuutta. Työkyvyn ylläpitäminen on toiminnan keskeisiä tavoitteita. Tästä syystä Juhlavuonna järjestetään entistä laajempaa senioreiden kilpailutoimintaa ja turnauksia. Osa veteraaneista matkustaa Juhlavuoden kunniaksi jopa lajin MM-kilpailuihin Montevideoon 31.7.-8.8.1999.

Juhlavuoden veteraaniurheilun avaus tapahtui jo Kajaanissa viime viikonvaihteenssa 9.-10.1, kun Pohjoisen alueen veteraanit ottelivat keskinäisestä paremmuudestaan.

Koripalloliiton järjestämä Dumle Street Basket-turnaussarja näkyy juhlavuoden kesällä kymmenennen kerran yli 30 paikkakunnalla. Katukoristurnauksiin osallistuu yli 10.000 pelaajaa ja tapahtumien järjestelypaikkoina ovat edelleen kaupunkien avainpaikat. Katukoriksen laaja suosio on tuonut tarpeen ulkokenttien laajamittaiselle rakentamiselle. Koripalloliitto onkin yhteistyössä yhteistyökumppaniensa kanssa aktiivisesti liikkeellä Korismestojen rakentamiseksi kaikkiin kuntiin tärkeäksi harrastekoripallon lähiliikuntapaikaksi.

Lisäksi liitto on juhlavuoden alusta käynnistänyt varusmiesten harrastekoripalloprojektin yhdessä Puolustusvoimien kanssa. Kaikkiin (33 kpl) varuskuntiin tullaan kuluvana vuotena rakentamaan ulkokoripallokentät ja samalla käynnistyy "maanpuolustajiemme" kunnonkohottamisohjelma harrastekoripalloilun avulla.

Pyörätuolikoripalloilua yhteistyössä

Suomen Koripalloliitto on jo usean vuoden ajan tehnyt yhteistyötä Suomen Invalidien Urheiluliiton kanssa ja tukenut pyörätuolikoripalloilua Suomessa. Pyörätuolikoripalloilu onkin noussut liikuntaesteisten keskuudessa yhdeksi suosikkilajeista ja saavuttanut kansainvälistäkin menestystä.

Suomalaisen pyörätuolikoripalloilun huippuhetki osui vuodelle 1997, jolloin miesten maajoukkue voitti Espanjassa EM-pronssia ja sai viime syksynä mahdollisuuden pelata lajin Maailmanmestaruuskilpailuissa Australiassa (sijoitus 8.).

Juhlavuoteen pyörätuolikoripalloilijat osallistuvat täysin rinnoin. Oma juhlatapahtuma on huhtikuun 9.-11. Tampereella, missä järjestetään kansainvälinen Hervanta Cup, jolloin viihteellistä pyörätuolikoripalloilua tarjottaneen koko kansalle myös television välityksellä.

Huippukoulutusta valmentajille ja pelaajille

Juhlavuonna Koripalloliitto panostaa myös valmennuksen kehittämiseen yhteistyössä Suomen Urheiluopiston kanssa. Maassamme järjestetään laajamittainen huippukoripallovalmentajien kansainvälinen koulutusohjelma sekä ammattivalmentajan tutkintoon tähtäävä koulutus.

Pelaajien valmennus jatkuu alueellisen Canon Camp-järjestelmän kautta ja vuoden lopulla 400 nuorta kokoontuvat Vierumäelle suureen alueelliseen Canon All Star Cup-tapahtumaan.

Liiton suojissa tulevaisuuden kansainvälisille kentille valmentautuu 12 maajoukkueryhmää, joista sekä 1982-syntyneet tytöt että pojat saavuttivat viime vuoden viimeisinä päivinä Pohjoismaiden mestaruudet ja siirsivät seuraavat tavoitteensa ensi elokuun EM-karsintoihin.

Tehostuneen valmennuksen tukitoimina juhlavuonna laajennetaan urheilulukiotoimintaa, joka nyt toimii kymmenenellä paikkakunnalla ja käynnistyy mitä todennäköisimmin syksyllä 1999 mm. Kymenlaakson koripallokeskuksessa Kouvolassa. Urheilijauraa Koripalloliitto tukee myös yhteistyöllä ammatillisten oppilaitosten sekä Puolustusvoimien Urheilukoulun avulla.

Naiset Vierumäelle laajalla rintamalla

Tasa-arvotyö suomalaisen koripalloilun parissa kulminoituu juhlavuonna naisten suurtapahtumaan 7.-8.7. Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä, jossa naiskoripalloilun pelaajapolvet, seurajohtajat, valmentajat ja liitto ovat yhdessä toiminnan, suunnittelun sekä koulutuksen avulla hakemassa vauhtia 2000-luvulle.

Heittokisalla vaikuttavuutta ja varoja paikallistasolle

Juhlavuoden kunniaksi Suomen Koripalloliitto organisoi kauppakeskuksissa 80 paikkakunnalla yhdessä seurojensa kanssa juhlavuoden heittokilpailun, johon kutsutaan mukaan paikkakunnan vaikuttajat sekä haastettuina alueen yritysjoukkueet leikkimielisesti ja viihteellisesti kisailemaan. Tavoitteena on heittokisalla lisätä lajin kiinnostusta suuren yleisön keskuudessa ja kerätä rahaa toiminnan kehittämiseen.

Kaikki heittokilpailuun osallistuneet saavat vapaalipun kauden 1999-2000 miesten tai naisten SM-sarjaottelun seuraamiseen. Varainhankinnalliseksi tavoitteeksi liitto on asettanut kaksi miljoonaa markkaa, joista suurin osa annetaan seurojen toiminnan kehittämiseen.

Koripalloliitto mukana urheilun uudistamisessa

Suomen Koripalloliitto jatkaa mukana myös juhlavuonna koko liikunnan uudistamistyössä. Rasisminvastainen työ jatkuu ja urheilun eettiset pelisäännöt tulevat järjestökäsittelyyn ja sääntöihin juhlavuoden liittokokouksessa sekä liittovaltuuston kokouksissa. Valmistelutyössä otetaan kantaa yhtiömuotoiseen toimintaan sekä määritetään pelisäännöt ja sanktiot dopingiin, talousdopingiin ja julkiseen käyttäytymiseen.

Järjestöllisellä tasolla strateginen kehittämistyö etenee. Koripalloliitto käynnistää laatujohtamisen kehittämisohjelman, jonka kautta ihmiset ja palvelutuotteet rakentuvat kilpailukykyisiksi 2000-luvun Suomessa.

Juhlia koko vuoden

Tammikuun 12. päivänä Helsingin Stockmannilta käynnistynyt juhlavuosi tarjoaa juhlintaa koko organisaationsa voimin eri puolilla Suomea "Peli-iloa 60 vuotta"-teemaa viestien.

Lajin 60. vuotisjuhlat kokoaa vuosikymmenten tekijät, yhteistyökumppanit ja sidosryhmät yhteiseen iltajuhlaan 30.10.1999 Helsinkiin. Samassa yhteydessä järjestetään liittokokous, jossa lajin strategiatarkistus vahvistuu seuraavalle vuosituhannelle ja lajin vuosikymmenten rakentajat ja tämänpäivän uurtajat palkitaan järjestettävässä juhlassa.

 
16.8.2024 12:52 Koripalloliitto

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat, karsintalohkot sekä pelaamistavat on julkaistu kaudelle 2024-2025

19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen sekä 16-vuotiaiden valtakunnallisen I divisioonan karsinnan lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Samalla on vahvistettu 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin sekä 17-vuotiaiden valtakunnallisten I divisioonien pelaamistavat.

26.10.2023 12:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kauden 2023-24 aluesarjojen ilmoittautumiset avattu

Kevätkauden sarjailmoittautumiset alueen sarjoihin on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 3.12.2023 asti. Vain kokonaan uudet joukkueet ilmoittautuvat järjestelmän kautta, sarjaa vaihtavat joukkueet ilmoittavat sarjavaihdoksesta sarjan järjestäjälle.

5.6.2023 12:18 Koripalloliitto tiedottaa

Sarjailmoittautumiset koriskaudelle 2023-24 avattu

Kaudella 2023-24 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on edelleen olemassa kaksi; tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan vanhemmassa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat hallinnoidaan jo tutuksi tulleessa eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä.

20.10.2022 11:35 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kevään aluesarjojen ilmoittautumiset avattu

Kevätkauden sarjailmoittautumiset on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä, joka on käyttöliittymältään sama kuin eSCO-pöytäkirjasovellus. Järjestelmät helpottavat joukkueen yhteyshenkilön kauden aikaista otteluiden hallintaa. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 4.12.2022 asti.

13.6.2022 07:56 Koripalloliitto tiedottaa

Joukkueiden ilmoittautumiset sarjakaudelle 2022–23 avattu – uusi sarjanhallintajärjestelmä eLSA

Kaudella 2022–23 Koripalloliiton sarjanhallinnan käyttöliittymiä on olemassa kaksi. Tilastointia vaativat sarjat hallinnoidaan edelleen tutussa FIBA Organizer -sarjanhallintaympäristössä. Kaikki muut sarjat siirtyvät uuteen sarjanhallintajärjestelmään, jonka käyttöliittymä seura-, joukkue- ja erotuomarikäyttäjille näkyy eLSA-nimisenä palveluna.

30.12.2021 13:22 Koripalloliitto tiedottaa

Kilpailujaoksen päätös 30.12.2021 pelaamisesta rajoitusten aikana

Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.

4.11.2021 15:04 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautumiset alueiden kevätsarjoihin avattu – läntisellä alueella tarjolla pilottina sekasarja

Koripalloliiton alueiden kevään sarjoihin ilmoittautumiset on nyt avattu FIBA Organizer -sarjanhallinnassa. Kevään sarjailmoittautuminen on mahdollista 1.12.2021 asti. Läntisellä alueella pilotoidaan mikro- ja mini-ikäisten sekasarjoilla sekä nuorten aikuisten U22-harrastesarjoilla.

28.10.2021 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalinen ottelupöytäkirja eSCO on vallannut korissarjat

Digitaalinen ottelupöytäkirja eSCO tuli täksi kaudeksi korvaamaan paperiset pöytäkirjat kaikissa korissarjoissa. Huolimatta täysin vapaaehtoisesta käytöstä siirtymävaiheen aikana, peräti 97 prosentissa kauden otteluista on ollut jo käytössä uusi ottelupöytäkirja.

27.8.2021 14:55 Koripalloliitto tiedottaa

Digitaalisen pöytäkirjan eSCO:n käyttökoulutukset käynnistyvät syksyllä

Koripalloliitto järjestää eSCO digitaalisen pöytäkirjan käyttökoulutusta kaikille joukkueille ja seuroille syksyn 2021 aikana. Varaa aika koulutukseen ja tule tutustumaan helppokäyttöiseen eSCO:on.

9.6.2021 11:38 Koripalloliitto tiedottaa

Ilmoittautumiset Koripalloliiton alueellisiin ja nuorten valtakunnallisiin sarjoihin kaudelle 2021-22 avattu

Koripalloliiton kaikkien alueiden nuorten ja aikuisten sarjat sekä nuorten valtakunnallisten sarjojen SM-karsinnat on avattu ilmoittautumiseen pelikaudelle 2021-22. Nuorten valtakunnallisten sarjojen ilmoittautumisten eräpäivä on 1.8.2021, alueelliset ilmoittautumispäivät vaihtelevat alueen mukaan.

Näytä lisää vastaavia