2.5.2022 13:25 Juho Nenonen on tehnyt uuden kahden kauden mittaisen pelaajasopimuksen seuransa Salon Vilppaan kanssa.
Kuva: Ville Vuorinen
Salon Vilpas tiedottaa, että Juho Nenonen on tehnyt Korisliiga-finaaleihin valmistautuvan seuransa kanssa kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Tulevien kahden kauden myötä Nenosen koko ura Vilppaan kokoonpanossa tulee venymään yhdeksän kauden mittaiseksi.
Kaiken kaikkiaan Nenonen on pelannut pääsarjatasolla vuodesta 2005 alkaen, kun matka alkoi Espoon Hongassa. Toistaiseksi seitsemän Vilppaassa pelatun kautensa aikana hän on rekisteröinyt keskiarvoikseen 9,0 pistettä ja 3,9 levypalloa ottelua kohden. Nenosella on tilillään kolme Suomen mestaruutta, joista yksi Vilppaassa, ja yhteensä 12 SM-mitalia mukaan lukien tuleva, jonka kirkkaus ratkaistaan nyt finaaleissa.
– Jatkosopimukseen oli helppo tarttua. Uskon, että minulla on vielä paljon annettavaa tälle joukkueelle niin tulevassa finaalisarjassa kuin seuraavan kahden vuoden aikana. Salossa on tehty hyvää pitkäjänteistä työtä ja uskon, että kun korona hälvenee, niin saadaan palautettua buumi takaisin, Nenonen kommentoi tiedotteessa.
KTP-Basket haastoi Kouvot ansiokkaasti Kouvolassa, mutta lopussa isännät pääsivät karkuun.
Miesten Korisliigassa Kauhajoki voitti kotonaan, Helsinki Seagulls vieraissa.
Illan otteluvoittajia miesten Korisliigassa olivat Korihait, Salon Vilpas ja Bisons Loimaa.
Kataja Basket saa toisenkin Korisliigasta tutun vahvistuksen, kun Teemu Suokas liittyy joukkueeseen kahden kuukauden sopimuksella. Suokas saapuu paikkaamaan vajaamiehistä Katajaa Puolasta, jossa hän aloitti ensimmäisen ammattilaiskautensa tänä syksynä.
Korisliiga saa mielenkiintoisen paluumuuttajan, kun kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba palaa joensuulaisjoukkueen riveihin. Tumba palkittiin viime kauden päätteeksi vuoden kuudentena pelaajana sekä vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnolla.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Korihaiden Bojan Sarcevicille 300 €:n sakkorangaistuksen.
Salon Vilppaan Mikko Koivisto rikkoi tiistaina Nokia-ottelussa 9. pelaajana kautta aikain Korisliigan runkosarjassa 900 onnistuneiden kolmosten rajan.
"Piti vähän rangaista korirautoja", totesi Helsingissä donkkitaitojaan esitelly Shawn Hopkins. Toisaalla BC Nokia sai katki tappioputkensa ja Tapiolan Honka haki pisteitä pitkän kaavan kautta.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Kataja Basketin KeShawn Curry.
Korisliiga-illan voittajia olivat Kataja Basket, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa.